Hyvän olon asu: Hempeä vanha roosa ja tyttömäinen rusetti

Hyvän olon asu: Hempeä vanha roosa ja tyttömäinen rusetti

Nainen istuu sohvallaan yllään hempeä vanhan roosan sävyinen, naisellinen asu Vilasta.

irjoitin vähän aikaa sitten kehoahdistuksesta (täällä), jota lähestyvä kesä voi aiheuttaa, ja kerroin, että huomasin olevani lujituskuurin tarpeessa. Lujituskuurini koostui 8 kombonentista, joista yksi oli vaatekaapin päivittäminen. Olen kuluneen neljän vuoden aikana ollut raskaana kahdesti, synnyttänyt ja imettänyt, ja suurin osa vaatekaappini hankinnoista ovat olleet juurikin raskaus- tai imetysvaatteita. Vaatekaappini kaipaa päivitystä. Kävin yksi päivä kiertelemässä kaupungilla ja tein muutamia löytöjä, ja kysyinkin Instagramin puolella, kiinnostaisiko teitä nähdä hyvän olon asukuvia, ja vastasitte myöntävästi, joten täältä pesee!

En miellä itseäni mitenkään tyylibloggaajaksi, kuten voitte arvata, eikä nytkään tarkoitukseni ole sellaiseksi ryhtyä. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen kotiäiti, joka shoppailee aniharvoin - ja silloinkin usein alesta tai kirppareilta - ja joka haluaa panostaa pukeutumisessaan mukavuuteen ja mutkattomuuteen (#momlife). Haluan silti kokea itseni naiselliseksi ja kauniiksi ja minulle pukeutuminen on tapa helliä itseäni sekä keino tsempata itseäni kokemaan itseni riittäväksi silloinkin, kun mieli kokee asian toisin. Tavoitteeni on, että minulla olisi hyvä olo asuissani, ja voisin kuvailla tänne hyväksi koettuja asukokonaisuuksia, jos joku saa niistä inspiraatiota ja rohkaisua myös nauttia pukeutumisesta.

Vaatteilla voi saada paljon muutosta aikaa myös sisäisesti.



Vaatteilla on väliä

Olen jo vuosia katsonut Trinnyn ja Susannahin ohjelmaa (täällä), jossa edellä mainitut naiset auttavat kaiken kokoisia, ikäisiä ja näköisiä naisia näkemään ja kokemaan itsensä ihan uudella tavalla yksinkertaisesti vaatteiden, kampauksen, meikkien ja pienen pep-talkin avulla. Rakastan nähdä sen muutoksen, minkä he saavat aikaan. Ohjelmassa olevat naiset puhkeavat kukkaan; yhtäkkiä heidän silmissään on loiste ja heidän askeleissaan varmuus, jota ei ollut ohjelman alussa. 

Olen ammentanut paljon näiden naisten elämänasenteesta sekä saanut konkreettisia vinkkejä pukeutumiseen. Heidän ydinsanomansa on se, että jokainen nainen voi nauttia omasta kehostaan - tässä ja nyt, ei sitten kuin. Juju on siinä, että osaa pukeutua sellaisella tavalla, joka tuntuu hyvältä ja imartelee juuri sinun kehotyyppiäsi. (Toki jokainen pukee juuri sellaiset vaatteet, mistä itse pitää!) He ovat rohkaisseet myös minua kokeilemaan erilaisia, yllättäviäkin asukokonaisuuksia ja etsimään värejä, jotka sopivat minulle.  

Sen jälkeen, kun olen itse selvinnyt syömishäiriöstä ja päättänyt alkaa nujertaa vääristynyttä kehonkuvaani olen huomannut, että vaatteilla on iso vaikutus siihen, miltä minusta tuntuu. On riemullista löytää, millainen tyyli ja millaiset vaatteet itselleni sopii, ja huomata, että voin olla kaunis juuri tällaisena: tämän kokoisena ja muotoisena. Kaikki tyylit, leikkaukset tai koot eivät minulle sovi, eikä se haittaa. Pikku hiljaa vuosien varrella olen alkanut oppia, mikä sopii juuri minun naiselliselle keholleni, mikä tuntuu minusta hyvältä ja mikä miellyttää minun silmääni. En enää esimerkiksi harmistu siitä, ettei joku vaate näytä pukkarissa päälläni hyvältä. Entä sitten? Next!



Hempeä vanha roosa ja tyttömäiset rusetit

Tässä siis ensimmäinen asu Hyvän olon asu-sarjaa! Aloitetaan nyt asulla, joka on - poikkeuksellisesti - täysin uusi vaatekaapissani. Ihastuin tähän kokonaisuuteen heti, kun sen Vilassa puin päälle. Tällä hetkellä hempeä vanha roosa vetää minua puoleensa magneetinlailla. Ohueen paidan hihojen kaunis leikkaus miellytti minua ja neuleen pehmeys toi siihen kivan kontrastin. Alla minulla on alustoppi - niin ikään Vilasta - jota voin suositella lämpimästi! Materiaali on todella kevyt, hengittävä ja joustava, ja se sopii myös imettäjälle.

Nämä joustavat, mustat housut ovat ihan super mukavat päällä, ja silti ilme on siisti ja rusetti (jonka muuten saa myös irrotettua) tuo kivaa tyttömäisyyttä.  Korkea vyötärö imartelee ja tuntuu päällä hyvältä.

Kalevalan Kuutar -riipus on löytänyt tiensä kaulalleni usein lähiaikoina. Sen olen saanut äidiltäni, joka sai sen itse Mummiltani 30-vuotislahjana. Tämä asu on minulle täyskymppi! Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen ja on päällä aivan mielettömän mukava ja käytännöllinen. Ostin tämän paidan muuten kolmessa värissä: vaalea roosa, tummansininen ja musta. Kun kerran löytää hyvän, kannattaa sitä hamstrata parikin, jos käy yhtä harvoin shoppailemassa kuin minä. Ostin muuten nämä housut myös vaaleanpunaisina, kiinnostaisiko nähdä niistä asukuvat?

Neule, Vila (tämä)
Paita, Vila (tämä)
Housut, Pieces (vastaavat)
Alustoppi, Vila (tämä)
Riipus, Kalevala (tämä)

Mitäs tykkäätte asusta ja kiinostaako tällaiset vähän erilaiset asupostaukset?

