Täytyykö vanhemman olla sataprosenttisen läsnä? + 7 vinkkiä läsnäolemiseen


"Äiti, tuu leikkii!"
"Ihan kohta, imetän ensin."
Imetetty. Aha, kakat tuli. Menen vaihtamaan. 
"Äitiiiiiiii, tuu jo!"
"Äiti tulee ihan kohta!"
Äh, kello on noin paljon. Täytyy alkaa tehdä ruokaa. 
Lopulta menen hetkeksi leikkimään samalla, kun pasta kiehuu liedellä ja jauhelihakastike kypsyy. Jaksan keskittyä ehkä 2 minuuttia, kunnes alan miettiä tekemättömien asioiden listaa ja vähän pilkkiä. "Brum brummmm!" sanon yrittäen vakuuttaa, että olen läsnä. Pojasta näkee, että ei mene läpi. 

nnen äidiksi tuloa olin varma, että minä aion olla vanhempi, joka on sataprosenttisen läsnä koko ajan. Leikin täysillä ja eläytyen, juttelen ja olen alati keskittynyt lapsiini. Kotityöt hoituvat siinä vasemmalla kädellä ja kuin itsestään. Olinhan ollut läsnäoleva lastentarhanopettajakin 3-5 -vuotiaille, ilman muuta samanlainen ote olisi myös kotiäitinä ollessa.

Mutta kotiäitiyden ja äitiyden realiteetit eivät olleet silloisissa mielikuvissani vielä tiedossa. Kotona olen paitsi se kasvattaja, myös siivooja, pyykinpesijä, asioiden hoitaja, kokki ja niin edelleen. 

Ai niin, ja välillä väsynyt, univelkainen ja ehkä ärtynytkin. Ja inhimillinen ihminnen.


Läsnäolon paine

En tiedä, onko kyseessä vain minun kokemukseni, mutta minusta tuntuu, että meihin nykyvanhempiin kohdistuu aivan erityinen paine olla koko ajan läsnäoleva lapsillemme.

Äidit eivät saisi koskaan ottaa puhelinta esiin lasten kanssa ollessaan, eikä heidän itseasiassa kuuluisi lähteä sieltä kotoa tapaamaan ystäviään ja kansoittamaan kahviloita vaunuillaan. Omista harrastuksista haaveilu ja niissä käyminen on itsekästä, lapsilta pois. 

Toisaalta kritiikki vanhempien läsnäoloa kohtaan ei aina ole perätöntä. Kaiken kaikkiaan yhteiskunnallisesti kyky olla läsnä lienee taito, joka on monilta hukassa - ei vain vanhemmilta. Paahdamme menemään sinne sun tänne ja keskittymiskykymme huononee mm. jatkuvan somessa roikkumisen myötä.  

Riittävä läsnäolo

Ihmisen keskittymiskyky on rajallinen. Kukaan ei pysty koko ajan olemaan läsnä ja keskittymään, näin se vain on. Ehkä läsnäoleminen ei tarkoitakaan sitä, että keskitymme joka sekunti lapsiimme. 

Minulle on jäänyt mieleen, kun eräs yliopisto-opettaja ja kasvatusalan asiantuntija totesi opiskeleville äideille eräällä luennolla, että se on tervettä ja hyvä asia, että teillä on myös oma elämä. Se tekee lapselle hyvää nähdä, että opiskelet, keskityt omaan juttuusi ja että elämä ei pyörikään täysin heidän ympärillään. 

Ehkä olisi tärkeä puhua hyvästä ja riittävästä läsnäolosta. Siitä, että juttelemme lastemme kanssa heidän kuulumisistaan päivittäin ja oikeasti kuuntelemme vastaukset, silitämme heidät uneen ja halimme sohvalla löhötessämme. Että istumme alas 10 minuutiksi leikkimään keskittyneesti, otamme lapsen syliin lukemaan kirjoja ja tutkimme maailmaa yhdessä lapsen kanssa. Että syömme päivällisen yhdessä perheenä, ja maltamme jättää puhelimet ja muut ruudut muualle niinä aikoina, kun olemme lastemme kanssa tarkoituksenamme olla läsnä. 

