He ovat pieniä vain hetken


"He ovat pieniä vain hetken." Se tuntuu olevan mantrani ja perusteluni kaikkeen tällä hetkellä. Lapset kasvavat aivan liian nopeasti, mutta monesti tuntuu, että me vanhemmat unohdamme tämän.

Joka päivä kun halaan lapsiani nuuhkin heidän ihanaa tuoksuaan ja rutistan heidän pienet kehonsa syliini aivan kuin tallentaisin tätä ainutkertaista elämänvaihetta ja näitä herkkiä hetkiä jonnekin sisimpääni. Tiedän, että tämä aika on ohikiitävää, ja siksi nautin siitä nyt.



Ei saa sotkea! Älä hypi lätäkköön, kengät kastuvat!

Me vanhemmat yritämme aivan liian usein porhaltaa elämässä vauhdilla eteenpäin;  suoritamme pitkiä tehtävälistojamme ja täytämme kalenterimme menoilla. Odotamme lapsen seuraavia kehitysvaiheita ja yritämme saada heitä omatoimisiksi nopeasti, ikään kuin se olisi onnistumisen mittari.

Me kiirehdimme tekemään ruokaa ja siivoamaan, ja yritämme estää sotkujen syntymistä. Kiellämme lapsiamme hyppimästä lätäkköön, ottamasta kymmentä unilelua viekkuun yöksi tai keinumasta hetkeä pidempään.

Miksi? Hehän ovat pieniä, pieniä vain kerran! Ennen kuin huomaammekaan lätäköissä pomppiminen ei kiinnostakaan, eivätkä unilelut ole enää tärkeitä. Pian he ovatkin jo isompia ja itsenäisempiä, ja muistelemme haikeudella näitä hetkiä, tai kadumme, ettemme antaneet heidän tehdä niitä hassuja ja ärsyttävän sottaisia asioita, mitä he olisivat halunneet tehdä.


Vanhempi, hellitä ja hidasta vähän

"Onko sillä nyt niin väliä Kulta, hehän ovat pieniä vain hetken..." olen sanonut miehelleni lähiviikkoina muutamankin kerran, kun häntä on ärsyttänyt sotkut tai lapsen toiveet, jotka eivät aikuisesta tunnu järkeviltä tai tärkeiltä.

Rajoja toki täytyy olla, ja vanhemman tehtävä on kasvattaa lasta, tuottaa pettymyksiä ja asettaa toiminnalle raamit. Siitä en nyt puhu.

Mutta niin monessa asiassa voisimme vähän hellittää, mennä enemmän lapsen ehdoilla. Entä sitten, jos kengät välillä kastuvat? Tai paitaan tulee tahra? Jos lapsen valitsema asu on vanhemman mielestä hirveä tai jos unileluna on lapselle tärkeät kumiankat, kahvikuppi ja  ainakin kolme nallea? 


He ovat pieniä vain hetken. Annetaan heidän olla. 

-Petra

1 kommentti

  1. Niin totta tämä kirjoitus. Ite rupesin miettimään näitä siinä kohtaa kun toinen(nuorempi) lapsistani aloitti myös koulun. Sitten jo syntyikin kolmas, toivon todella osaavani ajatella näitä enemmän joka päivä sekä olemaan rennompi äiti joka ei sotku kasoista niin huoli. 😊

    VastaaPoista