Heippa Hei Vuosi 2016!

Heippa Hei Vuosi 2016!


Joulu oli ja meni ja huomenna alkaa uusi vuosi. Miten juhlapyhät ja välipäivät meneekään niin vauhdilla? Muistan, että pienenä aika joulun ja uuden vuoden aaton välillä tuntui paaaaljon pidemmältä. Tänä vuonna arkeen paluukin koittaa edellisiä vuosia nopeammin, sillä mieheni työt kutsuu jo ylihuomenna, eikä vasta Loppiaisen jälkeen - niin kuin asian laita kuuluisi mielestäni olla! Oon kyllä niin valmis taas freesiin starttiin ja vuoteen 2017, mutta ennen kuin alan fiilistellä tulevaa, tehdä lupauksia ja haaveilla niin on hyvä sanoa vuodelle 2016 kiitos ja heippa!

Vuosi 2016. Se on ollut jännä vuosi. Täynnä niin paljon hyvää, mutta samalla monia haasteita. 

Väsymys
Univelka ja väsymys on ollut huipussaan, enkä ole aina tunnistanut väsynyttä, alakuloista ja energitöntä itseäni. Ihmekö tuo, sillä todella hyvät yöunet olen viimeksi nukkunut pari päivää ennen poikani syntymää. Kokonaisia öitä on sen jälkeen ollut kourallinen, mutta aamuisin olo on tuntunut edelleen ihan yhtä väsyneeltä - univelkaa ei siis kuitata muutamalla hyvällä yöllä. Väsynyt olotila ja aivosumu ovat olleet suhteellisen vakio omassa elämässäni, mutta on sanomattakin selvää, että siihen on mitä parhain ja arvokkain syy. Toivon kyllä, että saisin vähän enemmän unta kaaliin ensi vuoden aikana. Mutta kaikille äideille: Me ollaan aikamoisia sissejä, kyllä me selvitään! 

Parisuhde 
Parisuhteen kannalta kulunut vuosi on ollut meille haastava. Ollaan saatu kokea aivan mieletöntä rakkautta, ihastusta ja kiitollisuutta rakkaasta pojastamme. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Meillä on ollut ihania hetkiä, retkiä ja reissuja. Kesän kohokohta oli meille ehdottomasti perheemme viikon fillarireissu Ahvenanmaalle - itseasiassa huvittavaa kyllä, meidän avioliiton parhaat muistot ovat lähes kaikki fillarireissuilta, kyllä se on ehdottomasti meidän happy place. Samalla vuosi ja henkilökohtaiset haasteet ja parisuhteen kasvukivut ovat uuvuttaneet meitä; olemme uineet syvissä vesissä ja saaneet todeta, että avioliitto ei ole helppoa - tänä vuonna se on ottanut meiltä paljon. Uskomme kuitenkin todella sitoutumiseen ja siihen, että tämä kaikki on sen arvoista, joten luotamme siihen, että ensi vuonna tänä vuonna tehty työ alkaa tuottaa hedelmää. Vuonna 2017 haluan, että naurua on reilusti enemmän kuin kyyneleitä. 

Samalla kun vuosi on ollut yksi haastavimpia, on se ollut yksi antoisimpia. 

Äitiys
Rakas poikani. Te muut vanhemmat tiedätte sen tunteen, mitä ei vaan pysty sanoiksi muuttamaan. Se rakkaus omaan lapseen. Se ilo. Se hauskuus. Ei ole mennyt päivääkään siitä hetkestä, kun hänet tapasin, etten ihmettelisi hänen ihanuutta, söpöyttä, hurmaavaa persoonaa. Sydän kerta kaikkiaan pakahtuu. Olen nauttinut täysillä äitinä olemisesta, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. En, en edes niitä vaikeita hetkiä, sillä äitiys niin hyvässä kuin huonossakin on kasvattanut mua niin paljon. 