Huolimatta halustamme olla läsnä joskus käy niin, ettemme kykene olemaan läsnä täysillä ja "antamaan kaikkemme". Ehkä arki on todella hektistä, joku lapsista vaatii enemmän huomiota kuin toinen, meillä on murheita tai olemme yksinkertaisesti totaalisen uupuneita. Sekin on mahdollista, että välillä joku oma juttu kiinnostaa enemmän kuin lapsen action man -selostukset. Se on inhimillistä elämää, ja niin on varmasti käynyt välillä aiemmillekin sukupolville. 

Sen lisäksi, että on itse kärryillä siitä, missä mennään, niin oleellista varmaan on, että sanoittaa arkea ja elämää lapselle. Kertoo, että harmittaa, että tänään ei ehditty leikkimään, kysyy, miltä lapsesta tuntuu ja on valmis myös kuuntelemaan ja vastaanottamaan lapsen kritiikin sinua kohtaan. Ja ehdottaa sitten, miten tilanne korjataan. Näissä tilanteissa meillä on sitäpaitsi hyvä mahdollisuus opettaa lapsellemme myötätuntoa, armollisuutta ja sitä, että äiti ja isäkin ovat lopulta vain ihmisiä.


24/7 Harha

Kotiäitinä olen lasteni kanssa 24/7, mikä saattaa luoda omanlaisensa harhan. Olen heidän kanssaan koko ajan, mutta illalla huomaan, etten ehtinytkään kunnolla leikkiä pojan kanssa tänään. Puhumattakaan niistä syyllisyyden tunteista, kun kuopus ei yksinkertaisesti voi saada samanlaista jakamatonta huomiota kuin esikoinen sai. Veikkaan, että noin keskinmäärin olen oikeasti todella "läsnäoleva" vanhempi, eikä minulla ole syytä huoleen. Silti poden välillä huonoa omaatuntoa siitä - kuten meistä äideistä varmasti monet. 

Olen myös huomannut, että läsnäolossani on kausia. Kyky olla läsnä ei ole tasaista, vaan se vaihtelee, kuten elämäntilanteet yleensäkin. Kummasti esimerkiksi kaamosaika tai katkonaiset yöunet vaikuttavat jaksamiseen. Olkaamme armollisia tässäkin asiassa itsellemme. 

Läsnäoleminen on minulle tärkeä arvo, ja päätin kirjoittaa listan asioita, joita itse teen varmistaakseni, että olen läsnä itselleni ja lapsilleni riittävällä tavalla. Näin päivistä ei myöskään tule pelkkää suorittamista, vaan iloitsen lapsistani, sillä he todella ovat minulle sitä parasta ja rakkainta elämässä - väsymyksestä ja vanhemmuuden kipuiluista huolimatta. 


7 keinoa olla läsnä

1. Rauhoita arki
Me olemme tehneet tietoisen valinnan karsia harrastuksia ja menoja niin, että meillä on mahdollisimman paljon perheaikaa ja aikaa vain olemiselle. Olen myös valinnut olla kotona vähän pidempään juurikin siitä syystä, että haluan ja nautin lasteni kanssa olemisesta, ja emme halua kuormittaa tätä elämänvaihetta liikaa sillä, että aloitan urani samalla, kun lapset ovat ihan pieniä. Tämä on tuntunut meille hyvältä päätökseltä. Toisille töihin meneminen voi olla ainoa keino, että pää ei hajoa ja pystyy olemaan läsnä lapsille sitten, kun on heidän kanssaan. Joka tapauksessa varotaan kiireisyyttä ja sitä, että vuodet karkaavat meiltä ilman, että pysähdyimme olemaan läsnä. Vaikutetaan arjen hektisyyteen siinä määrin missä se on mahdollista.

