6 asiaa, jotka lapseni ovat minulle opettaneet






nsi viikolla pääsemme jälleen juhlistamaan Äitienpäivää. Tänä vuonna on jo kolmas kerta, kun myös minä olen yksi juhlistettavista äideistä, mikä tuntuu edelleen vähän oudolta kunnialta: Minäkö äiti, nyt jo? Pysähdyin tässä yksi päivä jälleen miettimään, miten kiitollinen olen lapsistani ja siitä kaikesta, mitä he ovat elämääni tuoneet. Lapsena sitä ajatteli, että äidit ovat kaikkitietäviä ja vahvoja supersankareita, mutta nyt äidiksi tultuani tiedän, että kyllä lapset kasvattavat ja opettavat äitiä ihan yhtä paljon - elleivät peräti enemmän - kuin mitä äidit lapsiaan.

6 asiaa, jotka lapseni ovat minulle opettaneet

1. Elä hetkessä

Pieni lapsi ei jää kiinni menneeseen tai murehdi tulevaa: hän on läsnä tässä ja nyt. Voi kunpa me aikuiset osaisimme olla niin kiinni tässä hetkessä kuin he ovat. Rakastan seurata sitä, miten lapsillani on kaikki aistit auki ja kyky nauttia, iloita ja vain olla juuri nyt. Toki joskus voi ottaa pannuun, kun lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi sinne bussiin on kiire, mutta lähiaikoina olen miettinyt, että kiireisessä hetkessä ymmärtämätön osapuoli olen minä, tilanteen aikuinen: Mihin ihmeeseen meillä nyt on niin kiire ja mitä kamalaa siitä seuraa, jos "myöhästymme"? Lapseni pelkällä olemassaolollaan ja luontaisella olemisen taidollaan kehottaa minuakin pysähtymään ja olemaan läsnä. NYT.

2. Hyväksy itsesi: olethan ihana ja täysin rakastettu!

Monet itsekriittiset ajatukset ovat karisseet, kun olen saanut syliini täydelliset ja rakkaat vauvani. Miten voisin esimerkiksi mollata enää nenääni, kun lapsellani on tuo samainen nenä, joka on oikeastaan aika ihana. Koen valtavaa ihailua ja rakkautta lapsiani kohtaan, ja näen, että he ovat aivan mielettömän suloisia ja täydellisen ihania juuri noin. Se on opettanut minua näkemään ja kokemaan itseni uudella, armollisemmalla tavalla: Olemmehan kaikki täysin rakastettuja ja ihania juuri tällaisena, inhimillisten virheiden kera. Olen myös oivaltanut, että jos haluan, että lapsillani on armollinen, rakastava ja hyväksyvä suhde itseensä, niin minun on mallinnettava sitä heillä sillä, miten suhtaudun itse itseeni. 

3. Yritä, yritä uudestaan!

Pieni ihminen joutuu elämässään opettelemaan lähes kaiken ensimmäistä kertaa - jopa imemään maitoa äidin rinnasta. Huikea esimerkki lapsen sinnikkyydestä on seurata, kun hän opettelee kävelemään. Yhä uudestaan ja uudestaan lapsi nousee ylös ja yrittää haparoiden ottaa askeleita välillä mäiskähtäen suoraan naamalleen. Silti hän nousee - ties kuinka monennetta kertaa - ja yrittää jälleen kerran. Miten helposti sitä itse lannistuu, jos jokin ei onnistu heti ensimmäisellä, toisella tai kolmannellakaan kerralla. Herkästi sitä ajattelee, etten minä vain osaa tai opi, en ole lahjakas tai tämä ei ole minua varten. Vaan mitä voisinkaan saavuttaa, kun olisin yhtä sitkeä, sisukas ja periksiantamaton kuin omat lapseni!

4. Ole utelias

Lapsi on luonnostaan utelias ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Hän ihmettelee ja tutkii kaikilla aisteillaan perinpohjin jopa pesulaput. Hän katselee, ihailee, ihmettelee ja kyselee. Hän kysyy miksi, miksi, miksi, jotta voisi paremmin ymmärtää. Saavutan itse tuon saman tutkimusretkeilijän asenteen silloin, kun olen reissussa uudessa ja eksoottisessa paikassa, mutta lapseni auttavat minua näkemään myös oman arkeni uusin silmin. Kaikkea ihmeellistä ihmeteltävää riittää vaikka kuinka, kun vaan avaamme turtuneet silmämme.

5. Hymyile ja ole positiivinen

Lapseni ovat molemmat olleet varsin hyväntuulisia tapauksia ja se on välillä suorastaan liikuttavaa. Oli sää mikä hyvänsä, poikani katsoo aamulla ikkunasta ulos ja toteaa: "Ihana päivä! Ihana sade / lumi / aurinko!" Toissapäivänä menimme ulos ja siellä oli - minun mielestäni - hyinen tuuli. "Äiti, ihanan raikas tämä tuuli!" poikani totesi ilmaa syleillen. Melkein purskahdin itkuun, kun tajusin, miten univelkaisen negatiivinen mieli minulla oli ollut. Lapsilla on usein hymy herkässä, murheet unohtuvat nopeasti ja asioista nähdään herkemmin hyvät puolet. Tätä asennetta haluan itsellenikin lisää. Miksi mököttää, kun voisi hymyillä?

6. Näe sisäinen lapsi

Kun lapsellani on paha mieli, minä halaan, silitän ja lohdutan. Kun hän on kiukkuinen tai turhautunut, yritän miettiä, mistä se johtuu, miten voisin helpottaa hänen oloaan tai rohkaista häntä eteenpäin, ja autan häntä tunnistamaan hänen tunteitaan ja käsittelemään niitä. Mutta kun olen tekemisissä itseni tai vaikka puolisoni kanssa, samat säännöt eivät päde: olen herkästi paljon turhautuneempi tai kenties jopa armottomampi. Miten puhuisin itselleni tai muille, jos kyseessä olisikin lapseni? Aikuistenkin kanssa olisi hyvä yrittää tunnistaa ja sanoittaa tunteita, ymmärtää, auttaa ja rohkaista eteenpäin. Sanoa anteeksi tai ei se mitään. Ja ottaa syliin, silittää ja lohduttaa. Niin itseä kuin muitakin. Lapseni ovat opettaneet minut  näkemään, että meidän aikuisten tarpeet ja inhimilliset olotilat eivät lopulta ole niin kovin erilaisia kuin lastenkaan. Jokainen haluaa tulla kuulluksi, nähdyksi ja kosketetuksi.


 
Mitä asioita lapsesi ovat opettaneet sinulle?

-Petra

*Kuvien suloisen veikeät vaatteet saatu suomalaisen perheyrityksen Martinexin kevätmallistosta! Olen tilannut lapsille sieltä ennenkin vaatteita ja olen ollut erityisen tyytyväinen vaatteiden pehmeyteen, kestoon ja kuoseihin sekä erinomaiseen palveluun - parempaa saa hakea! Suosittelen lämpimästi! Martinexin verkkokauppaan pääset tästä

Ei kommentteja