Ystävät
Tänä vuonna olen saanut iloita rakkaista ja läheisistä ystävistäni. Mikään ei korvaa niitä ystävyyssuhteita, joissa me tunnemme toinen toisemme läpikotaisin; jaamme ilot, surut, aivan kaiken. Ei ole mitään, mistä ei voisi puhua tai mitä ei uskaltaisi kertoa. Ja se nauru niiden rakkaimpien kanssa, siis ai että. Se nauru, kun silmistä valuu vettä ja mahaan sattuu. Jotenkin niissä hetkissä koen olevani täysin vain minä, vain Petra. En äiti, en vaimo, en jotain muuta. Ihan vain minä. Toivon runsaasti näitä hetkiä tulevaan vuoteen. 

Harrastukset
Iloa ja merkittävää sisältöä elämääni on tuonut myös harrastukset. Seurakuntamme äiti-lapsi-piirin tiimissä oleminen nyt 1.5 vuoden ajan on tuonut elämääni ihan valtavasti ja uskon, että matkani äitiyteen olisi tyystin erilainen ilman sitä. Naisten välinen yhteys on jotain niin merkittävää. Sain kuluneen vuoden aikana olla myös mukana pienessä naisten piirissä, jossa sukellettiin syvälle naisena olemiseen. Huhhei sanon vaan, sillä on ollut niin iso vaikutus muhun naisena ja uskon, että sen hedelmästä saan nauttia vielä pitkään! Eikä sovi unohtaa muskarin merkitystä tai siis muskarin jälkeistä kahvittelua. Uunituoreen pullan ja kahvin nautiskelu kavereiden kanssa on niin antoisaa, että jaksan sen vuoksi reissata toiselta puolelta Turkua sinne viikottain. Ja viimeisin, mutta ei vähäisin: Blogin kirjoittaminen. Ajatusten jakaminen, kirjoittaminen ja valokuvaaminen tuntuu olevan niin se oma juttu, enkä halua tästä luopua. Toivon, että ensi vuonna saan vielä enemmän aikaa tähän rakkaaseen harrastukseen! 



















Tänä vuonna olen käynyt huipulla ja pohjalla, takana on monien tunteiden vuosi. Sellaista se elämä on, eikö? Se oikea elämä. Täynnä eri värejä ja sävyjä, huippuja ja pohjia. Vaikeuksia, haasteita, pimeitä ja pitkiä öitä ja kipuja, mutta myös riemua, iloa, rakkautta, valoa. Välillä olo on raskas, välillä niin kepeä ja huoleton. On seesteistä, on myrskyisää. Mutta elämä kantaa, siihen uskon. Ja rakkaus, se on suurin. 

Millainen vuosi sinulla on ollut? 

Kuulumisia!

Kuulumisia!


Mulla on kädessä kulho jätskiä ja sain vihdoin ja viimein avattua läppärin parin viikon tauon jälkeen. Jes! Täällä on viimeiset pari viikkoa hurahtanut menemään ja tänään havahduin siihen, että on enää 10 päivää jouluun! Toisaalta olen kyllä joulufiilistellyt niin urakalla tänä vuonna, että piti oikein pysähtyä miettimään, että vieläkö se joulu on juhlimatta vai? Tällä viikolla olisi tarkoitus ostaa muutamat viimeiset joululahjat ja tehdä joulusiivous (eli ihan perus viikkosiivous, hehe). Viikonloppuna on tiedossa joulukonsertteja ja ensi viikolla olisi kiva vaan laskeutua pikku hiljaa joulunviettoon. 

Se on muuten jännä, miten tekemättömät asiat ahdistaa, mutta sitten kun saa edes jotain tehtyä niiden eteen niin johan vierähtää kivi sydämeltä ja olo helpottuu. Olenkin viimeisenä parina viikkona ollut katse jo ensi vuodessa ja etenkin ensi keväässä. Tarkoitukseni on saada opinnot vihdoin pakettiin. Eniten mua on ahdistanut viimeinen työharjoittelu ja sen järjestäminen, mutta nyt on paikka ja ajankohta lyöty lukkoon. Enää muutama käytännön asia siihen liittyen ja sitten vain odottelen, että pääsen sen suorittamaan. Sen lisäksi on se Iso G, jota olen kyllä saanut kuluneen kuukauden aikana tehty rutkasti enemmän kuin koko kuluneen syksyn aikana. Ahh, tulee kyllä niin hyvä fiilis, kun vaan tarttuu härkää sarvista!


