Mammailua: Lisää lapsia?!

Mammailua: Lisää lapsia?!



Viime viikolla  oli imetysviikko, kuten moni äiti ainakin somessa saattoi huomata. Meillä oli niin kiireinen viikko, etten ehtinyt asiaa sen suuremmin täällä blogissa nostaa esille. Mutta, ahh, ihana imetys. Pakko siitä nyt jotain on sanoa. Ja pieni disclaimer tähän alkuun: imetys on jokaisen äidin ja lapsen välinen asia. Jos se ei onnistu, ei halua imettää, päättää osittaisimettää, suosii korvikkeita tai muuta niin on mun mielestä aivan yhtä hyvä äiti.

Ennen kuin tulin äidiksi en ollut oikeastaan liiemmin imetystä ajatellut. Aika harva sitä varmaan ajattelee? Raskaaksi tultuanikaan en vielä ihan hirveästi asiaa miettinyt, ja muistan, kun siskoni antoi minulle raskauden puolivälissä valmiiksi lainaan hänen rintapumppunsa. Vatsan pohjasta kouraisi ja vähän alkoi heikottaa: APUA! Rintapumppu! Onko tä osa mun tulevaisuutta? Se tuntui jotenkin niin älyttömän vieraalta asialta siinä kohtaa. 

Pikku hiljaa raskauden edetessä kohti viimeistä kolmannetta aloin raottaa ovea imetyksen ihmeelliseen maailmaan. Eniten mua pohditutti se, pystyisinkö imettämään. Mulla on nimittäin ollut Raynaudin oireyhtymää (erittäin mukava täällä pohjoisilla leveysasteilla) ja pelkäsin, että se jotenkin estäisi imetyksen tai tekisi siitä hirveän kivuliasta. Liityin Imetyksen tuen Facebook -sivuille. Alkuun en pystynyt edes lukemaan niitä keskusteluja, jotka alkoi täyttää mun etusivun, ja tuntui oudolta nähdä imetyskuvia. Se tuntui niin vieraalta maailmalta ja teki raskaudesta ja tulevasta äityidestä uudella tavalla todellista. Mutta rohkaistuessani aloin niitä lukea ja myös kysellä: Millä tavoin kannattaa valmistautua ensimmäisen lapsen imetykseen? Mitä vinkkejä antaisit? Mitä juttuja kannattaa hankkia kotiin? Luin ja katsoin Youtubesta imetysvideoita (kyllä!) ja opin ihan valtavasti. 

Ja synnärillä huomasin, että se oli todellakin sen arvoista. Meidän imetystaival lähti upeasti käyntiin, ja suurin syy siihen oli varmasti se, että tiesin asioita, ja imetykseen ja sen opettelemiseen kuuluvat asiat eivät tulleet yllätyksenä. Kun untuvikko-äitinä imetin kädet täristen synnytyssalissa ensimmäistä kertaa mun pientä nyyttiä seisoi kätilö vieressä ja ihmetteli: "Ihan kuin olisit tehnyt tätä ennen!"

Alussa imetys oli 24/7 hommaa, mikä väsytti meitä molempia! Päivien kulku oli helppo ennustaa: imetystä ja koomaa. 

Mun ykkösvinkki tuleville äideille oman kokemuksen perusteella onkin: perehdy imetykseen. Raskaana ollessaan sitä niin helposti tuijottaa "päämäärää" eli synnytystä, mutta siitä se alkaakin se tulevien viikkojen ja kuukausien yksi keskeisimmistä asioista: imetys. 

Ja mitä mulle sitten kävi imetyksen myötä? Mä hurahdin. Se on ihanaa! Yksi ihanimpia asioita, joita oon koskaan kokenut. Yhtäkkiä huomasin, että imetys onkin mulle ja mun lapselle älyttömän tärkeä asia. Että mä nautin siitä. Että mä haluan imettää ainakin vuoden lastani. Nyt mulla on pian puolitoista vuotias ja imetän edelleen. En välttämättä olisi ennen äidiksi tuloa ajatellut, että musta tulee taaperoimettäjä, mutta tässä sitä ollaan. Ja koska poikani ei ole näyttänyt merkkiäkään siitä, että olisi valmis luopumaan rinnasta vielä, en koe itsekään olevani valmis laittamaan pillit pussiin ihan vielä. 

Mutta siinä se ristiriita sitten onkin. Nimittäin, kyllä me lisää lapsia halutaan. Ja toistaiseksi ei ole niin sanotusti napannut. Imetyshän on asia, joka voi raskaaksi tulemista vaikeuttaa. Joten huomaan olevani vaikeassa tilanteessa, jossa joudun kohtaamaan pelkojani. Jos lopetan imetyksen, mitä jos en tulekaan enää koskaan raskaaksi, ja tämä ainut imetyskokemukseni loppui liian lyhyeen? Uskallanko jatkaa imetystä niin kauan kuin me halutaan, jos se tarkoittaa, etten tule raskaaksi? Mitä jos? Entä sitten? Milloin? Olenko sittenkään valmis? Lopettamaan? Uuteen lapseen? Mitä mitä mitä? Sitä saa itselleen aikaiseksi aikamoisen stressin, kun näitä asioita pähkäilee, ja huomaa jälleen kerran, että asiat ei elämässä aina mee ihan niin kuin itse suunnittelee. Kuten tässä kolumnissa sanottiin: "Äitiä ahdistaa, kun se ei ole Jumala."