-Petra

Tyttöjen viikonloppu ja ajatuksia ystävyydestä

Tyttöjen viikonloppu ja ajatuksia ystävyydestä






len aina ollut ihmisenä sellainen, että minulla on muutamia, syviä ihmissuhteita sen sijaan, että minulla olisi paljon kaverisuhteita. Tällä hetkellä elämme ystävien kanssa kaikki melko kiireistä aikaa elämässä: on parisuhteet, häitä, lapsia, perheen perustamista, opiskelua, töitä ja niin edelleen. Lisäksi osan kanssa fyysinen välimatka on suuri: asumme eri kaupungeissa tai peräti eri mantereilla. Mahdollisuudet näkemiseen ovat harvassa. 

Silti ystävyytemme kukoistaa ja syvenee syvenemistään. Olemme tunteneet osan kanssa jo 13-vuotiaista asti - yhteistä historiaa on paljon. Nyt kaikkien kanssa navigoimme yhdessä läpi kolmen kympin kriisien ja aikuisuuden mullistusten. 

Nämä ystävyyssuhteet ovat selvinneet läpi monta elämänvaihetta ja ymmärrämme toinen toisiamme ja elämäntilanteitamme. Välillä ehdimme pitää yhteyttä monta kertaa päivässä, toisinaan arjen pyörteissä emme ehdi olla yhteyksissä. Jatkamme aina siitä, mihin viimeksi jäätiin.





Mahtuuko elämään enää uusia ystäviä?

Pitkät ihmissuhteet ovat kyllä kullanarvoisia. Mitä vanhemmaksi tulee, sen haastavampaa uusien ihmissuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen on. Yksi keskeinen syy on aika. Kun aikaa ystävyyssuhteille on todella rajallisesti, niin on vaikea saada tarpeeksi aikaa tutustumiseen. Ennen lapsia oli niin paljon helpompaa, kun saattoi vaan hengailla uuden ystävän kanssa ilman aikatauluja ja perheellisen vastuita. Olemme muutaman ystävän kanssa puhuneet siitä, että mitä enemmän elämänhistoriaa on takana, sitä enemmän olisi asioita, joita pitäisi kertoa uudelle ihmiselle, jotta voisimme todella tuntea toisemme. 

Olen lähivuosien aikana kohdannut muutamankin kerran uuden ihmisen, jonka kanssa klikkaa heti. Uskon, että meistä voisi tulla sydänystäviä, mutta nyt tässä elämäntilanteessa aikaa ystävyyssuhteille on rajatusti. Välillä tuntuu ihan hullulta ajatella, että se aika, jota on käytettävissä ystävyyssuhteisiin, on ikään kuin jo varattu olemassa oleville ystäville. Vaikka jonkun kanssa olisi mahtavaa viettää aikaa ja ystävystyä, niin ei yksinkertaisesti ehdi sillä tavalla kuin haluaisi. Yritän ajatella niin, että tämä on vaihe elämässä, ja varmasti myöhemmin, kun intensiivisin pikkulapsivaihe on takana päin, on aikaa taas vähän eri tavalla.






Tyttöjen viikonlopun resepti

Viime viikon teemana oli ehdottomasti ystävyys. Sain jokaisena päivänä viettää aikaa rakkaimpien tyyppien kanssa, joista osaa tulee nähtyä vain muutaman kerran vuodessa (muina aikoina Whatsapp laulaa). Viikonlopuksi sain yläkouluaikaiset ystäväni meille tyttöjen viikonloppua viettämään, ja oli kyllä taas ihanaa aika.

Täydellisen tyttöjen viikonlopun resepti sisälsi tällä kertaa:

 Hyvää ruokaa ja juomaa.
 Pitkiä kävelylenkkejä, joiden aikana puhuttiin koko ajan ja kaikesta.
 Aarrekarttojen tekemistä ja yhdessä unelmointia.
 Ilojen ja surujen jakamista: "Jaettu ilo  on kaksinkertainen, jaettu murhe puolittuu."
 Saunomista ja kauneudenhoitoa.
 Puhumista, puhumista, puhumista

Onko siellä muita pikkulapsiarkea eläviä, joilla on kroonisesti liian vähän aikaa aikalailla kaikelle - myös ystävyyssuhteille?

-Petra

Aiemmat postaukset tyttöjen viikonlopusta löydät täältä, täältä ja täältä

Metatyön uuvuttama

Metatyön uuvuttama

Varaa vauvan neuvola. Siirrä pojan hammaslääkäriaika. Ripusta pyykit. Tarkista pojan kesävaatetilanne. Ilmoittaudu syksyn kerhoihin. Vastaa sähköposteihin. Etsi pojan lorupussi. Palauta pojan lorupussi puistoon. Osta pojalle uusi kypärä. Muistuta miestä, että pyörät täytyy huoltaa. Suunnittele ruokalista. Kirjoita kauppalista. Palauta nettikauppatilaus. Ai niin, lantionpohjalihasten jumppa... Pumppaa maidot vauvalle treffi-iltaa varten. Poimi lasten vaatekaapeista pieneksi jääneet vaatteet pois, lajittele ne ja tee inventaario jäljelle jääneistä. Leikkaa lasten kynnet. Vastaa kaverin viestiin. Aloita allergialääkekuuri. Anna D-vitamiinitipat. Järjestä synttärit. Osta äidille lahja. Askartele äitienpäiväkortit. Jne. Jne. Jne.

ykyisin päässäni pyörii jatkuvasti loputon lista tehtäviä asioita. Pienten, ärsyttävien ja pakollisten hoidettavien asioiden määrä on eksponentiaalisesti suurempi kuin ennen lapsia - ja niiden hoitamiseen käytettävissä oleva aika on miljoona kertaa pienempi. Koko ajan täytyy ennakoida, koordinoida, suunnitella, delegoida. Järjestää, hoitaa, varmistaa ja huoltaa. Tätä äitejä (ja joitain isejäkin) näännyttävää ilmiötä kutsutaan metatyöksi. 

