Kuulumisia ja pohdintoja kotiäitiydestä


arkoitukseni oli tänään julkaista pitkästä aikaa parisuhdepostaus, mutta kerronpa nyt vähän kuulumisia kuitenkin. Saatte sitten myöhemmin tällä viikolla parisuhdepostauksen, kun sen ehdin tämän sairastuvan pyörittelyltäni kirjoittaa. Tyypillisesti kirjoitusinspiraatio iski viime yönä, kun istuin sängyssä yskivä neiti sylissäni. Mutta enpä alkanut yöllä näpytellä ajatuksiani kuitenkaan. 

Olen ollut niin kiitollinen siitä, että ollaan saatu olla melko terveinä koko talven, mutta niin ne pöpöt löysivät tiensä tänne meillekin. Meidän vauva on ollut viikon ajan melko kipeä: korkea kuume on jatkunut useita päiviä, ja pian alkoi myös kunnon räkäisyys ja yskä. Onneksi olemme mukana TYKS:ssä eräässä tutkimuksessa, niin pääsimme suoraan aivan super ihanalle lääkärille, joka tutki vauvan ja otti myös näytteet: Ei RS-virusta tai influenssaa, jes!

Mutta kurjia ovat myös nämä perus kuume-räkätaudit. Toivotaan, että tämä häipyisi pian, niin pääsisimme kiinni taas arkirytmeihimme. Ja ehkä, ehkä, saisimme vähän nukkua. 

Yöt ovat nimittäin olleet katkonaisia täälläkin. Tyttö tekee hampaita ja harjoittelee ryömimistä, ja nyt siihen päälle räkäisyys ja yskä niin avot, huonot yöt ovat taattu! Miten siellä muilla sujuu yöt? Jotenkin olen saanut sen kuvan, että aika monilla heräillään tällä hetkellä tiheästi. 

Melko hyvin sitä kuitenkin itsekin pärjäilee. Toistan itselleni usein Isabella Löwengripin - aka Blondinbellan - mantraa: Väsymys ei ole vaaralista. Tosin nyt kun alan miettiä, niin onhan se tavallaan. Tämä hajamielisyys ja reaktioajan hidastuminen ei välttämättä anna valmiuksia ainakaan operoida mitään raskaita työkoneita. Noita pieniä työkoneita uskallan täällä kuitenkin päivittäin ajella, vaikkakin poikani on sitä mieltä, että leikkisuoritukseni ei aina ole tarpeeksi hyvä. "Äitiiii, äitiiii, keskity! Nyt leikitään!"

Kotiäitiys: täynnä huippuja ja pohjia

Eilen tytön lääkärikontrollin jälkeen leivoimme pojan kanssa pullaa. Siinä pullaa kahdestaan syödessämme pohdin tätä kotiäitiyttä. Se on joissain hetkissä todella vaativaa ja raskasta - muut jotka ovat olleet kotona varsinkin vauhdikkaan taaperon kanssa ymmärtävät - ja samalla se on niin parasta. Lapseni ovat niin huikeita tyyppejä ja saan nauraa heidän kanssaan joka päivä. Jos alkaa miettiä, että ei saisi seurata omia lapsiaan näin läheltä tai halia heitä ihan milloin vain, alkaa sydämeenkin sattua. Toisinaan taas voi alkaa kiehuttaa niin paljon, että tekisi mieli marssia suoraan ulos ovesta ja sanoa, että äiti tulee viikon päästä takaisin, pärjäilkää! En nyt tietenkään niin tekisi, mutta ehkä tajuatte. 

Intensiivistä, intensiivistä. Tässä saa käydä päivässä läpi niin laajan tunteiden kirjon. Äitinä saat ja joudut myös vastaanottamaan kaikki lapsesi tunteet ja myös kannattelemaan heitä heidän tunnekuohuissaan, olemaan se rauhallinen ja tyyni aikuinen. Tai ainakin yrittää olla, tuskin kukaan vanhempi onnistuu siinä aina, eikä tarvitsekaan. Välillä tuntuu, että pakahtuu ilosta, ylpeydestä, rakkaudesta, ihailusta, toisessa hetkessä tunne on pikemminkin se, että pää räjähtää ja hermot menee, ja tekisi mieli päästä hetkeksi jäähylle. Äitinä on niin erilaista kuin esimerkiksi ammattiroolissa ollessaan. Sen tajuaa vasta sitten, kun saa niitä omia lapsia. Kotona äitinä olet sinä, äiti. Töissä saat olla se joku muu, siinä ammattiroolissa. Se tekee tunteidenkäsittelystäkin ihan erilaista. Saatteko kiinni ajatuksestani?

No mutta, tästä aiheesta voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, ja varmaan sen teenkin lähitulevaisuudessa! Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

-Petra

4 kommenttia

  1. Katsoin eilen ig:stä pohdintojasi kotiäitiyteen liittyen ja olen ihan samoilla linjoilla, että harmittaa kotona lapsiaan hoitavien äitien arvostuksen puute. Yhteiskunnalla on kova kiire saada äidit nopeasti töihin ja lapset päivähoitoon, mutta entä jos perhe haluaakin toisin. Aina pitäisi olla tuottelias kansalainen, joka tienaa mahdollisimman monta veroeuroa valtion kassaan. Pitäisikö perheiden laittaa yhteiskunnan etu oman perheen edun edelle ja vain naisten työllisyyden parantamisen ym. nimissä palata pian töihin, vaikka haluaisikin olla kotona lasta hoitamassa. Ihan älyttömän monisyinen asia, mutta joskus vaan tuntuu, että kaikkea mietitään kylmästi kannattavuuden kautta. Äitinä sitä haluaa ajatella asian ihan toiselta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ihmettelen myös arvostuksen puutetta ja sitä, että ulkopuolelta yritetään määrätä, miten pian lapset on laitettava hoitoon tai esim. jatkossa mahdollisesti siitä, miten vanhempainvapaat pitää jakaa isän ja äidin kesken. Hyviä ajatuksia sulla! 💕

      Poista
  2. Niin tuttuja pohdintoja! Ig:n puolella kans seurailin sun ajatuksia. Samaa mieltä monesta. En ees jaksa ajatella tuota äitien töihin tuputtamista perheiden kustannuksella, kun alkaa ärsyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri tuo tuputtaminen ja pakottaminen tökkii. Ja ottaa pannuun se ajatus, että niistä pienistäkin tuista pitäisi leikata, koska ovat muka kannustinloukku naisille. Tuntuu, että moista väittävät eivät ymmärrä tukien suuruutta. Ei kaikkien tarvitse jäädä äitiysloman jälkeen kotiin, mutta ei kaikkien tarvitse myöskään haluta laittaa ihan pienet lapset ulkopuoliseen hoitoon. (Ja voi, kun kyse olisi haluamisesta, moni kun joutuu sen päätöksen tekemään pakosta.) Kiitos kommentista! 😊

      Poista