Huhtikuu!




yvää huhtikuuta! Huhtikuuta?! Tuntuu kyllä ihan uskomattomalta, että olemme jo - ainakin oman mittapuuni mukaan - pitkällä kevään puolella. Mihin tämä vuosi on taas hurahtanut? Ulkona aurinko paistaa ja lumi kimmeltää, mutta ehkä tuo joka päivä yhä lämpimämmin paistava aurinko onnistuu pian sulattamaan pois viimeisetkin merkit talvesta. Näin toivon!

Pääsiäisloma oli tervetullut pieni breikki, ja miten huippua olikaan, että saatiin nauttia auringosta! Vietimme aikaa isovanhemmilla nauttien hyvästä ruuasta, kävimme pitkästä aikaa Luostarinmäen käsityöläismuseossa ja juhlistimme ystävien yksivuotiasta. Päätin myös yksi päivä ottaa pyöräkellarista esiin poikamme potkupyörän, jota hän ei vielä viime kesänä oppinut ajamaan, ja nythän hän osasi sillä mennä tuosta vain! Pyöräilykärpänen on nyt sitten purrut poikaa, ja olemmekin Pääsiäisen aikana käyneet potkupyöräilemässä monta kertaa päivässä!

Viime viikolla pääsimme muutenkin keväisiin fiiliksiin, kun kaivoimme pojan kanssa esiin saippuakuplat! Vielä kun jää ja lumi hieman sulaa, niin voimme kaivaa kaapista esiin myös katuliidut, ihanaa! Hiekkalaatikotkin alkaa kohta sulaa ja pääsemme taas kunnolla ulkoiluttamaan hiekkaleluja. Ai että, miten rakastankaan kevään alun tunnelmaa.

Muistojen taltiointi -stressi

Kirjoittelin tässä juuri Huhtikuun to do -listaa. Ja arvatkaa mikä asia minua stressaa? Vauvakirjat ja perhealbumit. Pakko myöntää, että en ole VUOSIIN tilannut kuvia tai kuvakirjoja, mutta kuten voitte kuvitella, kuvailen ja PALJON. Minulla on siis iso projekti edessä, kun haluaisin vihdoin ja viimein kehittää kuvia. Ongelmani on, että koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa alkaa selata läpi tuhansia valokuvia, editoimaan niitä ja sitten vielä tilaamaan. Olen jo pitkään ajatellut, että tähän pitäisi kehittää jokin systeemi, mutta en ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt tähän on tultava muutos!

Koitan nyt siis jatkossa aina uusia kuvia koneelle siirtäessä poimia HETI erilliseen kansioon ne kuvat, jotka haluaisin kehittää. Se on nimittäin melkoisen paljon helpompaa kuin alkaa jälkikäteen käydä läpi tuhansia kuvia. Toinen projekti, jonka päätin nyt aloittaa, on lasten taiteen ikuistaminen. Aion siis jatkossa ottaa kuvan kivoista askarteluista tai muista taideteoksista ja kerätä niitä omaan albumiin, ja myöhemmin sitten kehittää ne kuvakirjaksi. Näin saisin yksiin kansiin useampia taidemuistoja, mitä on sitten kiva myöhemmin katsella. 

Lisäksi ne vauvakirjat ja muistojen taltiointi. TähänKIN haluaisin rutiinin. Haluaisin kirjoitella kaikkia juttuja useammin ylös, jotta ne eivät pääse unohtumaan. Nyt olen alkanut kokeilla sitä, että heti kun jotain tapahtuu, lapsi sanoo jotain ja niin edelleen, lähetän itselleni siitä sähköpostin, jonka viestikenttään kirjoitan lapsen nimen. Sitten kun saan hetken istua alas, voin kirjata ne kaikki ylös. Tuntuu mahdottomalta kuljettaa esimerkiksi jotain vihkoa koko ajan mukana, mutta nykytekniikka mahdollistaa sen, että sähköpostia voi itselleen lähettää melkein missä ja milloin vain. Muita hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Muita huhtikuun meininkejä

Huhtikuu on itselleni aina se viimeinen kuukausi ennen kesän alkua. Jostain syystä miellän nimittäin toukokuun aina tavallaan jo kesäksi, eikä ihmekään, sillä toukokuussa saadaan usein nauttia helteistä.

Huhtikuussa on tiedossa ainakin yhden tuplatreffit ja tyttöjen viikonloppu! Jes. Lisäksi odotamme kuin kuuta nousevaa, että jäät sulaisivat ja saisimme startata mökkikauden. Sielu halajaa jo saaristoon ja luonnonrauhaan. Ahh!

Jotenkin tuntuu siltä tällä hetkellä, että päässä pörrää tuhat ja yksi asiaa ja ideaa, joten luulenpa, että huhtikuu täytyy aloittaa kunnon pään sisäisellä inventaariolla. Täytyy siis nyt heti alkuun ottaa hetki ja kirjoittaa ylös ihan KAIKKI päässä surraavat ajatukset. En tiedä teistä, mutta kun minulla päässä pyörii pyörremyrsky tekemättömiä asioita, muistettavaa ja ideoita, käy helposti niin, etten lopulta saa tartuttua yhtään mihinkään. 

Taidanpa siis nyt lopetella tämän tähän ja suunnata kahvin keittoon ja listojen tekemisen pariin. Mukavaa alkanutta huhtikuuta ja viikkoa sulle!

-Petra

2 kommenttia

  1. Täällä jo blogiystävä odottaa, että tulette mökille :) Päästään kaffelle, lenkille you name it <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ihana nähdä! Laitanki sulle viestiä, kun mies mulle kertoi, että erehdyin siitä, miten lähellä teitä ollaan! Eikä! :D

      Poista