Metatyö on jatkuvaa ja näkymätöntä arjen pyörittämiseen vaadittua ajatustyötä. Se on perheen projektipäällikkönä olemista. Se on sitä, että pitää jatkuvasti mielessä hirveän määrän sälää. Metatyö tuntuu välillä näännyttävän minut täysin. Jenny Lehtisen artikkelin otsikko kertoo kaiken: Metatyö räjäyttää äidin pään! (täällä).

Väsähtänyt projektipäällikkö

Lähiviikkoina minusta on tuntunut siltä, että tämä minun hommani - kotiäitiys - onnistuu juuri ja juuri. Koko ajan on jotenkin kuormittunut ja hengästynyt olo, vähän niin kuin pitäisi koko ajan juosta kiinni bussi, joka lähti jo pysäkiltä. Lastenhoitaminen haastaa jo ihan fyysisestikin: nostelen ja kannan lapsia kaiket päivät, imetän, puen, hoidan kotitöitä ja ravaan bussilla viemään ja hakemaan poikaa puistotoiminnasta. Hyssyttelen, rauhoittelen, tsemppaan ja rohkaisen, ja vastaan kaikkiin lasten fyysisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin. 

Sen lisäksi minulla pyörii - välillä 24/7 - jatkuva projektipäällikön työlista päässäni. Välillä tehtäviä tulee sellaisella pommituksella mieleen, etten ehdi niitä kaikkia edes kirjoittamaan ylös. Etsin kynän ja muistilistan ja alan kirjoittaa asioita ylös vain huomatakseni, että osa asioista on kadonnut päästäni taivaan tuuliin, enkä millään saa niitä enää muistumaan univelkaiseen mieleeni. Ja sitten, kun on mahdollisimman epäsopiva aika, kuten keskellä yötä tai aamulla matkallani viemään poikaa puistoon, muistan: "Ei hitsi, unohdin taas vastata siihen viestiin." Kaiken kaikkiaan on sellainen olo, että olen varmasti unohtanut jotain.

"Älä stressaa!"

Metatyön kuormittavuus on ihan todellinen juttu, ja metatyötä ei yksinkertaisesti voi jättää tekemättä. Asia nyt vain on niin, että arkea todella täytyy pyörittää ja asioita hoitaa. Toki sitä voi metatyöhön uupuneille tai ärsyyntyneille äideille tai iseille todeta, että "Älä stressaa!", "Relaa vaan," tai muuta yhtä epäavuliasta ja suorastaan ärsyttävää, mutta fakta on kuitenkin se, että metatyöstä ei voi päästä eroon: tietyt asiat on vain hoidettava, ja jotta asiat saadaan hoidettua, niin jonkun pitää ensin huomata, suunnitella ja aikatauluttaa ne.

Toki varsinaisia hommia voidaan yrittää jakaa tasaisemmin perheen aikuisille, jos perheessä on kaksi aikuista. Tutkimusten mukaan suuri osa ns. jokapäiväisistä arjen hommista on yhä naisten tehtävänä: perinteisiä naisten töitä on määrällisesti enemmän kuin perinteisiä miesten töitä (mm. täältä voit lukea aiheesta lisää). Lisäksi varsinaisen tekemisen lisäksi itse tekemisten suunnittelu - varsinkin lapsiin liittyvä suunnittelu - kuuluu usein perheen äidille. Välillä mies toteaa ahdistukseeni, että voin hyvin kirjoittaa hänelle listan, kyllä hän tekee pyytämäni asiat. Mutta ongelma onkin juuri se: listan tekeminen vaatii jo hurjasti hommaa: pitää huomata, havainnoida, miettiä, aikatauluttaa. Jos sen lisäksi pitää vielä muistutella jostain, niin metatyötaakkani ei kevene.

Aika on ollut lähiaikoina todella rajallista, ja sitä tunnetta vahvistaa varmasti myös univelka. Lapset ovat myös omalla tavallaan haastavassa iässä: vauva on täysin riippuvainen minusta ja liikkeelle lähdettyään tarvitsee erityistä silmällä pitämistä; isoveli taas ei ole vielä monessakaan asiassa omatoiminen - ainakaan niin, että asiat onnistuisivat ilman minun tukeani taikka täysin turvallisesti - ja omaa tahtoa, vauhtia ja totaalisen pöhköjä ideoita löytyy reilusti.

Tuntuu, ettei päivässä riitä tunnit niiden ihan perus kodinhoidollisten asioiden tekemiseen, kun välillä esikoisen mentyä unille meille aikuisille jää tasan yksi tunti aikaa ennen omaa nukkuma-aikaa. Siinä ajassa pitäisi sitten tehdä ne kotityöt, hoitaa parisuhdetta, etsiä netistä käytettyjä välikausivaatteita ja laittaa ne vanhat rytkyt myyntiin, saada hetki omaa aikaa ja kenties jopa yrittää palautua hetken. Metatyölista pörrää päässä ja huomaa, ettei taaskaan ole ehtinyt hoitaa oikeasti tärkeitä asioita. Puhumattakaan niistä lantionpohjanlihaksista tai vauvakirjoista.


Ruuhkavuodet ja tyhjän pesän syndrooma

Huomaan nyt jo ajattelevani välillä kauhulla töihin menoa: Miten siitä sitten ikinä selviää, jos tämä sama metatyön työnsarka on yhtä suuri silloinkin. Toki joitain hommia on vähemmän, sillä lapset viettävät ison osan päivästä hoidossa ja esimerkiksi syövät kolme ateriaa siellä. Mutta samalla tulee paljon uutta metatyötä vaativaa aina reppujen pakkaamisesta VASU-keskusteluihin. En yhtään ihmettele, että ihmiset hyödyntävät ulkopuolisia palveluita arjen pyörittämiseen, kuten kauppakassipalvelua, siivoojaa, shoppailuassistenttia ym, jos vain taloudellisesti siihen kykenevät. Aika on rahaa, ja ruuhkavuodet vääjäämätön kohtalo kaikille lapsiperheille.

Metatyötä ei voi paeta. Sen olen todennut. Se tulee osaksi elämää ainakin 18 vuodeksi ja sitten PUFF, yhtäkkiä tulee elämänmuutos, kun lapset itsenäistyvät ja pölähtävät pesästä maailmalle! Siksi moni poteekin tyhjän pesän sydroomaa ja pyörittelee iltaisin peukaloita tuskastuen tarpeettomuuden tunteeseensa.

