Taaperotiistai: Helppoa, hauskaa ja hyödyllistä hengailua

Kaupallinen yhteistyö Kids Factoryn kanssa






Yksi mammailun kivoja puolia on ollut erilaisissa lapsille suunnatuissa aktiviteeteissä käyminen äitiystävien kanssa. Olemme käyneet niin konserteissa, teatteriesityksissä kuin teemapäivissä, ja nyt viimeisimpänä suuntasimme Turun Skanssiin Taaperotiistai-tapahtumaan, minne olin saanut kutsun blogin kautta. 

Ulkona oli kolea ja suorastaan talvinen keli, joten oli loistavaa päästä "ulkoiluttamaan" lapsia sisätiloihin, ya feel me? Treffattiin ystävien kanssa paikan päällä ja samalla kun me pääsimme vaihtamaan kuulumisia saivat lapsemme keskenään leikkitreffit. 

Meidän lapsille ostarille pääseminen on jännittävä juttu, sillä emme ole niissä liiemmin koskaan pyörineet. Muistan vaunuja esikoiselle etsiessä, kun huomasin joidenkin korostavan eri vaunujen toimivuutta kauppakeskuksissa. Meille taas oleellista oli niiden käyttömukavuus ulkoilureiteille, heh. Skanssiin pääseminen oli siis jännittävä juttu, jota odotettiin jo innolla iltaa ennen!





Mikä Taaperotiistai?

Taaperotiistai oli meille täysin uusi tuttavuus. Kyseessä on ilmainen, meille niin sanotulle vaunukansalle suunnattu tapahtumakiertue, joka piipahtaa useassa Suomen perhekeskeisessä kauppakeskuksessa. Paikan päällä on kaikenlaista pientä kivaa tekemistä lapsille ja erilaisia brändejä esittäytymässä. 

Lähdimme kavereiden kanssa kiertelemään, ja oli ihan super loistavaa, miten jokaisella kuudella pisteellä oli lapsille mukavia juttuja: löytyi mm. liukumäkeä, temppurataa, väritystehtäviä ja maistiaisia. Paikan päällä oli myös mehiläishahmo, joka kylläkin aiheutti meidän lapsissa kauhureaktion - kuten kaikki hahmot tähän mennessä!

Meidän oli tarkoitus viihtyä paikan päällä ehkä pari tuntia, mutta lopulta taidettiin olla miltei neljä tuntia. Kiertelimme tutustumassa tuotteisiin, leikimme leikkipaikoilla, kävimme porukalla lounaalla ja seurasimme Nukkumimmin esitystä.  






Pullokaupalla lapsivettä

Taaperotiistaissa oli esittelyssä muutamia lapsiperheille suunnattuja tuotteita, joista moni oli meille tuttuja ja osa on myös jo käytössämme. Minisunin lasten pehmovitamiinit ja -kalkki ovat meidän lasten lemppareita ja päivittäisessä käytössä. Poitsumme on tarvinnut kalkkilisää, ja nämä uppoavat siinä missä jauhoiset kalkkitabletit on syljetty ulos samantien. Joku on ehkä nähnyt stooreissani, kun kerroin napsineeni joskus nallevitamiineja pahimpaan makeannälkään salaa. Kyllä, elämän huippu hetkiä! 

Myöskin Valion Onni-puurot ovat olleet meillä käytössä, varsinkin kodin ulkopuolella, esimerkiksi reissussa ollessa nämä toimivat loistavasti. Onni -purkkeihinkin ja useimpiin ruokapakkauksiin sopiva kierretutti Nana-ruokatutti vaikutti kätevältä uutuustuotteelta. Koodilla TAAPEROTIISTAI saat 20 % alennuksen heidän verkkokaupassaan

Päivän aikana lapsemme vetelivät innolla Novellen lasten vettä, mikä oli minulle vain nimeltä tuttu. Myönnän, olen pitänyt sitä ehkä vähän turhakkeena, mutta nyt oivalsin sen olevan paljon parempi lapsille kuin terveellisimmätkään pillimehut tai aikuisten makuvedet. Niissä ei ole lainkaan sokeria, makeutusaineita tai muuta turhaa, vaan pelkkää vettä ja luontaisia aromeja. Luulenpa nappaavani näitä jatkossa pillimehujen tai normimakuvesien sijaan. 

Toinen täysin uusi konsepti oli Ruokaboksi, jota on varmaan pakko päästä itse kokeilemaan. Ruokaboksi toimittaa kotiovelle raaka-aineet ja reseptit arkiviikon ruokiin. Konsepti vaikutti varsin toimivalta, etenkin kun boksin sisältöön saa itse vaikuttaa, eikä asiakkaan tarvitse sitoutua mihinkään kestotilaukseen. 





Touhulan touhut: Antoisa keskustelu päiväkodinjohtajan kanssa

Päivän antoisin keskustelu tuli käytyä Touhulan pisteellä Touhula Jaanin ja Varissuon päiväkodinjohtaja Suvi Tynjälän kanssa. Alkuun juttelimme Touhulan liikuntapainoitteisuudesta: siitä miten heillä halutaan, että liikunta ja ulkoilu on osa päiväkotiarkea, ja esimerkiksi jokaisella ryhmällä on kattava valikoima omia liikuntavälineitä, joilla voi vaikka rakentaa temppuradan. 

Suvi vaikutti niin mahtavalta tyypiltä, että uskalsin esittää hieman haastavan kysymyksen, jonka kysymistä olin jo iltaa ennen pohtinut: Miten Touhula varmistaa, että henkilöstömitoitus täyttyy? Suvi alkoi kertoa avoimesti siitä, miten valtavan paljon töitä heidän johtajat ovat tehneet asian eteen, miten toimintaa on viety eteenpäin ja miten Touhula on nyt jopa palkannut vakituiseen virkasuhteeseen kaksi sijaishenkilöä, jotka ovat käytettävissä yksinomaan henkilöstövajetilanteisiin. 

Suvista paistoi kyllä aito välittäminen ja lämmin sydän, ja uskon häntä hänen kertoessaan, että vanhemmilta saatu hyvä palaute ja kiitos on se, mikä hänelle on eniten merkinnyt. Arvostan kyllä varhaiskasvatusta, mikä voisi olla tärkeämpää!

Hauskan päivän päätteeksi suuntasimme kotiin hieman väsähtäneinä, mutta tyytyväisinä (erityisesti siitä, että yksikään lapsi ei ollut lopullisesti kadonnut, vaikka he vuorotellen karkailivatkin, hah!) Mutta älkää minua uskoko: lapsilta tulee se aidoin ja rehellisin palaute! Poikani totesi illalla monta kertaa, miten mukavaa Skansissa oli ollut, joten kannattava reissu oli. 

Täältä voit tsekata, milloin Taaperotiistai saapuu sinun kaupunkiisi. 

-Petra


Ei kommentteja