Mutta sitten sitä muistaa mikä on tärkeää: tämä hetki, tämä lapsi, tämä imetys. Ja tulevaisuudesta emme voi tietää, eikä murehtiminen auta mitään. Mutta kyllä mä toivon, että mun tulevaisuuteen kuuluu lisää imetystä - niin tämän rakkaan lapseni imetystä kuin myös sitten joskus toisenkin lapsen. 

Kuulumisia!

Kuulumisia!


Taapero nukutettu ja vielä on hetki aikaa ennen kuin Marja Hintikka Live alkaa, joten nyt on mitä erinomaisin aika vähän päivittää blogia. Tuntuu, että toistelen samaa vuodesta toiseen, mutta mihin nä päivät ja viikot oikein menee? Aika menee ihan hirveetä vauhtia ja tahti vaan kiihtyy. #welcometoadulthood vai mitä tä oikein on? Joka tapauksessa ajattelin pikaisesti päivittää vähän kuulumisia! Ehdin jo vanhassa blogissani kerran tehdä 3 Asiaa -postauksen, mutta se oli sen verran kiva ja toimiva konsepti, että ajattelinpa tehdä saman uudestaan pienellä tuunauksella. Teepä sinäkin ja linkitä oma blogisi kommentteihin! 

3 asiaa, joista pidän tällä hetkellä...

Kynttilät. Olen nyt joka ilta sytyttänyt ison määrän kynttilöitä ja luonut tunnelmavalaistuksen kotiimme. Se tekee olon muuten yllättävän rentoutuneemmaksi!
Glögi. Glögikausi on korkattu ja oon alkanut odottaa joulua! Tänään sain mieheni huijattua Muovitukkuun, missä fiilistelin kaikkia joulujuttuja jo. Ahh. It's the most wonderful time of the year... joten miksi ei aloittaa fiilistelyä jo lokakuussa?
Villasukat. Paleleeko muidenkin varpaat aina?

3 asiaa, joista en pidä tällä hetkellä...

☁ Matalapaine ja jatkuva pilvisyys. 
☁ Kaamosväsymyksen alkaminen. 
☁ Iso sakko yliopiston kirjastoon. 

3 asiaa, joita tein viikonloppuna...

♥ Parturireissu! Vein poikani ekaa kertaa parturiin! Autotuoli oli ehdoton hitti. 
Fazer Kahvila. Kävimme lauantaina Silakkamarkkinoilla ja Fontanan burgerin jälkeen suuntasimme lämmittelemään Fazerin kahvilaan, mistä nämäkin kuvat ovat. Se on tällä hetkellä mun lemppari kahvila Turussa. Café Art on tainnut jäädä kakkoseksi! Tykkään tosi paljon Fazerin kahveista (tilaan aina joko cappucinon tai cold brew jäälatten karamellisiirapilla) ja Fazerin suklaa-chili-kakku on to-die-for. Ihan älyttömän hyvää. Ainut miinus on, että tilat ovat pienet ja se on poikkeuksetta aivan täynnä. 
♥ Reissu anoppilaan. Hyvää ruokaa ja seuraa, rento sunnuntai-fiilis. 


3 asiaa, jotka kuuluu viikko-ohjelmaani tällä viikolla...

♥ Lauluharjoitukset ja lounas serkkujeni kanssa. Laulamme Mummini hautajaisissa. 
♥ Äiti-lapsi-piiri seurakunnallani. 
♥ Mummin hautajaiset. 

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä tällä viikolla...

♥ Suunnitella yhtä blogijuttua. 
♥ Suunnitella ensi viikonloppua, kun ystäväni tulee kylään. 
♥ Päivittää kalenteria. 

3 asiaa, joista stressaan tällä hetkellä...

☁ Gradu. Surprise surprise. En aktiivisesti stressaa, mutta kyllä se siellä mielen perukoilla hengaa koko ajan ja se välillä ärsyttää. 
☁ Hormonikierto. 
☁ Joulu tulee jo niin nopsaa, enkä ole vielä suunnitellut mitään! Kalenterikin pitäisi tehdä meidän Juniorille. 


3 asiaa, joiden avulla aion rentoutua tällä viikolla...

♥ Ensitreffit Alttarilla -ohjelman katsominen. Onko säälittävää, että olen jopa kirjoittanut sen mun kalenteriin joka viikko? Hah! 
♥ Mini-Spa kotona. 
♥ Lukea kirjaa. Ainakin yritän tehdä sille aikaa!

3 asiaa, jotka puen tällä viikolla päälleni...

♥ Puistovaatteet eli toppatakki, toppahousut ja lämpökerrastopökät. 
♥ Hautajaisvaatteet, joita en ole vielä päättänyt. Mustaa kuitenkin. 
♥ Neuleita!

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...

♥ Poikani puistoilu alkaisi hyvin. 
♥ Saisin rentouttavia iltoja itseni kanssa, kun mieheni lähtee viikoksi armeijaan kertauksiin. 
♥ Pääsisin kylpylään vielä tänä vuonna. 

Nyt glögiä, iltapalaa ja MHL. Hyvää maanantaita sinne!