Mutta eihän tässä sitä odoteta, että lapset kasvavat ja lähtevät kotoa. Nythän on juuri se paras aika, ja ajatuskin heidän kotoa lähdöstä ahdistaa. MUTTA. Metatyö. Huoh. Se kyllä voi välillä viedä liikaakin voimavaroja juuri tästä hetkestä ja tästä ihanasta vaiheesta, kun lapset ovat pieniä ja kotona.

Mikä avuksi?

Haluaisin nyt lähteä silti miettimään eri systeemejä, joilla tätä minun kokemaani metatyöväsähdystä saisi lievennettyä. Tavaroiden karsiminen? Parempi työnjako myös metatyön osalta? Mindfulness -harjoitukset? Listojen tekeminen? Unikoulu ja täten univelan vähentäminen? Aion raportoida tänne, keksinkö arkea helpottavia systeemejä. Kuulisin myös mielelläni teiltä, mikä on auttanut teitä? Mikä toimii?

Olen myös oivaltanut, että juuri metatyö on sellainen, jonka puuttuminen taitaa tehdä isovanhemmuudesta aivan eri tavalla ihanaa. On huomattavasti helpompi olla läsnä ja nauttia lapsista, kun ei ole vastuussa heidän kaikista asioistaan ja heitä koskevista kasvatuspäätöksistä. Isovanhemmat eivät ole univelkaisia lasten vuoksi, heillä on enemmän aikaa arjessa itselleen ja kotityöt ehtii tehdä sitten, kun lastenlapset lähtevät takaisin koteihinsa.

Mutta nyt. Kohti ratkaisujen - tai ainakin helpotusten -keksimistä! Vinkit tulemaan N-Y-T -NYT!

-Petra

Muita aiheeseen liittyviä Mammailua -postauksia:
- Siivota ehtii myöhemminkin - ja muita epärealistisia heittoja siisteydestä (täällä)
-Ajatuksia ajasta: Onko kaikilla muka samat 24 tuntia päivässä? (täällä)
-Äiti 1.5v kokemuksella (täällä)

Kevään Bucket List

Kevään Bucket List


evät on pikku hiljaa hiipinyt ilmaan ja talvi on väistynyt. Kevään saapumisen huomaa monesta asiasta: lämmin, pehmeä ja pölyinen kevätilma syleilee poskien ihoa ja talven pureva viima on poissa, talvitakin vetoketju on pakko avata, kun jo muutaman kymmenen metrin jälkeen alkaa tulla ahdistavan kuuma, lokit kiljuvat ja linnut laulavat täynnä elinvoimaa, kurki- ja joutsenauroja lentää taivaalla ja lumi on tehnyt jokavuotisen katoamistemppunsa jättäen jälkeensä vain kasoittain sepeliä (ja koirankakkaa), mitä ympärillä rymisevät harjakoneet putsaavat ripeästi pois. Ahh, kevät, olet täällä!

Tänään päästiin jo serkkuni kanssa nauttimaan aamukahvista ja pullasta ihanan Café Artin terassilla,  ja kotimatkalla riisuin takin pois päältä, ihan mahtavaa! Minulla on ollut tapana tehdä bucket listoja aina, kun uusi vuodenaika koittaa. Jokaiseen vuodenaikaan kun liittyy tietynlaisia ihania hetkiä, rutiineja ja fiiliksiä, jotka tekevät juuri siitä ajasta ihanan.

Kevään Bucket List

Siivous- ja huoltoprojektit

- Talvitamineiden siirtäminen pois eteisestä ja kevätvaatteiden esille ottaminen.
- Parvekkeen siivoaminen kevätkuntoon.
- Ikkunoiden peseminen - mieheni on luvannut hoitaa tämän!
- Mattojen tamppaus (ja -pesu?)
- Petivaatteiden pesu
- Verhojen pesu
- Häkkikellarin järjestäminen.
- Pyörien huoltaminen kevätkuntoon.

Aktiviteetit

- Ensimmäinen pyöräily niin, että lapset ovat peräkärryssä.
- Mökkikauden aloittaminen.
- Keväinen kirpparikierros ystävien kanssa.
- Kevään tyttöjen viikonloppu - se koittaa ihan just!
- Kevättreffit miehen kanssa.
- Vauvaviikkoon osallistuminen Turussa ystäväni kanssa (täällä).
- Kevään eka piknik.
- Parvekeruokailujen aloittaminen.
- Perheen kevätretki luontoon.
- Eka keväinen grillaushetki.
- Kukkien poimiminen.
- Katuliitutaiteilu ja muut keväiset ulkotouhut.
- Koko perheen siianongintareissu.
- Ekat terassi-istuskelut (terassikausi korkattu tänään!)
- Keväinen museoretki.
- Ulkona oleminen ilman takkia (check!)
- Vappuhulinat lasten kanssa!
- Äitienpäivän juhliminen - jo 3. kertaa itse äitinä.
- 6. hääpäivän juhlinta!
- Pojan synttäreiden suunnittelu-, järjestäminen ja juhliminen. 

Kevät-minä

- Jonkun ihanan kevätvaatteen ostaminen.
- Kevätkenkien ostaminen.
- Kevät- /kesätukan laittaminen kampaajalla.
- Keväisen kynsilakan ostaminen.
- Kevätkävelyt ja -lenkkeilyt.
-Vaatekaapin kevät- ja kesäinventaarion tekeminen.
- Jonkun ihanan kirjan lukeminen.

Mitä asioita sinun kevään bucket listalla on? Olenko unohtanut jotain olennaista?