Niin jouluihminen kuin olenkin niin osa mua jo odottaa kovin uutta vuotta. Uuden alkua, puhtaita kalenterin sivuja, uusia tuulia ja kutkuttavia suunnitelmia. Raikkaita tekstiilejä ja hempeitä tulppaaneja. Uusi vuosi tuo vähän saman fiiliksen kuin puhtaisiin lakanoihin sukeltaminen - on puhdasta, raikasta, rapeaa.

Koitanpas pitää nyt blogitauon vähän lyhyempänä! 

P.S. Jos on postaustoiveita niin jätä kommenttiin tai johonkin some-kanavistani. :) 


12 Asiaa, joista tiedän, että oon lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä.

12 Asiaa, joista tiedän, että oon lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä.


"Aikuinen nainen mä oon!" laulaa ihana Paula käheällä äänellään. Näin kolmeakymmentä lähestyvänä daamina olen alkanut tuntea itseni pikku hiljaa aikuiseksi naiseksi, ja täytyy sanoa, että eipä ahdista yhtään ajatus siitä, että reilun vuoden päästä olen virallisesti (ja torellisesti) kolmikymppinen. Itseasiassa, se tuntuu oikein hyvältä. Aloinkin miettiä, millä tavoin elämä on erilaista nyt kolmeakymppiä lähestyessä verrattuna siihen, kun lähestyin kahtakymmentä. 

1. Suhde omaan kehoon
Parikymppisenä kropan keskeisimpiä tehtäviä oli näyttää hyvältä - sen eteen tehtiin töitä ja riittämättömyyden tunteiden kanssa painittiin harva se päivä. Ikääntyminen ei ollut milläänlailla relevantti asia omalla kohdalla - voiko parikymppinenkin muka joskus vanheta? Terveys oli itsestäänselvyys. Nyt iän ja elämänkokemuksen karttuessa ja äidiksi tultuani olen alkanut oppia arvostamaan tätä ihanaa kehoa - enkä vain sitä, miltä se näyttää, vaan ennen kaikkea sitä, että se toimii. Tiedostan nyt eri tavalla kuin ennen sen, että myös minä tulen ikääntymään - ja ikääntymisen merkkejäkin olen saattanut jo havaita. Itsestään täytyy pitää huolta, mutta ei siksi, että näyttäisi biitsillä tai bileissä hyvältä, vaan siksi, että jaksaa jahdata taaperoa, raahata viikon ruokaostokset kaupasta kotiin ja nousta aamulla sängystä ylös - myös 30 vuoden päästä. 

2. Tyylitaju
Aiemmin pukeuduin yhtenä päivänä erittäin boheemisti, toisena jakkuun ja kolmantena sporttivaatteisiin. Innostuin trendeistä, vaikka ne eivät välttämättä mulle olisi sopineet lainkaan. Mulla ei ollut selkeästi omaa tyyliä, eikä varmuutta siitä, mikä mulle sopii. Ei mulla nyt vieläkään ole aivan selvää omaa tyyliä, mutta ainakin tiedän paremmin, mikä  mulle sopii, mikä ei ja kuka olen. Asiasta toiseen: Aikaa shoppailuun ja kaupoissa ravaamiseen on rutkasti vähemmän. 



3. Säänmukainen pukeutuminen
Kun tärkeintä on näyttää hyvältä ja coolilta, on paleltava. Ulkona kuljettiin talvisin välillä tennareissa ja korkkareissa, ilman pipoa ja takki auki. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt voin vetää jalkaan kevyttoppahousut ja Goretex-kengät, painaa paksun pipon päähän, kietaista lämpimän kaulahuivin kaulaan ja vetää vielä untuvatakin vetskarin kiinni ilman ajatustakaan siitä, että se olisi jotenkin noloa. Sitäpaitsi, mähän näytän hyvältä noissa tamineissa! Enää en palele vapaaehtoisesti. (Huvittavaa muuten, miten hölmöiltä vähissä vaatteissa liikkuvat nuoret näyttävät nyt!)

