Metatyön uuvuttama

Varaa vauvan neuvola. Siirrä pojan hammaslääkäriaika. Ripusta pyykit. Tarkista pojan kesävaatetilanne. Ilmoittaudu syksyn kerhoihin. Vastaa sähköposteihin. Etsi pojan lorupussi. Palauta pojan lorupussi puistoon. Osta pojalle uusi kypärä. Muistuta miestä, että pyörät täytyy huoltaa. Suunnittele ruokalista. Kirjoita kauppalista. Palauta nettikauppatilaus. Ai niin, lantionpohjalihasten jumppa... Pumppaa maidot vauvalle treffi-iltaa varten. Poimi lasten vaatekaapeista pieneksi jääneet vaatteet pois, lajittele ne ja tee inventaario jäljelle jääneistä. Leikkaa lasten kynnet. Vastaa kaverin viestiin. Aloita allergialääkekuuri. Anna D-vitamiinitipat. Järjestä synttärit. Osta äidille lahja. Askartele äitienpäiväkortit. Jne. Jne. Jne.

ykyisin päässäni pyörii jatkuvasti loputon lista tehtäviä asioita. Pienten, ärsyttävien ja pakollisten hoidettavien asioiden määrä on eksponentiaalisesti suurempi kuin ennen lapsia - ja niiden hoitamiseen käytettävissä oleva aika on miljoona kertaa pienempi. Koko ajan täytyy ennakoida, koordinoida, suunnitella, delegoida. Järjestää, hoitaa, varmistaa ja huoltaa. Tätä äitejä (ja joitain isejäkin) näännyttävää ilmiötä kutsutaan metatyöksi. 

Metatyö on jatkuvaa ja näkymätöntä arjen pyörittämiseen vaadittua ajatustyötä. Se on perheen projektipäällikkönä olemista. Se on sitä, että pitää jatkuvasti mielessä hirveän määrän sälää. Metatyö tuntuu välillä näännyttävän minut täysin. Jenny Lehtisen artikkelin otsikko kertoo kaiken: Metatyö räjäyttää äidin pään! (täällä).

Väsähtänyt projektipäällikkö

Lähiviikkoina minusta on tuntunut siltä, että tämä minun hommani - kotiäitiys - onnistuu juuri ja juuri. Koko ajan on jotenkin kuormittunut ja hengästynyt olo, vähän niin kuin pitäisi koko ajan juosta kiinni bussi, joka lähti jo pysäkiltä. Lastenhoitaminen haastaa jo ihan fyysisestikin: nostelen ja kannan lapsia kaiket päivät, imetän, puen, hoidan kotitöitä ja ravaan bussilla viemään ja hakemaan poikaa puistotoiminnasta. Hyssyttelen, rauhoittelen, tsemppaan ja rohkaisen, ja vastaan kaikkiin lasten fyysisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin. 

Sen lisäksi minulla pyörii - välillä 24/7 - jatkuva projektipäällikön työlista päässäni. Välillä tehtäviä tulee sellaisella pommituksella mieleen, etten ehdi niitä kaikkia edes kirjoittamaan ylös. Etsin kynän ja muistilistan ja alan kirjoittaa asioita ylös vain huomatakseni, että osa asioista on kadonnut päästäni taivaan tuuliin, enkä millään saa niitä enää muistumaan univelkaiseen mieleeni. Ja sitten, kun on mahdollisimman epäsopiva aika, kuten keskellä yötä tai aamulla matkallani viemään poikaa puistoon, muistan: "Ei hitsi, unohdin taas vastata siihen viestiin." Kaiken kaikkiaan on sellainen olo, että olen varmasti unohtanut jotain.

"Älä stressaa!"

Metatyön kuormittavuus on ihan todellinen juttu, ja metatyötä ei yksinkertaisesti voi jättää tekemättä. Asia nyt vain on niin, että arkea todella täytyy pyörittää ja asioita hoitaa. Toki sitä voi metatyöhön uupuneille tai ärsyyntyneille äideille tai iseille todeta, että "Älä stressaa!", "Relaa vaan," tai muuta yhtä epäavuliasta ja suorastaan ärsyttävää, mutta fakta on kuitenkin se, että metatyöstä ei voi päästä eroon: tietyt asiat on vain hoidettava, ja jotta asiat saadaan hoidettua, niin jonkun pitää ensin huomata, suunnitella ja aikatauluttaa ne.

