Sunnuntait ovat preppaamista varten




Sunnuntai-päivissä on usein tietynlainen pysähtynyt haikeus viikonlopun päättyessä, mutta toisaalta niissä on se sama, kutkuttava tunne kuin kesän lopussa, kun käsissä on tuore kalenteri ja on aika valmistautua uuteen syksyyn. Sunnuntait ovat preppaamista varten. 

Sunnuntaisin mieli on jo tulevassa viikossa, ja alan pikku hiljaa valmistautua tulevaan henkisesti, fyysisesti ja ihan konkreettisesti. Ihanteellisessa tilanteessa siis, välillä kun sunnuntaisin on täys tohina ja häsä päällä, ja maanantai tulee ikään kuin varkain ilman, että koen olevani valmis.

Sunnuntaisin vietän aina hetken kalenterin parissa; käyn läpi tulevan viikon ohjelmaa, suunnittelen päivien käytännönjärjestelyjä sekä teen muun muassa blogisuunnitelmia. Usein käymme miehen kanssa nopeasti läpi, mitä tuleva viikko pitää sisällään ja miten muun muuassa läpystä vaihto -tilanteet menevät. 



Pyrin laittamaan kotia kuntoon, sillä ei ole mitään kamalampaa kuin aloittaa arki kaaoksen keskellä. Silloin viikko alkaa aivan väärällä jalalla. Siistin kotia, pesen pyykkiä ja yritän laittaa seuraavan aamun vaatteet ja tavarat valmiiksi sekä itselleni että lapsille. Parasta on, jos ehdin tehdä myös viikon ensimmäisen ruuan valmiiksi, jotta arki olisi hitusen helpompaa. Tänään tein siskonmakkarakeiton. 

Nyt kun minusta on tulossa viherpeukalo, olen päättänyt, että sunnuntaisin on myös kasvienhoitopäivä. Tänään kastelin kaikki kastelua tarvitsevat kasvimme, ja osa sai myös kasviravinnetta.

Lasten myötä aikaa omaan henkiseen ja hengelliseen valmistautumiseen on vähemmän kuin ennen, mutta pikku hiljaa uskon, että saan tälle enemmän aikaa taas. Tapoja siihen on minulla monia: nautin siitä, että pääsen käymään pitkällä kävelyllä, jolloin saan antaa ajatuksen juosta ja kuunnella vaikka podcastia tai saarnaa, lukea, käydä seurakunnalla, kirjoittaa. Joku tapa ladata omia henkisiä akkuja auttaa aloittamaan tulevan viikon hyvin. 



Sunnuntai-iltoihin kuuluu myös useimmiten pieni kauneudenhoitosessio, jolloin valmistan usein vähintään kasvoni ja kynteni uuteen viikkoon! Kuten olen jo joskus sanonut, en voi sietää, että kynsilakkani on epäsiisti, joten tykkään laittaa päälle kasvonaamion ja lakata kynnet. Kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta siistit kynnet maanantai-aamulla tuo sellaisen fiiliksen, että homma on hanskassa! Tänään illalla näiden lisäksi aion sujauttaa jalkaani Salvequickin kuorintasukat, joita käytän muutaman kerran vuodessa. Olen näitä käyttänyt nyt useamman vuoden ja tykkään niistä kovasti!

Huomenna on maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet! Ja kohdallani myös uudet hiukset, sillä menen vihdoin kampaajalle!

Miten sinä valmistaudut tulevaan viikkoon?


-Petra

1 kommentti

  1. Kuulostaa ihanalta - ja tutulta! Etenkin näin kun työt ovat alkaneet, sunnuntailla on melkeinpä aivan uusi merkitys. Minulla on myös tapana laittaa kaikki maanantaita varten valmiiksi, silmäillä silmäillä kalenteria ja suunnitella tulevaa viikkoa. Ja lakkasinpa minäkin tänään myös kynnet! Ihanaa uutta viikkoa! ❤️

    VastaaPoista