-Petra 

Simppeliä Sormiruokailua - Psst...ARVONTA Instassa

Simppeliä Sormiruokailua - Psst...ARVONTA Instassa

Sormiruokalija selaa Simppeliä Sormiruokailua -kirjaa

Simppeliä Sormiruokailua sisältää simppeleitä sormiruokareseptejä

Simppeli sormiruokailua äiti ja tytär lukevat sormiruokakirjaa ja miettivät reseptejä

itä yhteistä on Ruohosten veljeksillä - eli siis Matilla ja Tepolla - ja uunituoreella Simppeliä sormiruokailua -teoksella? No, he on kaik Turuust! Ja kuten Matti ja Teppokin tietävät; kaiken takana on nainen - myös tämän kirjauutuuden. Parsakaaleista ja hersyvästä huumoristaan tunnettu kolmen lapsen äiti, Marjut Ollila, suositun Simppeli Sormiruokakeittiö -Facebook-ryhmän perustaja, on julkaissut ihastuttavan ja informatiivisen Simppeliä sormiruokailua -teoksen. Kun Marjut kysyi minulta pari viikkoa sitten, haluaisinko saada kirjan testiin ja arpoa teille myös yhden kappaleen, niin vastasin oitis: Totta maar! Marjutin reseptit ja Simppeli Sormiruokakeittiö olivat nimittäin meidän pelastuksemme esikoisen vauva-aikana.

Meidän sormiruokailutarinamme: Lusikkalakkoilija

Ennen lastensaantia ajattelin, että homma toimii näin: vauvat mussuttavat tuttia tyytyväisinä, he juovat maitoa tuttipullosta - tottakai - ja kun soseiden aika on, niin ei kuin lusikka äidin kauniiseen käteen ja tähtäys ammollaan olevaan vauvan suuhun, namskis! Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Virhe! Meillä tissi vei voiton tutista 1000-0, tuttipullot pölyttyivät kaapissa ja se lusikka, voi se lusikka. Sitähän ei saanut lapsen suuhun laittaa, ei sitten millään. Meillä nimittäin oli lusikkalakkoilija. Totaalikieltäytyjä.

Ai mikä? No niinpä! Sitä moni tuttu päivitteli epäuskoisena, vaati saada kokeilla ja näyttää, miten he saavat lapseni syömään lusikasta. Mutta kun lapsi oli päättänyt, että häntähän ei syötetä, niin häntä ei syötetty. Siitäpä se stressi sitten iskikin: Miten saada vauva syömään? Nääntyykö hän? Mitä ihmettä nyt teen?

Sitten sain jostain kuulla sormiruokailusta. Tässä kun oikein yritän muistaa, niin taisin kuulua johonkin Facebook -ryhmään, missä Marjut julkaisi ihania sormiruokakuvia resepteineen. Päätin alkaa testailla niitä, ne vaikuttivat kuitenkin ihanan simppeleiltä, heh heh. Ja niistäpä poikamme innostui! Mikä helpotus! Sotkuahan siitä tuli - tietysti, mitä muuta voi odottaa, kun yhdistää couscousin ja vauvan - mutta ei sillä ollut mitään väliä, kun lapseni tutki ruokaa ja söi itse.

Varoitus! Sormiruokailu saattaa aiheuttaa näppäriä sormia, ennakkoluulottomia maistajia, sopivasti täysiä pieniä masuja ja alkuun ehkä sotkua peräseinässä asti.
-Simppeliä sormiruokailua




Yks, kaks sormiruokailijaks!

Pojastamme tuli siis sormiruokailija, vähän niin kuin yllättäen ja suunnittelematta. Pojan motoriset taidot kehittyivät vauhdilla, ja samalla minä kartutin sormiruokailutietouttani ja testailin reseptejä.  Ostin silikonisia muffinssivuokia ja lattia suojattiin Ikean lattiansuojuksella. Mitä enemmän luin sormiruokailusta, lapsentahtisuudesta ja lapsen erilaisten taitojen kehittymisestä, sitä vakuuttuneempi olin siitä, että oltiin vähän niin kuin vahingossa kompuroiduttu ihan loistavaan ruokailutapaan.

Sormiruokailijan ruokapöydässä lentokoneet saavat jäädä seisomaan kiitoradalle. Tuputtaminen ja huijaaminen eivät nekään kuulu pelin henkeen. --- Tyhjää lautasta tärkeämpää on se, että vauvasi saa syödessään rauhassa opetella omia rajojaan. Sitä, milloin vatsa on täysi ja sitä, että on aivan sallittua todeta, että tämä riittää, kiitos.
-Simppeliä sormiruokailua

Alkuun turvallisuusasiat jännittivät, mutta Simppelin Facebook-ryhmästä sain siihen paljon vertaistukea. Marjut ja muut simppeliläiset olivat luoneet jotenkin niin informatiivisen, rohkaisevan ja rauhoittavan ilmapiirin, että luottamus itseen ja lapseen kasvoi. Opettelin netistä ensiapuohjeet ulkoa, jotta osaisin toimia tarvittaessa.

Kun vauva saa syödä rauhassa ja aikuiset ympärillä osaavat turvallisen sormiruokailun säännöt, ei kenenkään tarvitse stressata pöydän ääressä. 
-Simppeliä sormiruokailua

Pikku hiljaa lapsen kasvaessa hän alkoi käyttää aterimia, ja nykyään meidän vajaa kolme-vuotias syö upeasti haarukalla ja lusikalla. Niin, ja hän on myös kasvanut tasaisesti ja hyvin sormiruokaillen, vaikka alkuun jotkut epäilijät epäilivät. Nyt kuopus onkin ollut paljon helpompi tapaus: hän syö taitavasti sekä lusikalla että omin käsin. Niin ne lapset vaan ovat erilaisia!

Sormiruokailu: varjosta valokeilaan

Sinä aikana kun olen ollut äiti, tietoisuus sormiruokailusta on lisääntynyt ihan valtavasti. Enää se ei olekaan vain tietyn kasvatussuuntauksen juttu, vaan se mainitaan mm. THL:n laatimissa ruokasuosituksissa. Yksinomaan Simppeli Sormiruokakeittiön Facebook-ryhmässä on yli 37 000 jäsentä!

Marjut on jo useamman vuoden jakanut herkullisia ohjeitaan Facebookissa, ja sittemmin blogissaan, ilahduttaen - ja myös pelastaen - monen pikkuisen vanhemmat. Nyt ne on koottu yksiin, ihaniin kansiin. Simppeliä sormiruokailua on kuitenkin paljon enemmän kuin reseptikirja, se on sormiruokailijan raamattu. Tästä kattavasta ja helppolukuisesta tietopaketista löytyy kaikki se, mitä on hyvä tietää sormiruokailusta - jopa vastaukset niihin kysymyksiin, joita moni miettii ja osa rohkenee Facebookissa kysyä.


