Syysloma ja tapaturma
















Viime viikolla saimme viettää muutaman päivän syyslomaa kauniissa saaristomaisemissa. Teki hyvää päästä hetkeksi pois kaupungista luonnon helmaan! Pidin pienen blogi- ja sometauonkin, ja siksi täälläkin oli hiljaista. 

Syksy on kyllä melkeinpä lempi vuodenaikani nykyään, varsinkin tämä upea alkusyksy. Väriloisto on mahtava, auringonvalo niin kaunista, ilma raikasta ja pimeys tunnelmallista. Pääsin syyslomalla vähän kuvailemaan, ja se oli kyllä niin nautinnollista. 

Mökkeily pienten lasten kanssa on hauskaa, joskin ei aina täysin rentouttavaa puuhaa. On se kyllä aina vaivannäön arvoista! Me yritämme myös järjestää molemmille meistä pieniä omia rentoutumisen mahdollisuuksia: mies pääsee kalaan, minä pääsen vähän kuvailemaan tai saan lukea. Tällä kertaa mukana oli Julia Thurenin Kaikki rahasta - kirja, mistä on tulossa tännekin juttua, jahka saan sen luettua. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että se on saanut minut nyt jo toimimaan vähän eri tavalla!

Eilen sain kunnon säikähdyksen, kun kuopus putosi päin terävää kulmaa, ja jouduin kutsumaan ambulanssin meille. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, ja haava saatiin päivystyksessä nopeasti liimattua kiinni. Siinä kohtaa, kun ambulanssimiehet saapuivat meille, oli tyttö jo rauhoittunut, mutta minä puolestaan purskahdin itkuun. Niin se menee, eikö? Saatiin kyllä sekä ensihoidossa että päivystyksessä niin mukavaa, nopeaa ja ystävällistä palvelua, että olen kyllä kiitollinen. 

Nyt onkin sitten maanantai ja lokakuun viimeinen viikko pyörähtänyt käyntiin! Lokakuu on kyllä kiitänyt niin nopeasti ohi, että tuntuu suorastaan epätodelliselta! Miten aika voi mennä niin nopeasti?

Tämän kuun kruunaa tuleva tyttöjen viikonloppu Helsingissä, mitä ollaan ystävien kanssa odotettu kuin kuuta nousevaa! Olen tällä kertaa kaksi yötä poissa kotoa, mikä ei kyllä jännitä yhtään, kun tiedän, että mies kyllä pärjää. Täytyy vain muistaa pakata rintapumppu mukaan, muuten olo saattaisi olla melko tukala.

Tällaista eloa ja oloa täällä! Mitä sinne kuuluu? 

-Petra

P.S. Instagramin puolella voi seurailla arkista menoa videoiden muodossa tilini Storyssa. Parhaita paloja löytyy tallennettu kohokohtiin. 

Ei kommentteja