Neidot kesäteatterissa: Linnateatterin Linnanneidot

Olin kesäkuun alussa ensitreffeillä, iih! Muuan sormiruokamuija (kutsutaan myös Marjutiksi) pyysi minua aveciksi Linnateatterin Linnanneidot -kesäteatteriesitykseen, ja minähän vastasin oitis: Oi kyllä,  todellakin!

Sepäs oli mainio päätös! Ensinnäkin, meillä klikkasi Marjutin kanssa heti, eikä olisi uskonut, että tavattiin ensimmäistä kertaa IRL somen ulkopuolella. 

Ja vaikka olisimmekin tarvinneet pientä ice breakeriä, niin Linnanneidot olisi kyllä sen puolen hoitanut. Me nimittäin ulvoimme naurusta heti esityksen alkumetreiltä aina loppuun asti. 

Huumoria ei tästä esityksestä puutu, ja kunnon naurut onkin itselleni kesäteatteriesitysten kohokohta. Olen yllä istunut elämäni aikana sellaisissakin esityksissä, missä Eh-heh-hee:tä lähemmäksi naurua ei olla päästy, mutta Linnanneidot sai meissä molemmissa aikaan kunnon huutonaurut.

Sukellus naisvankilan maailmaan

Linnanneidot tarjoilee kesäillan ratoksi työkalut naisvankilasta pakenemiseen, siellä elämiseen ja selviytymiseen. Mitä vankilassa pitää osata? Mitä tapahtuu sellissä, ruokalassa, perhetapaamisissa tai pakotunnelissa?
Tai miltä näyttää naisvankilan Lusija-neito? Koko vankilan sisäinen maailma saa kyytiä, kun lavalla kohdataan muun muassa naisvangit, vanginvartijat, keittäjät, vankilanjohtaja ja muurien takana odottavat perheet!
Kesällä 2018 Linnateatterin katettu pihanäyttämö muuttuu vankilamiljööksi. Pilke pysyy tiukasti silmäkulmassa niin lipuntarkastuksessa, ruokatarjoiluissa kuin itse esityksessä!
Kakola-fanina Linnanneidot osui ja upposi. Tässä naisvankilaan sijoittuvassa komediassa on erinomaiset ja värikkäät henkilöhahmot, taitavaa näyttelemistä, hyvää ja ajankohtaista läppää sekä samaistumispintaa varmasti monellekin katsojalle. Me äidit (ja somettajat...) ainakin käkätimme keskenämme monen lavalla tapahtuvan tilanteen koomista tuttuutta.

Ihan kreisiä on myös se, että lavalla nähtiin jos jonkinmoista hiihtäjää ja hahmoa, mutta näyttelijöitä on vain kolme. En käsitä, millä vauhdilla tyypit saa itsensä muutettua hahmosta toiseen, mutta voisivat kyllä samaa nopeutta opettaa lapsilleni talviaamujen pukeutumisrumbaa silmällä pitäen.

 Kuva: Peter Nuutinen
 Kuva: Peter Nuutinen

Ison plussan annan myös siitä, että vankilateema ei rajoittunut vain esitykseen, vaan meidät todella vietiin Marjutin kanssa yöksi putkaan esityksen jälkeen. 

Eiiiiiku! Heh heh.

Ei, vaan lipuntarkastuksesta lähtien alettiin luoda esitykseen sopivaa fiilistä, mikä jatkui ruokatarjonnan puolella. Vankilamenulla oli tarjolla niin Vangin, Vanginvartijan kuin Vankilanjohtajankin menut - joista me äidit luonnollisesti valitsimme jälkimmäisen. Ruoka oli maukasta! Katsoimme muuten esityksen juuri tuosta kuvassa olevasta pöydästä - kätevää!

Kuva: Peter Nuutinen
 Kuva: Peter Nuutinen

Nolla hyttystä eikä villasukkiakaan tarvittu

Vaikka kesäteatteriin nyt ehkä perinteisesti liittyy se hytiseminen pilkkihaalarissa sadeviitan alla, niin valitettavasti sitä elementtiä ei Linnateatterilla ole tarjota. Linnateatterin pihalla on nimittäin iso teltta, jonka sisälle on mentävä nähdäkseen esityksen.

Et siis välttämättä pääse kokemaan sitä, mitä koin vuonna nakki Linnateatterin esityksessä Aboa Vetuksen pihalla, kun esitys piti keskeyttää sateen yltyessä niin kovaksi, ettemme me katsojat enää kuulleet mitään. Emmekä tainneet nähdäkään, kun silmämunat hukkuivat naaman yli virtaavaan veteen.

Visiitti ihan oikeaan vankilaan

Eikä siinä vielä kaikki! Ihan parhaan elämyksen saa, kun ottaa niin sanotun Pitkän Kakun, eli lähtee ennen tai jälkeen teatterin aivan mielettömän kiinnostavalle ja kiehtovalle vankilakierrokselle Turun omaan Kakolaan!

Alussa heittämäni vitsi putkaan joutumisesta ei siis ollut kuitenkaan kaukana totuudesta! En voi kuin suositella kierrosta maailmassa, joka on varmaan meille monelle aika vieras ja jännä.

(Tähän väliin pakko todeta, että Pitkän Kakun hinta - 59 euroa - ei ole ollenkaan paha! Se sisältää siis teatterin, ruuan ja vankilakierroksen.)

Kakolaan pääsee enää vain tämän kesän ajan kurkistamaan vankilan menneisyyteen, lukemaan vankien tekstejä seiniltä ja kuulemaan mitä jännittävimpiä tarinoita siitä, mitä Suomen pahamaineisimpien vankien kodin seinien sisällä - ja ulkopuolella - on tapahtunutkaan.

Kuluvan kesän jälkeen Kakolan ovet nimittäin sulkeutuvat yleisölle, ja vankila kokee lopullisen muodonmuutoksensa, kun sen loputkin osat muunnetaan asunnoiksi, yrityksiksi ja hotelliksi.

Muutosta on nyt jo nähtävissä paikan päällä: osa uusista asukkaista on muuttanut jo Kakolaan, ja paikan päältä löytyy myös upea Vankilamyymälä, Kakolanruusu -ravintola ja Kakolan panimokin!

Kiitos Linnateatteri aivan ihanasta elämyspaketista, ja Marjut aivan loistavasti ja naurettavan hyvästä seurasta.

Arvonta

SINULLAKIN on mahdollisuus päästä nauttimaan ja nauramaan. Arvon Facebook -sivuillani kaksi lippua heinäkuun esityksiin. Facebook-sivuni löytyvät täältä. Yhteistyössä Linnateatteri.

Nyt kannattaa kipin kapin käydä muutenkin lunastamassa itselleen liput kesäteatteriin, se on todella money well spent lähtipä liikenteeseen tyttöjen iltaa tai treffi-iltaa viettämään. Tsekkaa Linnateatterin sivut täältä

-Petra

P.S. Marjutin version meidän illasta voit lukea täältä

*Tämä ihana elämys Linnateatterissa saatu

Ei kommentteja