Nainen on naiselle susi - vai onko?

Nainen on naiselle susi - vai onko?


"Nainen on naiselle susi."

Niin sitä sanotaan. Nainen puhuu selän takana, haukkuu, vertailee, arvostelee, kritisoi, kiusaa. Naisten vastakkainasettelu tuntuu usein olevan automaatio naisista käytävässä yleisessä keskustelussa. Se on lähtökohtainen oletus. Ja media tekee fantastisen upeaa työtä tän asetelman tukemisessa. Eipä tarvii kanavasurfata kovinkaan kauaa, että törmää reality-sarjaan, jossa naiset haukkuvat kilpaa toinen toisiaan. 

Ja mites ne äidit sitten? Raskauden aikana aloin huomata, että homma vaan eskaloituu äidiksi tulon myötä. Vastakkainasettelu ja arvostelu tuntuu olevan väistämätöntä - valitse kummalla puolella olet, untuvikko!

Korvikemutsit vs. täysimettäjät
Muotikledjut vs. kirpparikuteet
Sormiruokailu vs. soseilu
Kestovaippaulu vs. kertsivaipat
Kuinka kasvattaa bebé vs. vapaakasvatus
Timmit fitness-äidit vs. laiskemmat äidit
Hippiäidit vs. citymammat

The list goes on. 

Telkkarissa pyörivä Äitien Sota -ohjelmakin keskittyy nimenomaan siihen, että äidit vertailevat toinen toisiaan, jotta saadaan selville, kuka on paras äiti. 


Mutta onko todellisuus todella näin karu?


Tuoreena ja herkkänä äitinä sain kyllä välillä neuvoja, jotka tuntuivat arvostelulta. Osa tapahtui in real life, pari taas netissä, kun yritin kysyä neuvoa mm. imetysasioihin. Muutaman kerran olen kohdannut paheksuvia katseita julki-imettäessä. Voi olla, että kommentit ja katseet olivat ilkeit, arvostelevia tai suodattamattomia suoria tokaisuja. Yhtä mahdollista on, että arvosteleva tai paheksuva sävy oli vain mun tulkintaani. 

Mutta valtaosin olen kohdannut jotain ihan muuta kuin Äitien Sotaa. 


♥  Olen rupatellut niitä näitä tuntemattomien äitien kanssa bussissa. 
♥  Olen viettänyt päiviä uusien äiti-tuttavuuksien kanssa. Käynyt lounaalla ja vaihtanut numeroita. 
♥ Olen saanut ihailua, tsemppiä ja vahvistusta äitiyteeni keski-ikäisiltä ja eläkeläisiltä aivan toisen sukupolven äideiltä.
♥ Julkisilla paikoilla minulle tuntemattomat naiset ovat tulleet pyytämättä yhtäkkiä auttamaan: kantamaan tarjotinta, viemään mun tarjottimen pois, vahtimaan lastani, jotta voin hakea itselleni ruokaa, tuomaan minulle syöttötuolin ja muuta. 
♥  Olen kohdannut avarakatseisuutta, leikkimielisyyttä ja jaettuja äitiyskokemuksia. 
Olen saanut kasvaa äitiydessä muiden amatöörien kanssa, joista kukaan ei ole käyttäytynyt kuin ammattilainen - ei edes ne moninkertaiset äidit. Itseasiassa he vähiten kuvittelevat olevansa jotenkin pro tai parempia kuin muut.
♥  Olen monta kertaa kuullut rehellisiä avautumisia siitä, mitä oikeasti kuuluu ja miten oikeasti menee ja jakanut vastaavasti omia tunteitani, ja saanut kuulla toisen suusta "Niin mustakin välillä tuntuu..." 
♥  Olen kohdannut aitoutta, empatiaa, myötätuntoa, kanssaelämistä. 

En väitä, etteikö ilkeitä, inhottavasti käyttäytyviä ja selän takaa toisista pahaa puhuvia äitejä olisi. Onhan niitä. Jokainen sen jo näkee netin keskustelupalstoiltakin tai joutuu kohtaamaan näitä yksilöitä milloin missäkin. Ja harva nainen voi käsi sydämellä sanoa, etteikö olisi joskus ollut se nainen -edes hetkittäin- tai vähintään toiminut hiljaisena sivusta seuraajana tai kuuntelijana.

Mutta meillä jokaisella on mahdollisuus ajatella ja tehdä toisin.

En halua pitää totena ja automaationa sitä, että nainen on naiselle susi, ja äiti on äidille sitäkin pahempi. En halua lähtökohtaisesti ajatella, että jonkun katse oli arvosteleva tai mielipide tarkoitettu henkilökohtaisena kritiikkinä. 

Haluan omalta osaltani olla luomassa sellaista fiilistä meidän äitien keskuuteen, että hei, me ollaan samassa veneessä. Olit sitten fitness-äiti tai pehmeämpi mutsi, olipa sulla eväänä lapselle valmissosetta tai luomukasviksia tai käyttäytyikö sun lapsi äsken kauppareissulla upeasti tai ihan jäätävästi. 


Suurin osa meistä yrittää tehdä parhaansa ja huonoinakin päivinä yritetään selviytyä ja tehdä asiat mahdollisimman hyvin. (Ja välillä vedetään rimat matalaksi, se on sallittua ja tervettä.) 