4. Hyvän illan resepti
Hyvään iltaan kuului 10 vuotta sitten oma bestis ja muita kavereita, uusia tuttavuuksia, hengailua, tanssimista ja valvomista aamun tunneille tai jopa yön läpi. Nyt hyvä ilta alkaa ensinnäkin huomattavasti aikaisemmin, sillä en jaksa millään valvoa ja jos valvon, en ole kovinkaan seurallinen. Iltaan kuuluu hyvää ruokaa, lasi tai pari viiniä, ystäviä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Vaihtoehtoisesti erittäin bueno ilta vietetään kotisohvalla kollareissa Netflixiä katsellen oman kullan kainalossa. Ja nukkumaan mennään kello 22. 

5. Realismi
Voi sitä nuoruuden naiiviutta, optimismia ja "pystyn mihin vaan" -mentaliteettia. Ahh, nuoruuden voima. Jollain tavalla sitä ajattelee ylioppilaslakki päässään, että kuuluu täysin ainutlaatuiseen sukupolveen, joka tulee muuttamaan maailman ja tekemään kaiken toisin kuin muut. Ovet aukeavat joka paikkaan ja saat tehdä asiat juuri niin kuin haluat. No, eihän se ihan niin ole eikä niin mene. Enkä nyt tarkoita tätä mitenkään kyynisellä tavalla. Ehkä sitä iän myötä vaan tulee vähän realistisemmaksi ja alkaa ymmärtää, että kaikkea ei voi saada, eikä ainakaan samaan aikaan. Nuorena on kaikkivoipainen, täynnä intoa ja tarmoa. Elämässä ei ole välttämättä joutunut kokemaan vielä yhtä paljon pettymyksiä, kipuja, sairautta ja yllättäviä käänteitä. Sitä ei ihan ymmärrä vielä, että ihan kaikkea, mitä omassa elämässä tapahtuu, ei voi itse päättää. Parikymppisenä halusin mennä, seikkailla ja valloittaa maailman. Nähdä ja kokea uutta ihan koko ajan. Saada kaiken, mistä unelmoin. Sittemmin unelmat ovat monilta osin muuttuneet, ja vaikka seikkailun palo on edelleen, olen myös hyvin eri tavalla tyytyväinen ihan vaan yksinkertaisiin asioihin; siihen että saan hengailla perheeni kanssa sohvalla ja mennä lauantaina saunaan. 

6. Mikä musta tulee aikuisena?
Yksi keskeisimpiä ja stressaavimpia asioita lukion jälkeen oli se, mikä musta tulee isona. Se tuntui olevan loppuelämää määrittävä päätös. Niinhän se monella tapaa on, mutta olen itse ainakin vaihtanut pääainetta jo kolme kertaa ja yliopistoa yhtä monta kertaa, viettänyt "välivuosia", toteuttanut haaveita ja saanut uusia unelmia sydämeeni. Kyllä ne kaikki asiat selviää ajallaan ja järjestyy. Toki näin voi sanoa jälkiviisaana, kun on löytänyt sen oman jutun. Eikä sekään välttämättä loppuelämää ole se oma juttu, mutta entä sitten? 

7. Tylsä aikuisuus
Muistan nuorena katsoneeni välillä aikuisia ja ajatelleeni, että onpas ne tylsiä. Oikeiden aikuisten elämä vaikutti monesti aika tylsältä ja kuivalta. Aika moni varmasti ajattelee nuorena, että musta ei tuu koskaan tylsää aikuista! Osasta ei tulekaan - he onnistuvat kuin ihmeenlailla välttämään aikuisuuden väistämättömät velvoitteet ja muuttavat vaikka Thaimaahan beach bum -elämää viettämään. Mutta me muut? Käymme töissä, maksamme laskuja, venytämme penniä. Menemme aikaisin nukkumaan, vertailemme vakuutuksia, täytämme veroilmoituksia ja maksamme lisää laskuja. Aikuisuuteen kuuluu vastuu ja velvollisuus eri tavalla kuin nuorena. Mutta vastuu ja velvollisuus ovat merkkejä siitä, että on paljon, mistä olla kiitollinen. Aikuisuuteen kuuluu myös tylsiä juttuja, mutta se on elämää.