Yksinkertaisen herkullista

Simppeliä sormiruokailua -kirjan ehdoton vahvuus on nimenomaan ohjeiden selkeys ja yksinkertaisuus. Reseptit on jaettu kirjassa kätevästi vauvan iän mukaan: 5-6 kk, noin 7 kk ja 10 kk. Reseptien ohessa on usein pieniä vinkkejä ja tietoiskuja, mistä tykkään erityisen paljon.

Marjutin reseptit saavat aikuisenkin kuolan valumaan - esim. pähkinävoikeksit, banaanileipämuffinsit, pikkupizzat - mutta niiden toteuttaminen ei vaadi Michelin-tähden kokin taitoja, vaan jopa univelkainen äiti saa herkkuja loihdittua. Osa resepteistä valmistuu muutamassa minuutissa, mikä oli ainakin minulle PELASTUS, kun huomasin, että lounasaikaan ei ollutkaan mitään valmiina pojalle (myönnän, myönnän). Yksi lemppareistamme - ja Simppelin klassikko - on mikromunakas.

Simppeliä Sormiruokailua on mielestäni ehdottoman hyvä paitsi vauvan vanhemmille myös isovanhemmille ja muille, jotka mahdollisesti hoitavat vauvaa. Tämä voisi olla myös oivallinen lahja baby showereihin tai nimiäisiin.

Nyt sinulla on myös mahdollisuus voittaa kirja itsellesi. Kilpailu ja kilpailuohjeet löydät Instagramistani

Tärkeät linkit:
-Simppeli Sormiruokakeittiö -Facebook-ryhmä (klik!)
-Simppeli Sormiruokakeittiö -nettisivut (klik!)
-Simppelin Sivukonttori eli Marjutin blogi (klik!)
-Simppeli Sormiruokakeittiö Instagram (klik! ja muista seurata Marjutin stooria, jos haluat nauraa...)
-Simppeliä Sormiruokailua - kirja (klik!)

-Petra

Kesä ja kehoahdistus - kuurin aika!

Kesä ja kehoahdistus - kuurin aika!

Nainen istuu selkä kameraan päin. Nyt on aika kääntää selkä kehoahdistuksella ja nauttia elämästään!
inä, kuten lähes jokainen suomalainen, odotan kevään ja kesän saapumista kuin kuuta nousevaa. Mutta samalla huomasin tässä muutama päivä sitten, että pieni alitajuinen kehoahdistus oli salakavalasti alkanut hiipiä mieleen. Kun elohopea nousee, vaatekerrokset vääjäämättä vähenevät, ja kehoahdistus voi kohota kilpaa lämpömittarin lukemien kanssa.

Hetkinen, enkö minä ole jonkin sortin kehopositiivisuuden lähettiläs? Tammikuussa jopa kerroin tässä postauksessa 8 syytä, miksi olen niin kypsä bikinikunto-ilmiöön. Onko jokin muuttunut? No, ei tietenkään. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että en koe ulkonäköpaineita ja kehoahdistusta välillä.

Epätäydellinen kehoni

Pidän itsestäni ja kehostani. Minulla on ollut vaikea suhde kehooni koko elämäni ja olen kyllä valitettavan tietoinen, mikä kaikki minussa on ulkoisesti "epätäydellistä". Olen kuitenkin kulkenut pitkän tien, ja vaikka minussa on pehmeyttä ja olen kaukana ihannoidusta, timmistä kropasta, koen nyt yleensä, että riitän itselleni.

Olen aktiivinen, terve ja voin hyvin. En ole edelleenkään palautunut edeltävistä raskauksista kokonaan, imetän öisin ja hoidan 24/7 kahta lasta. Se näkyy päälle päin, mutta se on minulle ihan ok. Nyt on tämän vaiheen aika. 

Ulkopuolelta meitä kuitenkin pommitetaan koko ajan viesteillä siitä, millainen on ideaali keho ja miltä pitäisi näyttää - siitä huolimatta, että olet vastasynnyttänyt äiti, koska no excuses. Olen käynyt läpi valtavan mullistuksen kehossani äidiksi tulemisen myötä, ja lisäksi olen juuri täyttänyt 30.  

Aina ei mieli jaksa olla vahva. Silloin sitä ikään kuin antaa periksi negatiivisille ajatuksilleen ja iskee ahdistus. Mietin kesää, mahdollisia rantakelejä (jos niistä saamme nauttia tänä kesänä...) ja sitä, mitä vaatekerrosten alta paljastuukaan. Vaikka rakastan lämpöä, niin kylmät kelit monine kerroksineen antavat paljon enemmän armoa.


Hyvä olo ei katso kiloja

Kehoahdistuksesta huolimatta olen itse päättänyt jättää laihduttamisen ja kehoni armottoman kritisoinnin ja muokkaamisen historiaan. Syömishäiriön myötä sain siitä tarpeekseni. Tiedän myös, että vaikka painoni on vaihdellut 40-75 kilon välillä (raskausaikana toki vaaka näytti vielä enemmän), niin se, kuinka hyvältä oma kehoni on tuntunut ei ole ollut kiloista kiinni, vaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja tasapainoisesta, terveestä mielestä. Se taas usein heijastuu myös ulkonäköön.

Olen huomannut, että voin tuntea oloni kehossani ahdistuneeksi tai levollisen onnelliseksi, vaikka peilikuvani olisi koko ajan aivan samanlainen. Olooni vaikuttaa enemmän se, mitä päässä ja sydämessäni tapahtuu ja miten olen pitänyt itsestäni huolta, kuin mitä vaaka tai peili näyttävät. 

Pitääkö minunkin laihduttaa?

Pari viikkoa sitten näin muutamienkin ihmisten puhuvan somessa laihdutusprojekteistaan. Jokin hetkellinen aivopieru minulle taisi tulla, sillä aloin miettiä, pitäisikö minunkin laihduttaa, pitäisikö minun aloittaa jokin kuuri maanantaina? Arvatkaa mitä huomasin? Jo pelkkä laihdutusajatus sai minussa aikaan sen, että aloin himoita ruokia. Yhtäkkiä oli nälkä koko ajan ja iski se legendaarinen tankkaustarve ennen kuin alkaisi piinaava paastoaminen ja asioiden kieltäminen itseltä. 