Toki varsinaisia hommia voidaan yrittää jakaa tasaisemmin perheen aikuisille, jos perheessä on kaksi aikuista. Tutkimusten mukaan suuri osa ns. jokapäiväisistä arjen hommista on yhä naisten tehtävänä: perinteisiä naisten töitä on määrällisesti enemmän kuin perinteisiä miesten töitä (mm. täältä voit lukea aiheesta lisää). Lisäksi varsinaisen tekemisen lisäksi itse tekemisten suunnittelu - varsinkin lapsiin liittyvä suunnittelu - kuuluu usein perheen äidille. Välillä mies toteaa ahdistukseeni, että voin hyvin kirjoittaa hänelle listan, kyllä hän tekee pyytämäni asiat. Mutta ongelma onkin juuri se: listan tekeminen vaatii jo hurjasti hommaa: pitää huomata, havainnoida, miettiä, aikatauluttaa. Jos sen lisäksi pitää vielä muistutella jostain, niin metatyötaakkani ei kevene.

Aika on ollut lähiaikoina todella rajallista, ja sitä tunnetta vahvistaa varmasti myös univelka. Lapset ovat myös omalla tavallaan haastavassa iässä: vauva on täysin riippuvainen minusta ja liikkeelle lähdettyään tarvitsee erityistä silmällä pitämistä; isoveli taas ei ole vielä monessakaan asiassa omatoiminen - ainakaan niin, että asiat onnistuisivat ilman minun tukeani taikka täysin turvallisesti - ja omaa tahtoa, vauhtia ja totaalisen pöhköjä ideoita löytyy reilusti.

Tuntuu, ettei päivässä riitä tunnit niiden ihan perus kodinhoidollisten asioiden tekemiseen, kun välillä esikoisen mentyä unille meille aikuisille jää tasan yksi tunti aikaa ennen omaa nukkuma-aikaa. Siinä ajassa pitäisi sitten tehdä ne kotityöt, hoitaa parisuhdetta, etsiä netistä käytettyjä välikausivaatteita ja laittaa ne vanhat rytkyt myyntiin, saada hetki omaa aikaa ja kenties jopa yrittää palautua hetken. Metatyölista pörrää päässä ja huomaa, ettei taaskaan ole ehtinyt hoitaa oikeasti tärkeitä asioita. Puhumattakaan niistä lantionpohjanlihaksista tai vauvakirjoista.


Ruuhkavuodet ja tyhjän pesän syndrooma

Huomaan nyt jo ajattelevani välillä kauhulla töihin menoa: Miten siitä sitten ikinä selviää, jos tämä sama metatyön työnsarka on yhtä suuri silloinkin. Toki joitain hommia on vähemmän, sillä lapset viettävät ison osan päivästä hoidossa ja esimerkiksi syövät kolme ateriaa siellä. Mutta samalla tulee paljon uutta metatyötä vaativaa aina reppujen pakkaamisesta VASU-keskusteluihin. En yhtään ihmettele, että ihmiset hyödyntävät ulkopuolisia palveluita arjen pyörittämiseen, kuten kauppakassipalvelua, siivoojaa, shoppailuassistenttia ym, jos vain taloudellisesti siihen kykenevät. Aika on rahaa, ja ruuhkavuodet vääjäämätön kohtalo kaikille lapsiperheille.

Metatyötä ei voi paeta. Sen olen todennut. Se tulee osaksi elämää ainakin 18 vuodeksi ja sitten PUFF, yhtäkkiä tulee elämänmuutos, kun lapset itsenäistyvät ja pölähtävät pesästä maailmalle! Siksi moni poteekin tyhjän pesän sydroomaa ja pyörittelee iltaisin peukaloita tuskastuen tarpeettomuuden tunteeseensa.

Mutta eihän tässä sitä odoteta, että lapset kasvavat ja lähtevät kotoa. Nythän on juuri se paras aika, ja ajatuskin heidän kotoa lähdöstä ahdistaa. MUTTA. Metatyö. Huoh. Se kyllä voi välillä viedä liikaakin voimavaroja juuri tästä hetkestä ja tästä ihanasta vaiheesta, kun lapset ovat pieniä ja kotona.

Mikä avuksi?

Haluaisin nyt lähteä silti miettimään eri systeemejä, joilla tätä minun kokemaani metatyöväsähdystä saisi lievennettyä. Tavaroiden karsiminen? Parempi työnjako myös metatyön osalta? Mindfulness -harjoitukset? Listojen tekeminen? Unikoulu ja täten univelan vähentäminen? Aion raportoida tänne, keksinkö arkea helpottavia systeemejä. Kuulisin myös mielelläni teiltä, mikä on auttanut teitä? Mikä toimii?