Eli... Unohdetaan se nainen on naiselle susi homma. Nainen voisi olla naiselle jotain muuta... vaikkapa reilu kanssasisar? Kukaan ei tee itsestään parempaa äitiä, vaikka kuinka arvostelisi muita äitejä.

Ja miten se onnistuu? Siten että jokainen tekee sen minkä voi: päättää, että  en ainakaan ole muille naisille susi.

Mitä mieltä sä oot? Onko nainen naiselle susi? 

Kuvat: Ihana Viivi Hyttinen (click!

Asia joka helposti unohtuu

Asia joka helposti unohtuu



Arjen pyörteiden ja vaatimusten keskellä on helppo kadottaa perspektiivi. Valvotut yöt vetävät flegmaattiseksi, työt (tai työttömyys) stressaa, oma ulkonäkö harmittaa, parisuhde rakoilee ja puoliso tuottaa pettymyksen, lapsella on uhma- tai teini-ikä päällä, oma äiti soittaa kymmenettä kertaa kuluneella viikolla (tai ehkä ei ole soittanut kymmeneen kuukauteen), tenttisuma on edessä ja muut ovat jo valmistuneet. 

Elämään kuuluu haasteita, vastoinkäymisiä, alamäkiä ja laaksoja, pohjan kohtaamistakin.

Ja tylsyyttä. Samojen asioiden tekemistä uudestaan ja uudestaan. Monotonisuutta pahimmillaan.

Juuri silloin, juuri nyt. On hyvä välillä saada asioihin vähän perspektiiviä.

On hyvä kiivetä korkealle ja tuntea itsensä hyvin pieneksi. Huutaa metsässä kovaa ja antaa kaikujen kadota kauas. Lillua vedessä silmät kiinni ja korvat veden alla ikään kuin kadoten ympäröivään vesimassaan.

Lakata katsomasta niin kovin kauas horisonttin kohti "sitten kun" elämää ja katsoa vaihteeksi aivan lähelle, tähän hetkeen.

Ja muistaa yksi hyvinkin tärkeä asia, joka helposti unohtuu siellä arjen pyörteissä, vaatimusten keskellä.

Elämä on lahja. Jonain päivänä se on vain muisto, tämä hetki jo kadonnut. Jonain päivänä mä kuolen. Jonain päivänä menetän läheiseni. Tämä hetki on lahja. Minä olen lahja. Sinä olet lahja.

Ihan totta. Se on niin tärkeä muistaa. Koska se todella muuttaa meidän suhtautumista aika moneenkin asiaan.

Huomenna on maanantai. Ihanaa! Ja mä todella tarkoitan tota. Koska elossa olo ja elämän jakaminen muiden kanssa on lahja. Se on siunaus. Rakastetaan, tullaan rakastetuksi, annetaan anteeksi, pyydetään anteeksi, iloitaan, surraan, eletään ja nautitaan elämisestä.

Syysloma Saaressa

Syysloma Saaressa


Takassa loimuaa tuli, kupissa on jäähtynyt kahvi, mies on kalassa ja le bebé nukkuu päikkäreitä ulkona. Oiva hetki jakaa vähän puhelinkuvia ja kuulumisia. (Todellisuudessahan hommat pitkittyy, ja nyt tätä julkaistaessa on jo päivällinen syöty ja tiskivuoron jälkeen läksin perheen kanssa saunaan!)

Me ollaan täällä ihanassa Turun saaristossa viettämässä tätä ruhtinaallisen pitkää kahden päivän syyslomaa. Mutta kyllä tällainen pidennetty viikonloppukin tuntuu jo niin hyvältä. Ohjelmassa on siis ollut pitkälti rentoilua: hyvää ruokaa (erinomainen pizza resepti tulossa!), vähän viiniä, saunomista, ulkona leikkimistä ja peuhaamista lehtikasoissa. Eilen vanhempani saapuivat tänne viikonlopun viettoon, joten ollaan päästy miehen kanssa kahdestaan saunaan ja kalaan ja saatiin molemmat nukkua aamulla hetken pidempään - luksusta siis! Mökkeilyssa yksi huippu asia on myös se, että saa kulkea rennoissa vaatteissa meikittä. Alla olevissa kuvissa mulla on edesmenneen Mummini villapaita. 



Luksusta oli myös torstaina hierontaan pääseminen. Mulla oli jemmassa äitienpäivälahjaksi saatu lahjakortti Hoitola Izumiin. Puolitoista tuntia pelkkää rentoutumista, ai että. Olo oli kyllä sen jälkeen autuas, olisin hyvin voinut jäädä paikan päälle nukkumaan muutamaksi tunniksi. Kyllä sitä sen jälkeen taas muisti, miten älyttömän tärkeitä pienet rentoutumishetket on nykyään. Voin kyllä lämpimästi suositella Radisson Blu hotellin yhteydessä olevaa hoitolaa, kaikin puolin ihana paikka ja kokemus. 