Mitään kuuria en tietenkään aloittanut. Nautin elämästäni näin, kun kaikki on sallittua ja saan nauttia ja elää! Tämä on ihanaa, ja tästä en enää luovu! Sitäpaitsi, kuten tuo pieni ajatusleikki minulle osoitti, asioiden kieltäminen itseltä vain aiheuttaisi epätasapainoa, hirveitä himoja ja mahdollista ahmimista, tunteiden heittelyä ja huonoja fiiliksiä. No thanks!

Erilaisen kuurin aika

Ulkonäköpaineet ovat kuitenkin myös minun elämässäni ihan todellinen juttu, ja toisinaan ne voivat aiheuttaa suurtakin ahdistusta ja huonommuuden tunnetta. Silloin oma keho hävettää, mutta myös oma kehoahdistus hävettää. Ja häpeä on lamauttava tunne.

Ainahan sitä voisi lähteä armottoman tiukalle dieetille ja ängetä itseään johonkin tiettyyn muottiin. Voisi uskoa siihen valheeseen, että jos vain näyttää ulkoisesti täydelliseltä, niin varmasti olo olisi hyvä, seesteinen ja onnellinen. No, näin ei minun kohdallani ole, sen tiedän kokemuksesta.

Sanotaan, että onnellisuus itsessään on huono päämäärä elämässä; onnellisuus on oikeastaan seuraus siitä, että keskityt tekemään sinulle merkityksellisiä asioita. Tämän ovat todenneet onnellisuustutkijatkin. Samoin olen kokenut, että tietyn näköisen kehon tavoittelu ja saavuttaminen ei tuo minulle onnea ja terveyttä. Sen sijaan jos keskityn kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, niin kehoni kyllä voi hyvin, on terve ja heijastaa sitä hyvinvointia ulospäin. Silloin minulla on hyvä olo kehossani olin sitten toppa-asussa tai bikineissä rannalla.

En haluaisi kamppailla kehoahdistuksen kanssa tulevana kesänä. Siksi päätin, että nyt ennen kesää on pakko aloittaa kuuri: nimittäin Lujituskuuri. Kuurin tavoite on kohdella itseäni mahdollisimman hyvin, lempeästi ja rohkaisevasti. Sen aikana ruokin kehoani ja mieltäni asioilla, joista tulee hyvä olo, jotka tuovat iloa sydämeeni ja sitä kautta hehkua kasvoilleni. Keskityn siihen, että minulla on levollinen ja rauhallinen olo itseni ja kehoni kanssa. Näin minulla on myös voimavaroja, mielenrauhaa ja lujuutta käsitellä ulkopuolelta tulevia ulkonäköpaineita.


Lujituskuurin 8 kombonenttia

1. Itsemyötätunnon harjoittaminen

Puhun itsestäni itselleni vain hyviä asioita, en seiso peilin edessä mollaamassa itseäni, vaan etsin itsestäni ne asiat, joista pidän. Hyväksyn sen, että tältä minä näytän nyt. Ja jos meinaan alkaa voivottelemaan, käsken itseni lujasti lopettamaan.

2. Itseni rauhoittaminen

Jos ja kun kehoahdistus iskee, harjoittelen rauhoittamaan itseäni. Totean, että olen turvassa, kaikki on hyvin ja minä riitän tällaisena. Niin herkästi sitä joko lietsoo niitä negatiivisia ajatuksiaan tai purkaa pahaa oloaan muualle. On kuitenkin taito istua rauhassa oman tunteensa kanssa, tyynnytellä itseään ja antaa sen lipua ohi. Minulle siihen voi auttaa ajatusten keskittäminen hyvään, rukous, musiikki, liikunta, ystävät ja niin edelleen.

3. Triggereiden poistaminen

Tunnistatko, mitkä asiat laukaisevat sinussa helposti kehoahdistuksen? Poista sellaiset triggerit elämästäsi! Kenties se on jokin tietty Instagram -tili, liiallinen somen selaaminen, tietyt televisio-ohjelmat ja naistenlehdet tai jokin henkilö elämässäsi. On viisautta huomata, mitkä asiat voivat laukaista itselleen huonon olon ja valita niiden sijaan käyttää aikaansa sellaisten asioiden parissa, jotka ruokkivat hyvää oloa ja hyväksyntää.

4. Omiin intohimoihin keskittyminen

Sen sijaan, että jäisin märehtimään murhemyllyyn, haluan valita tehdä jotain, mistä olen intohimoinen ja mistä nautin: lukeminen, kirjoittaminen, valokuvaus, liikunta? Olen tässä elämässä käyttänyt ihan tarpeeksi monta tuntia ulkonäköasioista murehtimiseen.

5. Liikunnasta nauttiminen

Liikkuminen liikkumisen ilosta lujittaa positiivista kehosuhdetta - ainakin minulla. Haluan varmistaa, että ehdin joka viikko liikkua tavoilla, joista nautin - ja siksi että nautin.

6. Ulkoilu raittiissa ilmassa

Pitkät kävelylenkit raittiissa ilmassa ovat olleet minulle jo toista vuosikymmentä yksi oleellisimpia työkaluja tasapainoisen mielen saavuttamiseen. Kävelylenkeillä ajatus selkenee ja kirkastuu ja murheet väistyvät.

7. Ruuasta nauttiminen

Kevät ja kesä ovat monen ihanan herkun sesonkiaikaa! Pian saa taas tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja, kesäisellä kävelylenkillä voi pysähtyä jäätelökioskille ja pannulla saa paistaa tuoretta, miehen pyydystämää kalaa. Hyvin ja monipuolisesti syöminen - ilman kieltoja tai pakkoja - on nautinto ja elämän suola! Minä teen myös kirkkaasti parhaimmat ruokavalinnat silloin, kun kohtelen itseäni hyvin ja vaalin hyvää oloa, verrattuna siihen, kun jumitun huonoihin fiiliksiin.