Olen myös oivaltanut, että juuri metatyö on sellainen, jonka puuttuminen taitaa tehdä isovanhemmuudesta aivan eri tavalla ihanaa. On huomattavasti helpompi olla läsnä ja nauttia lapsista, kun ei ole vastuussa heidän kaikista asioistaan ja heitä koskevista kasvatuspäätöksistä. Isovanhemmat eivät ole univelkaisia lasten vuoksi, heillä on enemmän aikaa arjessa itselleen ja kotityöt ehtii tehdä sitten, kun lastenlapset lähtevät takaisin koteihinsa.

Mutta nyt. Kohti ratkaisujen - tai ainakin helpotusten -keksimistä! Vinkit tulemaan N-Y-T -NYT!

-Petra

Muita aiheeseen liittyviä Mammailua -postauksia:
- Siivota ehtii myöhemminkin - ja muita epärealistisia heittoja siisteydestä (täällä)
-Ajatuksia ajasta: Onko kaikilla muka samat 24 tuntia päivässä? (täällä)
-Äiti 1.5v kokemuksella (täällä)

4 kommenttia

  1. Aivan, ku ois omaa (kirjoittamatonta) päiväkirjaa lukenut. Lohduttavaa lukea, etten ole ainoa, vaikka kyllähän minä sen tiesin.
    Tykkäsin erityisesti, kun et loppuun todennut yhtään turhaa kliseistä tsemppiä tai epätoimivaa, nopeasti keksittyä ratkaisua asiaan. Koska sellaista tuskin yhtäkkiä ilmaantuu. Jään innolla odottamaan, mitä keksit metatyötaakkasi helpottamiseksi.Innostit myös minua pohtimaan oikeasti toimivia tapoja oman arkitaakkani keventämiseksi.
    Ihanaa ja voimaannuttavaa kevättä teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et tosissaan ole ainut! Ja toi on niin totta, ei varmaan mitään quick fixiä ole tähän hommaan! Mutta tosi hyviä vinkkejä olen teiltä saanut, voisin tehdä niistä koontipostauksen ja lähteä kokeilemaan! <3

      Kiitos paljon, samoin sinne! <3

      Poista
  2. Voi kuulostaa kyllä just niin raastavan tutulta. Aika ja kapasiteettiei vaan riitä ja asioden hoitaminen venyy. Ja vauvakirjat ja lantiopohjan lihakset... Naulan kantaan.

    Sit tuo, että unohtaa asiat samantien, on tosi tuttua. Oon oppinut, että jos en kirjoita ylös ne katoaa mielestä heti. Tuli Memento leffa mieleen...

    Ei täälläkään mitään taikatemppuja oo, mut kirjoitan omia juttuja, mitkä on osa omaa tökalupakkia
    - kaiken muistettavan kirjoittaminen ylös
    - muistutukset puhelimen kalenterissa, tärkeimpien asioiden kanssa herätyskellokin soimassa
    - Oma "kevättä ilmassa" lista, joka on just hoidettavien asioiden lista. On kulkenut tuolla samalla nimellä pari vuotta, kun saa positiivisen mielen vähän rasittaville asioille. Kirjaan sinne välillä kans tosi pieniä juttuja, kuten roskien vienti tai joku viestiin vastaaminen välillä niin on kiva klikkailla niitä pois.
    - Oon miettinyt ja alustavasti puhunut miehen kanssa, et perheen hommat jaettais paperilla kategorioihin. Asiat, jotka on täysin toisen vastuulla, enemmän toisen vastuulla ja puoliksi. Näin henkisesti ei menis ainakaan energiaa siihen, että harmittaa, että jotkut asiat on omalla vastuulla, kun niistä on sovittu. Ehkä tartutaan tähänkin mun blogin parisuhdekuukautena.
    - Saan välillä metatyölle "omaa aikaa". Esim. ruokalistojen suunnitteluun saan joskus häiritsemätöntä aikaa, kun pyydän.
    - Kodin siisteydestä tinkiminen. Haastavaa, mutta jotenkin tuntuu kuitenkin jossain määrin järkevältä. Hiljalleen tulee postaus mahdollisuuksienelama.com.iin aiheesta.
    - Ja joka tapauksessa unohduksia ja sähläystä tulee. Ei oo helppoo. Kuitenkin yritän pitää kirkkaimpana mielessä, että lapset sais kokea olevansa rakastettuja. Moni muu asia on toissijainen.
    /Säde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säde, sä oot niin huippu! Sain tästä ihan super paljon hyviä vinkkejä, kiitos!! <3 <3 <3

      Poista