8. Aikakäsitys
Hassua, miten nuorena ajattelee, että elämää ei ollut ennen kuin se oma sukupolvi syntyi. Oli vaikea kuvitella, että omat vanhemmat ovat joskus olleet nuoria, saati omat isovanhemmat. Omien vanhempien nuoruus tuntui olleen ikuisuus sitten. Oikea aikuisuus häämötti kaukana, kaukana horisontissa valovuosien päässä. Aikakäsitys oli niin kovin erilainen kuin nyt.  Nyt, varsinkin äidiksi tultua, aikakäsitys on muuttunut ja vuodet tuntuvat paljon lyhyemmiltä kuin ennen. 40-vuotias kuulosti omiin korviin ennen vanhalta, nythän se kuulostaa lähes samanikäiseltä kuin itse on. Aika kuluu nopeammin, vuodet vierivät. 

9. Oma perhe
20-vuotiaana deittailin, eikä lähitulevaisuuden haaveissa ollut vielä aviomiestä tai lapsia. Elin tyytyväisenä sinkkuelämää, vietin paaaaaljon aikaa ystävien kanssa, enkä etsinyt miestä. Tämä tosin muuttui melko pian, kun tapasin 21-vuotiaana (okei, 21 vuotta ja 10 kuukautta, eli lähes 22 vuotiaana) nykyisen aviomieheni. Jälkikäteen ajateltuna etenimme ehkä keskivertoa nopeammin: menimme kihloihin 23-vuotiaina ja naimisiin alle vuosi sen jälkeen. Rakkaan poikamme saimme viikkoa ennen kolmatta hääpäiväämme. Nyt en enää tuijottele omaa napaani, vaan pidän huolta lapsesta ja parisuhteesta. 


10. Turku
"Viimeinen paikka, mihin jään, on Turku. Tä on niin nähty." Suoraan 19-vuotiaan Petran suusta. Toisin kävi! Tänne mä päädyin, takaisin kotikonnuille, niin kuin niin moni muukin ihminen tuppaa tekemään. Ja oon todella tyytyväinen päätökseemme asua Turussa. Tällä hetkellä en kaipaa muualle. Saattaapi sellainen päivä vielä tulla, että asumme muualla, but for now I am satisfied. Turku.  

11. Oon oma itseni
Vasta omaa itsenäistä elämäänsä aloittaessa sitä antaa aika paljon painoarvoa muiden mielipiteille; mitä omat vanhemmat ja sukulaiset ajattelee ja sanoo, mitä ystävät tekee, mitä yhteiskunnan mielestä mun pitäisi tehdä? Millainen mun kuuluisi olla? Nyt aikuisena naisena mun mielestä ihanaa on se, että en enää välitä niin paljon siitä, mitä muut tekevät tai ajattelevat. Mä tiedän kuka mä oon, mistä mä tykkään, mistä mä en tykkää ja mitä asioita mä haluan mun elämältä.

12. Tulevaisuuden odotukset
Kun katsoin vajaa parikymppisenä tulevaa vuosikymmentä odotin muistaakseni seuraavia asioita: opiskelu ja valmistuminen, reissaaminen ympäri maailmaa, työuran aloitus vakkariduunissa, aviomies ja kaksi lasta, omakotitalo ja auto. Mulla taisi olla se tyypillinen harhakäsitys siitä, että kaikki mitä elämässään haluaa kokea pitää kokea ennen kuin täyttää 30, koska siitä se alamäki sitten alkaa. Nyt kun katson tulevaisuuteen ovat odotukset hieman erilaiset: Haaveilen hyvästä ja rakastavasta suhteesta mieheeni, jossa on luja luottamus, ripaus (reilu sellainen) romantiikkaa, yhteisiä seikkailuja ja nykyistäkin läheisempi ystävyys. Näen lämminhenkisen kodin, jossa on meidän kahden lisäksi ainakin pari lasta, ellei kolme. Ken tietää? Toivon, että me ollaan terveitä, meillä on jääkaapissa ruokaa ja meillä on kaikinpuolin hyvä olla, ja että meidän läheisillä on myös kaikki hyvin. Mitä tulee uraan, taloihin, autoihin, maailman ympäri matkoihin ja erilaisiin titteleihin? No, eivät  ne ole niin tärkeitä.