Tänään sain muuten jälleen todeta, miten sykleissä elämä menee. Facebook muistuttaa mua päivittäin aiempien vuosien päivityksistä. Oon tehnyt sellaisen huomion, että about samaan aikaan joka vuosi tapahtuu samoja asioita. Esimerkiksi tänään oltiin mieheni kanssa pitkästä aikaa kahdestaan kalastamassa ahvenia - myöhemmin päivällä Facebook muistutti, että näin oli myös vuosi sitten. Edellispäivänä kaupassa silmäilin leipäjuustoa ja lakkahilloa himoiten - ilmeisesti muutamana aiempana vuonna olen tavannut juuri tänä viikonloppuna syödä leipäjuustoa. Eipä se nyt niin ihmeellistä ole, mutta jollain tavalla huvittaa huomata, että vuodet vierii ja elämä muuttuu, mutta silti sitä löytää itsensä tekemästä niitä samoja asioita suurin piirtein samaan aikaan joka vuosi, vaikka ei asiaa ole mitenkään suunnitellut. 




Matkalla mökille pysähdyttiin morottamaan lehmiä. Oltiin kyykyssä silittämässä noita ihania eläimiä, kun parikin alkoi jutella meille. "Am-muuuuu!" tuli kuitenkin niiden suusta niin kovaa ja resonoiden, että meidän juniori sai elämänsä säikähdyksen. Raasu! 



Nyt olisikin tiedossa tälle päivälle enää tiskaamista, saunomista, iltapalaa ja löhöilyä. Taidan juuri ja juuri kyetä tähän. 

Rentouttavaa lauantaita! Huomenna taas Soul Sunday -postaus tiedossa. 

P.S. Snapchatin ulkopuolelle jääneenä (kiitos vaan Lumia) mua on innostanut nyt Instagram Stories, joten sieltä voi seurata meininkejä. :) 

Mammailua: Katkeransuloinen Äitiys

Mammailua: Katkeransuloinen Äitiys

Syksyn upeaa väriloistoa ja tunnelmaa ihaillessa oon huomannut, että äitiydessä on jotain tosi samaa kuin syksyssä. Syksy, varsinkin tänä vuonna, on ollut ihan älyttömän kaunista! Se on yhtäältä niin voimakasta ja vahvaa, toisaalta jotenkin niin haurasta, siinä on jollain tavalla odotusta, mutta myös haikeutta ja luopumista. Syksyyn kuuluu tosi vahvoja, intensiivisiä kontrasteja ja jännää ristiriitaisuuttakin. Se on katkeransuloista.

Sama pätee äitiyteen. 


Pitkän odotuksen jälkeen musta tuli vihdoin äiti, kun sain sen tuhisevan (ja välillä rääkyvänkin) nyytin syliini. Se oli ihanaa, upeaa ja ainutlaatuista aikaa. Jopa epätodellista. Silti siihen kuului samalla myös hyvin ristiriitaisia tunteita; jouduin luopumaan siitä, mikä oli tuttua, helppoa, mukavaa. Hyvästi yhtäjaksoiset yöunet, spontaanius ja itsekeskeisyys. 

Vauvantuoksuiseen arkeen totuttuani ja tietynlaisen alkuhuuman (ja sen hormonimyrskyn) hieman laantuessa aloin huomata, että vanhemmuus todella on loppuelämän pituinen vastuu ja velvollisuus (tai vähintään sen 18 vuotta, tosin ainakin omat vanhempani kovasti muistuttavat, että eipä se siihen lopu...! Ja hyvä niin.) Kyllähän sen tiesi jo etukäteen, mutta uskaltaisin väittää, että vasta vanhemmaksi tultuaan sen todella tajuaa. Välillä tietynlaisen oman vapauden ja huolettomuuden menettäminen tuntuu haikealta. Muistan kun tajusin, että me ei voida ties kuinka moniin vuosiin lähteä mieheni kanssa esimerkiksi kahdestaan rantalomalle. Ja että sitten kun se olisi mahdollista, olen lähes nelikymppinen! Jestas, miten vanhalta se kuulostaa. Samalla tiedän, että jo päivän erossaolo pienestä aiheuttaa hirmuisen ikävän.  



Ristiriitaisia tunteita aiheuttaa myös lapsen kasvu. Tämä ihana, pieni täysin minusta riippuvainen pallero ei tule aina olemaan näin pieni, näin minussa kiinni. Sydämen pohjasta kouraisee aina kun mietin, että näin lähekkäin, näin kiinni toisissamme emme tule enää olemaan. Äitinä haluan, että lapseni kasvaa, kehittyy, itsenäistyy. Se herättää suurta ennenkokematonta iloa ja ylpeyttä. Samalla rutistan sitä ihanaa palleroa, ja toivon, että aika hidastuisi, että hän ei kasvaisi niin nopeasti, että hän tarvitsisi mua aina niin paljon kuin nyt. Että hän tulisi aina kädet ojennettuina mun syliin istumaan ja siinä hetkessä olisi vain me, äiti ja poika. Surettaa jo nyt, että tämä symbioosi ei ole ikuista. Vaikka toisessa hetkessä se ajatus voi tuntua helpottavalta. 


Mä haluan nauttia näistä hetkistä. Haluan säilöä mun sydämeen näitä upeita, intensiivisiä pikkulapsivaiheeseen liittyviä kokemuksia, tilanteita, nauruja, suruja, kommelluksia, ilmeitä ja muistoja. Koska aika menee niin hirveän nopeasti. Lapset kasvaa niin kamalan äkkiä. Ja tää on hurjan ainutlaatuista aikaa. 