2. Leiki yksi leikki kunnolla
Uusi tavoitteeni on keskittyä kerran päivässä ainakin siihen yhteen leikkiin kunnolla. Leikki voi kestää 10 minuuttia tai puoli tuntia, mutta teen tietoisen päätöksen olla siinä hetkessä läsnä lapsen kanssa. Ja yritän pitää ajatukset pois kauppalistoista ja heivaan puhelimen muualle.

3. Selvitä, mistä yhdessä tekemisestä nautit
Läsnäolosta saa nauttia! Tiedän, että monelle äidille jotkut leikit voivat olla haasteellisia tai jopa puuduttavia, mutta mikä on se läsnäolon tapa, josta nautit? Itse tykkään lukea lapsille, taiteilla, leipoa, pelailla, laittaa ruokaa ja ulkoilla heidän kanssaan. Ihailen mieheni kykyä heittäytyä leikkiin vaikkapa legojen parissa. Ei kaikista lapsen jutuista tarvitse nauttia, vaan oleellista on löytää ne omat jutut, joissa lapsi saa nauttia sinun läsnäolostasi. Lapsi kyllä aistii, milloin vanhempi on messissä jossain jutussa ja milloin ei. 

4. Lähde lasten kanssa kodin ulkopuolelle
Olen aika menevä äiti, ja nautin suunnattomasti esikoisen vauvavuodesta, kun kävin hänen kanssaan erilaisissa harrastuksissa. Olen myöhemmin huomannut, että kodin ulkopuolella olen todella läsnä lasteni kanssa, koska kodinaskareet eivät höngi niskaan ja ahdista. Lähden lasten kanssa säännöllisesti retkille ja touhuamaan muualle kuin kotiin, jolloin he saavat jakamattoman huomioni. Sama muuten pätee usein parisuhteeseen: monen naisen on helpompi keskittyä muualla kuin kotona. 

5. Tehkää koko perhe jotain yhdessä
Lapset nauttivat usein erityisellä tavalla siitä, että koko perhe tekee jotain yhdessä. Näitä hetkiä on hyvä luoda ja vaalia. Meidän pojalle on esimerkiksi erityisen tärkeää yhteinen viikonloppusauna. 

6. Tarkista ruutuaikasi
Isä, joka on aina tietokoneella tai äiti, joka plärää puhelintaan - pelkkä fyysinen läsnäolo ei riitä, vaikka joskus tällaisetkin päivät ovat vain elämää (esim. ne kuuluisat sairasteluviikot...). Lienee melko tärkeää olla itselleen rehellinen ruutuajastaan. Puhelinta saa käyttää - ja monelle kotona olevalle äidille se saattaa olla linkki ulkopuoliseen maailmaan - mutta pyrin siihen, että jätän puhelimen välillä kokonaan muualle kotona ollessani, ja plärään enemmän vasta lasten mentyä nukkumaan. Mielestäni on kuitenkin ok sanoa lapselleen esimerkiksi, että "Äiti vastaa nyt viestiin, jutellaan kohta," kunhan viestin lähettämisen jälkeen palaa asiaan lapsen kanssa. Ruutujutuista kirjoittelen lisää myöhemmin.

7. Ota tauko lapsista
Kyllä! Oma aika ja parisuhdeaika on todella tärkeää, jotta jaksaa taas olla läsnä lapsilleen. Kun pääsen hetkeksi kotoa pois oman juttuni pariin tai kun olemme saaneet miehen kanssa käydä treffeillä, niin johan taas on kivaa olla lasten kanssa.


Oman kokemukseni mukaan on mahdotonta olla 100% läsnä 100% ajasta. Hyvä ja riittävä läsnäolo ei sitä kuitenkaan vaadi. Riittää, että olemme paikalla, kiinnostuneita ja saatavilla. Riittää, että olemme joka päivä välillä täysin läsnä ilman häiriötekijöitä. Ollaan armollisia itsellemme, luultavasti yrität parhaasi. Jos et ole varma, kysy lapseltasi. Heiltä saa usein melko suoraa palautetta.

Mitä ajatuksia tämä aihe herättää? Kerro kommenteissa! 

-Petra

Ei kommentteja