8. Vaatekaapin päivitys

Haluan käydä läpi kevät- ja kesägarderoobini ja laittaa kaappiin vain niitä vaatteita, joita haluan nyt käyttää. Samalla voisin miettiä, jos joillekin uusille vaatteille olisi tarvetta. Olen jo pidempään haaveillut, että ottaisin kuvia erilaisista ihanista asukokonaisuuksista, joten jos vaatekriisi iskee, olisi helppo ammentaa kuvista ideoita.

Nyt on positiivisen kehosuhteen lujittamisen aika! Sillä minulla on oikeus ja velvollisuus nauttia elämästäni juuri tässä kehossa, juuri nyt. Onko siellä muita, joilla kehoahdistus saattaa hiipiä mieleen kesän lähestyessä?

-Petra

P.S. Muut aihealueen postaukset löydät täältä. Kirjoitin viime vuonna kehoahdistuksesta, joten näemmä tämä on toistuva aihe! Aiemman postauksen löydät tästä

Huhtikuu!

Huhtikuu!




yvää huhtikuuta! Huhtikuuta?! Tuntuu kyllä ihan uskomattomalta, että olemme jo - ainakin oman mittapuuni mukaan - pitkällä kevään puolella. Mihin tämä vuosi on taas hurahtanut? Ulkona aurinko paistaa ja lumi kimmeltää, mutta ehkä tuo joka päivä yhä lämpimämmin paistava aurinko onnistuu pian sulattamaan pois viimeisetkin merkit talvesta. Näin toivon!

Pääsiäisloma oli tervetullut pieni breikki, ja miten huippua olikaan, että saatiin nauttia auringosta! Vietimme aikaa isovanhemmilla nauttien hyvästä ruuasta, kävimme pitkästä aikaa Luostarinmäen käsityöläismuseossa ja juhlistimme ystävien yksivuotiasta. Päätin myös yksi päivä ottaa pyöräkellarista esiin poikamme potkupyörän, jota hän ei vielä viime kesänä oppinut ajamaan, ja nythän hän osasi sillä mennä tuosta vain! Pyöräilykärpänen on nyt sitten purrut poikaa, ja olemmekin Pääsiäisen aikana käyneet potkupyöräilemässä monta kertaa päivässä!

Viime viikolla pääsimme muutenkin keväisiin fiiliksiin, kun kaivoimme pojan kanssa esiin saippuakuplat! Vielä kun jää ja lumi hieman sulaa, niin voimme kaivaa kaapista esiin myös katuliidut, ihanaa! Hiekkalaatikotkin alkaa kohta sulaa ja pääsemme taas kunnolla ulkoiluttamaan hiekkaleluja. Ai että, miten rakastankaan kevään alun tunnelmaa.

Muistojen taltiointi -stressi

Kirjoittelin tässä juuri Huhtikuun to do -listaa. Ja arvatkaa mikä asia minua stressaa? Vauvakirjat ja perhealbumit. Pakko myöntää, että en ole VUOSIIN tilannut kuvia tai kuvakirjoja, mutta kuten voitte kuvitella, kuvailen ja PALJON. Minulla on siis iso projekti edessä, kun haluaisin vihdoin ja viimein kehittää kuvia. Ongelmani on, että koskaan ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa alkaa selata läpi tuhansia valokuvia, editoimaan niitä ja sitten vielä tilaamaan. Olen jo pitkään ajatellut, että tähän pitäisi kehittää jokin systeemi, mutta en ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt tähän on tultava muutos!

Koitan nyt siis jatkossa aina uusia kuvia koneelle siirtäessä poimia HETI erilliseen kansioon ne kuvat, jotka haluaisin kehittää. Se on nimittäin melkoisen paljon helpompaa kuin alkaa jälkikäteen käydä läpi tuhansia kuvia. Toinen projekti, jonka päätin nyt aloittaa, on lasten taiteen ikuistaminen. Aion siis jatkossa ottaa kuvan kivoista askarteluista tai muista taideteoksista ja kerätä niitä omaan albumiin, ja myöhemmin sitten kehittää ne kuvakirjaksi. Näin saisin yksiin kansiin useampia taidemuistoja, mitä on sitten kiva myöhemmin katsella. 

Lisäksi ne vauvakirjat ja muistojen taltiointi. TähänKIN haluaisin rutiinin. Haluaisin kirjoitella kaikkia juttuja useammin ylös, jotta ne eivät pääse unohtumaan. Nyt olen alkanut kokeilla sitä, että heti kun jotain tapahtuu, lapsi sanoo jotain ja niin edelleen, lähetän itselleni siitä sähköpostin, jonka viestikenttään kirjoitan lapsen nimen. Sitten kun saan hetken istua alas, voin kirjata ne kaikki ylös. Tuntuu mahdottomalta kuljettaa esimerkiksi jotain vihkoa koko ajan mukana, mutta nykytekniikka mahdollistaa sen, että sähköpostia voi itselleen lähettää melkein missä ja milloin vain. Muita hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Muita huhtikuun meininkejä

Huhtikuu on itselleni aina se viimeinen kuukausi ennen kesän alkua. Jostain syystä miellän nimittäin toukokuun aina tavallaan jo kesäksi, eikä ihmekään, sillä toukokuussa saadaan usein nauttia helteistä.

Huhtikuussa on tiedossa ainakin yhden tuplatreffit ja tyttöjen viikonloppu! Jes. Lisäksi odotamme kuin kuuta nousevaa, että jäät sulaisivat ja saisimme startata mökkikauden. Sielu halajaa jo saaristoon ja luonnonrauhaan. Ahh!

Jotenkin tuntuu siltä tällä hetkellä, että päässä pörrää tuhat ja yksi asiaa ja ideaa, joten luulenpa, että huhtikuu täytyy aloittaa kunnon pään sisäisellä inventaariolla. Täytyy siis nyt heti alkuun ottaa hetki ja kirjoittaa ylös ihan KAIKKI päässä surraavat ajatukset. En tiedä teistä, mutta kun minulla päässä pyörii pyörremyrsky tekemättömiä asioita, muistettavaa ja ideoita, käy helposti niin, etten lopulta saa tartuttua yhtään mihinkään. 

Taidanpa siis nyt lopetella tämän tähän ja suunnata kahvin keittoon ja listojen tekemisen pariin. Mukavaa alkanutta huhtikuuta ja viikkoa sulle!

-Petra