Syksy on muistuttanut mua siitä, että äitiyteen kuuluu tietynlainen luopuminen. It's so bittersweet. Ja siksi haluan äitinä ottaa kaiken ilon irti juuri tästä hetkestä, koska nää hetket on ohikiitäviä.

Ihanat kuvat by Viivi

Jouduin rikoksen uhriksi!

Jouduin rikoksen uhriksi!


Aamu alkoi eilen niin kuin keskiviikko-aamut useimmiten. Heräsimme, söimme aamupalaa ja yritin meikata, pukea itseni ja laittaa tavarat valmiiksi samalla, kun meidän pikku mies touhotti ympäri kämppää. Sain jopa keittiön järkyttävän kaaoksen siivottua, jee! Ulkona keli oli jälleen mitä upein, joten päätin, että lähdetään seurakuntamme äiti-lapsi-piiriin pyörällä. Kiire pääsi taas yllättämään, joten oikein kunnon säätämisfiiliksissä yritin etsiä omaa kypärääni ja sitten pojan kypärää (joka löytyi lopulta lelulaatikosta, mitenköhän sinne joutunut...) ja sitten lompakkoa. Laitoin pojan istumaan pyörän peräkärryyn ja samalla muistin, että tänäänhän oli muuten mun pullavuoro, joten täytyykin koukata torin kautta ja ostaa pari tuoretta pullapitkoa. Lopulta päästiin ulos ja pyörille ja...



Missä meidän pyörät on? Siinä missä eilen oli vielä mun ja mieheni pyörät oli nyt vain tyhjät pyörätelineet - pyörät oli varastettu! 

Jep. Että tällainen ikävämpi yllätys tähän viikkoon. Voi että, lievästi sanottuna ottaa pannuun ja kovin! Pyörät on meille ihan ykkösmenopeli, ja nyt ei vaan viety yhtä, vaan molemmat! Eilen miehellä menikin koko ilta rikos- ja vakuutusilmoitusten täyttämisessä.

Muuten viikko on sujunut mukavissa merkeissä! Ollaan käyty pariin otteeseen Caribian kylpylässä pulikoimassa; ensin taapero-kaverin kanssa, sitten perheenä. Tuli kyllä niin sellainen fiilis, että Caribiasta tulee kyllä loistava pakopaikka tulevana talvena! Vähän edullisempi äkkilähtö! Ollaan kahviteltu ystävien kanssa, ja tänään minä ja poitsu ollaan vietetty siivous- ja pyykkäyspäivää. Nyt saa viikonloppu tulla taas, kun koti on puhdas ja siisti. Mulla on muuten suunnitteilla tehdä pieni siivouseksperimentti; haluaisin kokeilla, onko se todella niin, että lapsiperheessä kaaos on jossain määrin mahdotonta välttää vai voisiko Pinterestissäkin pyörivät "Vain vartti päivässä" -siivousniksit ja -pläänit toimia. Palaan siis siihen!

Ja hei. Viime yönä vihdoin, piiiiitkästä aikaa, poika päätti vetää yön yhden pysähdyksen herätyksen taktiikalla! Olisko joskus heinä-elokuussa viimeksi ollut sellainen yö! Enpä koe itseäni yhtään sen virkeämmäksi, mutta aina voisi toivoa, että näitä tällaisia öitä saisi parikin putkeen, ei sitä ikinä tiedä!

Seuraavaksi vuorossa vaipparundi eli lähdetään ostamaan vaippoja tarjouksesta. Tekeekö muut samaa?

P.S. Blogia voit nyt seurata myös Blogit.fi -sivuston kautta täällä! Instagramin puolelle eksyy sellaistakin, mitä en tänne blogiin asti ehdi päivittää, täällä. :) 

Mammailua: Äiti - Säätämisen Ammattilainen

Mammailua: Äiti - Säätämisen Ammattilainen

Mun yksi rakkain ystävä, Ilona, joka on tuntenut mut jo 13 -vuotiaasta asti, on aina nauranut ja jopa tuskaillut sitä, miten säätäjä mä olen. (Mainitaan nyt heti tähän väliin, että Ilona on nykyään juhlasuunnittelija. Joten voitte kuvitella nyt sen hänen kokemansa tuskan mua katsellessaan...hehe!) Mulla on aina vähintään kolme eri kassia ja laukkua, ja silti kannan puolia tavaroistani käsissäni. En vain saa aikaiseksi laittaa niitä laukkuun asti, koska olen niin tehokas. Kuljen talvisinkin usein takki auki ja hanskat kädessä, sen sijaan, että ne olisivat käsissä, sillä en vain ehdi laittamaan niitä päälle (?!). Vähintään muutaman kerran päivässä etsin tuskaisena lompakkoa, puhelinta, avaimia tai jotain muuta vastaavaa. Mieheni on aina ahdistuneena seurannut samaa touhua, ja siitä he vasta Ilonan kanssa naurut saivatkin aikaan, kun yhdessä huvittuivat mun meiningeistäni. 


Mutta eipä ole kokemus kaikenlaisesta säätämisestä mennyt hukkaan, sanonpa vaan! Sillä se tuntuu olevan yksi olennainen piirre äitiydessä. 