Vieläkö koet olevasi nuori vai jo "oikea" aikuinen? 

Joulunajan Kehorauhan Julistus // Itse Rakas

Joulunajan Kehorauhan Julistus // Itse Rakas


Kehorauhan julistaja.



Marraskuun synkkyys ja ankeus on nyt selätetty ja ikään kuin lupauksena tulevista pitenevistä päivistä ja ihanista raikkaista pakkaspäivistä ollaan ainakin täällä Turussa saatu nauttia auringosta! Ahh. Tuntuu että koko sielu riemuitsee ja keho kiittää auringonsäteiden valaistessa väsyneet kasvot. 

Joulukuu, tuo ihana jouluinen kuukausi. Joulufanille se on yhtä juhlaa, sillä miksi kukaan juhlisi joulua vain JOULUNA? Aivan älytöntä. Joulukuuhun mahtuu kyllä yksi asia, joka mua hieman ärsyttää:

Syömismorkkikset, kertyneiden kilojen päivittely ja yleinen kehoangsti. 

Sellaista salakavalaa höpöhöpöä, joka kyllä vie kanssajuhlijoiltakin hieman iloa. 

Kun jo pikkujouluissa joku päivittelee kovaan ääneen, ettei voi syödä jälkkäriä, koska kilot. Tai että joulubuffetissa joku alkaa laskea ääneen kaloreita tai päivitellä, miten hyvää jokin on, mutta "kyllä tässä on niin paljon voita ja kermaa, että pitääpä lenkille mennä!" Kun jouluaattoateria on syöty ja ähkyissään joku alkaa laulaa katumusvirttä. Ja mun kestoinhokki: joulun jälkeinen megamorkkis, johon kuuluu #kesäkunto -päivitykset, uudet salijäsennyydet, makkaroiden puristelu ja taivastelu, itsensä kauhistelu ääneen työpaikan kahvihuoneessa ja ne mielettömän megalomaaniset uuden vuoden lupaukset siitä, että tähän leipäluukkuun ei yksikään herkku mene ensi vuonna ja tammikuussa pudotetaan se 15 kiloa. 

Huoh.

Mitäpä jos tällä kertaa antaisit itsellesi armoa ja rakkautta? Söisit hitaasti ja nautiskellen silloin kun on sen aika, ja tekisit sen hyvällä omallatunnolla. Nauti ruuasta, seurasta, ulkoilmasta, hitaista aamuista uusissa pyjamissa ja reippailulenkeistä rakkaiden kanssa. Muutamat herkuttelutuokiot ja sen tekeminen hyvillä mielin ei kenenkään terveyttä kaada, vaikka syöty ruoka ei ravintoarvoiltaan olisikaan terveellisimmästä päästä. Let it go! It's good for the soul.

Onko muita, joita ärsyttää tai harmittaa tämä jokavuotinen ilmiö? Ei hätää, sillä olen kehittänyt ratkaisun! Jouluaattona Suomen upeimmassa kaupungissa julistetaan Joulurauha. Mutta nyt, sitä ennen, on aika julistaa myös joulunajan kehorauha!


Julistan siis täten yleisen kehorauhan.
Kehoitan kaikkia tätä juhlallista kuukautta asiaankuuluvalla lempeydellä ja ilolla viettämään
sekä muutoin armollisesti ja sallivasti itseään ja muita kohtaan käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulunaikaa jollakin
ankealla, syyllistävällä tai tunnelmaa latistavalla
itsensä tai valintojensa mollaamisella häiritsee,
on valitettavasti negatiivisuuden vallitessa syypää
omaan huonoon fiilikseen ja muidenkin mielen myrkyttämiseen.
Täten kehoitan jokaista rakastamaan ja kunnioittamaan itseään, kehoaan
 ja ympärillä olevia tovereita,
ja nauttimaan tästä taianomaisesta kuukaudesta. 
Lopuksi toivotetaan kaikille teille kehorauhallista joulunaikaa! 

Peace out.