Äiti - Säätämisen Ammattilainen mm. :

👍 Kantaa helposti kauppakassit, taaperon ja työntää samalla lastenvaunuja.
👍 Osaa tehdä yllä olevan JA avata samalla avaimella kerrostalon oven ja viedä koko sirkuksen       sisälle. Välillä hän tekee kaiken tämän JA puhuu puhelimeen samalla.
👍 Hoitaa minkä vain kakkastrofin missä vain. Ja jopa miten vain. 
👍 Saa hoidettua asioita samalla kun lapsi on aivan takertuneena häneen - välillä samalla itkien ja huutaen (lapsi siis, ei äiti. Tosin itku voi olla äidilläkin herkässä).
👍 Venkslaa aikatauluja tämän tästä, päivittäin. Milloin tehdään mitäkin, missä ja miten, kuka tekee ja mitä, mitä tarvitaan kenellekin, mitä tehdään jos x, y, z, ja kaikki tämä suunnittelu voi tapahtua samaan aikaan, kun hänen lapsensa (yksi tai useampi) käyttää häntä ihmispomppulinnana.
👍 Elää elämäänsä toimittaen samalla kiipeilytelineen, kantovälineen, kehdon ja em. ihmispomppulinnan virkaa.
👍 Imettää missä vain, milloin vain ja missä asennossa vain. Varsinkin jos hän on kaiken nähnyt ja kokenut taaperoimettäjä.
👍 Käy vessassa/suihkussa/meikkaa ja pitää lasta sylissä tai jopa imettää samalla.
👍 Onnistuu pitämään kodin samannäköisenä iltaan asti: koti siis saattaa näyttäytyä isännälle samalta kuin aamulla - eli siltä kuin se olisi pommin jäljiltä - mutta tosiasiassa Säätämisen Ammattilanen on siivonnut koko päivän, jotta se näyttäisi edelleen ainoastaan näin räjähtäneeltä.
👍 Keskustelee kanssasi aivan tyynesti kahvilassa samalla, kun lapsi repii hänen hiuksiaan, huitoo häntä kasvoihin, repii häneltä paidan alas ja vetää tissit tiskiin, heittää ruokaa ympäriinsä ynnä muuta rauhatonta toimintaa. Hän juo cappucinoa yhdellä kädellä ja samalla etsii laukun pohjalta rusinoita toisella.
👍 Säätää itsensä ja miehensä treffeille tai perheen paikkaan x viikonlopun viettoon. Tämä jos jokin saattaa vaatia Säätämisen Ammattilaiselta rautaisia hermoja.
👍 Säätelee tunteitaan ja lapsensa tunteita aamusta iltaan.
👍 Löytää tutin hoitolaukusta, joka on täynnä kaikkea eväsrasioista juomapulloihin, vaippoihin, kuitteihin, liian pieniin vaihtovaatteisiin ja puoliksi syötyihin naksuihin, ilman, että pudottaa mitään bussinlattialle samalla kun yrittää rauhoitella pää punaisena huutavaa naperoa JA näyttää kanssamatkustajien silmissä siltä, että homma on hanskassa.
👍 Kuskaa kaikki kolme lastansa harrastuksiin, jotka menevät päällekäin, lomittain ja limittäin.

Säätäminen on jatkuvaa ruumiillista työtä, joka useilla ulottuu myös myöhään yöhön - käytännössä Säätämisen Ammattilainen (tai sellaiseksi opiskeleva) säätää tavalla tai toisella 24/7. 


Kuvissa autenttinen tilanne, kun Säätämisen Amatööri saa hetken (n. 5 minuuttia) rentoutua Ruoka- ja Viini -messuilla samppanjaa maistellen miehensä kanssa taaperon istuessa tyytyväisenä rattaissa pillimehu-smoothiensa parissa. 

Välillä ammattilainenkin rakoilee ja se kyllä näkyy. Hikeä pukkaa ja kamat on pitkin poikin, eikä mukana todellakaan ole juuri niitä asioita, joita kipeästi tarvittaisiin. Hyvin suunnitellut aikataulut pettää, ja hermoromahdus on lähellä (tai jopa iskee, viimeistään kun mies astuu ovesta sisään kotiin). Peilistä tuijottaa ventovieraan näköinen raato, jonka kampaus ja mustat silmänaluset muistuttavat enemmänkin ostarilla nuokkuvaa punkkaria kuin noin kolmikymppistä hetki sitten vielä hehkunutta naista. Kyllä hän nytkin voi hehkua, tosin silloin hän saattaa olla pikemminkin kekäleenä. 

Itseasiassa, moni Säätämisen Ammattilainen kokee itsensä jatkuvasti enemmän Amatööriksi kuin Ammattilaiseksi. Aina vajaa, ei koskaan riittävä. 


Siksi hän tarvitseekin seuraavia säännöllisesti: 

♥ Ymmärrystä ja kehuja
♥ Omaa aikaa
♥ Kokonaisia öitä - ainakin joskus
♥ Hierontoja ja kauneushoitoja, mielellään valitsemassaan hoitolassa
♥ Uusia tahrattomia, ei-kulahtaneita vaatteita, ja muitakin kuin imetysliivejä
♥ Aivot narikkaan - ohjelmia ja kirjoja
♥ Aikaa vain naisten kesken
♥ Treffejä, joita hänen ei tarvitse järjestää milläänlailla (ei edes etenkään lapsiin liittyviä asioita!), ja missä hän saa vain olla, nauttia ja olla olematta vastuussa.
♥ Lasillisen viiniä ja jalkahierontaa

Soul Sunday: Lempeät sanat ovat kuin valuva hunaja

Soul Sunday: Lempeät sanat ovat kuin valuva hunaja

Tänään kun jonotimme pihvimaistiaisia Turun Ruoka- ja Viini-messuilla tunsin, kun joku silitti selkääni. Käännyin katsomaan taakseni ja siellä silmäni kohtasivat vanhan rouvan hymyilevän katseen. "Sinä olet pukeutunut niiiiin kauniisti!" hän tokaisi lämpimästi. "Ja voi että, niin on poikasikin. Te olette kyllä ihana näky!"

Ilahduin vanhan rouvan vilpittömästä kehusta suuresti ja se piristi päivääni. Tuntui, että mulla oli vähän enemmän "pep in my step" sen jälkeen. 

Mulla tuli välittömästi mieleen tämä lause: "Lempeät sanat ovat kuin valuva hunaja: makeat sielulle ja lääkettä luille." 
(Sananlaskut 16:24)


Kun joku sanoo mulle jotain rohkaisevaa, kannustavaa tai kehuu mua niin se yksinkertaisesti tuntuu niin hyvältä. Ja kun itse sanon jollekin jotain hyvää, tuntuu sekin ihan älyttömän kivalta. Usein aito, vilpitön kehu uppoo kuin veitsi voihin. 

Miksi kuitenkin niin usein saatan ajatella jotain hyvää toisesta, mutta jätän sen sanomatta ääneen. Kyseessä voi olla hyvinkin läheinen ihminen, kaveri, tuttu tai ventovieras. "Onpas sillä kivasti hiukset tänään." "Ahh, ihana puheääni!" "Olipa muuten kiva blogiteksti!" "Kylläpä oli rohkaisevaa kuulla hänen tarinansa." Hunajaiset sanat ovat päässäni, mutta jos ne jäävät vain sinne, menetän mahdollisuuden rohkaista ja ilahduttaa toista - ja samalla myös itseäni. 

Ja eihän se aina mene noinkaan. Käsi ylös kuinka moni edes joskus näkee toisessa jotain hyvää, mutta alkaakin tuntea kateutta. Kyllä, minä ainakin. Se on kaiken kaikkiaan niin ällöttävä ja lannistava tunne. Kun koet, että joku on jollain tavalla parempi kuin sinä, ja se on sinulta jotenkin muka pois. Varsinkin, jos sanoisit sen tälle ihmiselle ääneen. Vähän aikaa sitten asioin eräässä liikkeessä, missä oli todella kuvankaunis nainen töissä. Ensireaktioni oli, että "Wow!". Sitten tunsin huonommuutta; en ole yhtä kaunis kuin hän. Se huonommuuden tunne muuttui nopeasti kateudeksi. Sain itseni kiinni siitä tunteesta, ja ajattelin, että paras lääke sille olisi vain sanoa ääneen myyjälle, mitä ajattelin hänestä: "Hei, sä oot muuten tosi kaunis!" Vaan enpä sanonut. Koska sitten tuli se seuraava valhe: "Hän kyllä varmasti tietää sen, ja kuulee sen usein." 

Mutta harvassa on se ihminen, joka ei kerta kaikkiaan kaipaa enää kenenkään positiivista palautetta tai kehuja itsestään. Suurin osa janoaa sitä. Miksi pihdata, kun voisi siunata?

"Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä." Sananlaskut 12:18. 

Kehutaan toisiamme. Kehumalla ei menetä mitään, mutta voi synnyttää paljonkin hedelmää.


Markkinahumua!

Markkinahumua!

Tänään ollaan vietetty päivä markkinahumussa! Aamulla nukuttiin pitkään ja otettiin iisisti. Eli siis heräsimme vasta 7.40! Se on nykyään pitkään meille - muita kohtalotovereita? Haha. Piirrettyjen, aamupesujen, laittautumisen ja yhden kaatuneen kahvin jälkeen suunnattiin kohti anoppilaa upeassa syyskelissä! Ajelu on kyllä ihan paras mahdollisuus päästä viettämään parisuhdeaikaa, suosittelen. Perillä söimme masut täyteen anopin loihtimaa sapuskaa ja läksimme Salon Syysmarkkinoille humpsuttelemaan! Oon mieheni myötä päässyt viettämään aikaa Salossa ja täytyy sanoa, että kyllä siellä joku sellainen pienen paikkakunnan charmi on. Tänään keli oli kyllä kohdillaan, väkeä oli kuin pipoa ja lakua oli myynnissä ties kuinka monen tuhannen kilometrin edestä. Me tykätään käydä markkinoilla fiilistelemässä; eipä me juuri koskaan olla mitään edes ostettu, mutta jotain kiehtovaa markkinameiningeissä on. Tässä kuvapläjäys päivän upeista väreistä ja iloisista tunnelmista. 




















Nyt on vuorossa leffaa ja lööbailua kotisohvalla. Yes please. 

Huomenna nimittäin humpsuttelu jatkuu, kun suuntaamme messuille!
Ihanaa lauantai-iltaa!