Featured Slider

Ajatuksia ajasta: Onko kaikilla muka samat 24 tuntia päivässä?

Äiti istuu teekupponen kädessä ja miettii mitä kaikkea tekisi ylimääräisellä ajallaan: not!
aikka slow living ja lepääminen ovat yhä trendikkäämpiä, elämme edelleen melkoista suorittamisen ja tehokkuuden aikakautta. Monia vaivaa krooninen kiire ja ajanpuute, ja siitä valittaessa saattaa joku ystävällisesti muistuttaa, että meillä kaikillahan on päivässä samat 24 tuntia käytössä - kyse on vain kyvystäsi priorisoida. 

Onhan se niinkin. Olenhan minäkin motivoinut itseäni aikoinaan juuri tuolla sanonnalla: Kaikilla on käytössään samat 24 tuntia päivässä ja on vain minusta kiinni, miten käytän tuon ajan. 

Kaikilla ei ole samat 24 tuntia päivässä

Mutta nyt, kahden lapsen äitinä, voin vain nauraa moiselle väitteelle. HAH! Ei kyllä pidä pätkän vertaa paikkaansa. Kaikilla ei todellakaan ole sama määrä aikaa käytettävissä, eikä kaikki todellakaan ole kiinni siitä, miten minä päätän aikani käyttää. 

Koska pikkulapsiarkea eläessä tunteja, joista saa itse päättää, on yksinkertaisesti todella paljon vähemmän kuin ennen. 

Lasten hoitaminen nimittäin vie aikaa. Paljon aikaa. 

Olisi mielenkiintoista kellottaa, kuinka paljon aikaa päivässä minulla menee pelkästään imetykseen, ruuan laittamiseen ja antamiseen taaperolle, hoitoon viemiseen ja sieltä hakemiseen, vaippojen ja vaatteiden vaihtoon, nenien pyyhkimiseen, nukuttamiseen ynnä muuhun perushoitohommaan.

Siihen sitten päälle vielä oma syöminen, vessassa käynti ja pakolliset kotityöt. Auta armias, jos olisin vielä töissäkin. 


What's your excuse?

What's your excuse? kysytään äideiltä. Miksi sinä et ehdi tai saa aikaiseksi? Miksi sinä et muka ennätä treenata tavoitteellisesti, tehdä jotain juurikasvullesi, taikoa pois säärikarvojasi, hoitaa ihmissuhteitasi ja ostaa uusia alusvaatteita? Kaikilla meillä on samat 24 tuntia käytössä.

Hah ja hah. 

Tarkoitukseni ei nyt ole sanoa, että kaikilla muilla on helpompaa kuin lapsiperhearkea elävillä. Mutta let's face it: Onhan tämä aivan oma lukunsa ajankäytöllisesti. Kädet on aina täynnä, koko ajan on tuhat rautaa tulessa, harvemmin saa tehdä mitään rauhassa alusta loppuun, tekemistä on aamusta iltaan, ja silti voi tuntua siltä, että ei saa mitään aikaiseksi. Seuraavana päivänä homma alkaa alusta. 

Välillä se turhauttaa. Olen ihminen, joka on aina saanut paljon aikaiseksi ja joka nauttii tekemisestä. Ärsyttää, kun hommat jää puolitiehen ja kaiken lisäksi ajatuskaan ei leikkaa, koska jatkuvan "kädet täynnä lastenhoidosta" -fiiliksen lisäksi on vakkari univelka ja väsymys päällä. 

Omaa oloa ei auta, kun katse alkaa harhailla liikaa muiden elämässä - siinä someversiossa - ja alkaa tuntua siltä, että kaikki muut saavat niin paljon enemmän aikaiseksi, hommat edistyy ja unelmat täyttyy, ja siinä sivussa rakennettaan kokonaisia talojakin. 

Mitään en vaihtaisi pois - melkein mitään

Mutta: Mitään en vaihtaisi pois. Tietenkään. Juuri tätä minä halusin ja haluankin. Okei, ehkä voisin vaihtaa jonkun molemmat lapset huutaa, enkä ole nukkunut ja hermot meinaa mennä -hetken pois. Ettei mene liian hattaraksi ja äitiyden Oscar-puheeksi.

Tärkein työni ja tehtäväni nyt on olla äiti ja tehdä niitä äitihommia likimain hela tiden. Näin se vain on, ja näihin päiviin ja vuosiin tulen varmasti haikailemaan takaisin joskus. Olen tästä tietoinen päivittäin: Tämä on ainutlaatuista, merkityksellistä ja ihan mahtavaa aikaa. 

Ja mitä tulee asioiden aikaan saamiseen, niin varmasti yksi upeimpia ja merkityksellisimpiä asioita joita voi tehdä, on kasvattaa omia lapsiaan. 

Rakastan lapsiani ja äitiyttä, se on etuoikeus ja suuri siunaus. Päivä ja yö ihan vain yksikseen olisi silti ihan kiva. Tai kokonainen viikonloppu, ah. Mutta, kaikki aikanaan. 

Kuulostaako nämä fiilikset tutuilta?

-Petra

P.S. Ihan super isot respectit ja tsempit niille, jotka pyörittävät koko palettia yksin. En voi edes kuvitella!

Joulu saapui kotiin






nsi viikolla on jouluaatto! Apua, niin pian! Niin se aika vain rientää, joulukuussakin. Joulu on saapunut kotiimme ja ajattelin tänään jakaa teille kuvia kotimme jouluisista yksityiskohdista sekä vähän kuulumisia siinä samassa. 

Olen jouluihminen, ja parasta on mielestäni fiilistellä joulua pitkään ja rauhassa etukäteen. Nimittäin kun se on ohi, haluan heivata kuusen kuuseen ja alkaa tuoda kevättä kotiin: karsia koristeet pois, siivota ja tuoda vähän freesimmän värisiä tekstiilejä esiin. Unohtamatta niitä keväisiä, hempeän värisiä tulppaaneja, ahh!

Mutta nyt nautitaan tästä kotoisasta ja rauhaisasta joulutunnelmasta. Joulukuusi valaisee kauniisti olohuoneen ja luo ihanan tunnelman. Kävimme hakemassa sen viime viikolla Hong Kongista. Mainittakoon nyt, että hintaa kuusella on vain 15.99. Pieni, mutta tuuhea kauneus. Meillä oli samanlainen, tanskalainen metsäkuusi viime vuonnakin, ja se pysyi hyvänä koko joulukuun aina tammikuun puolelle asti. Itseasiassa oksat kasvoivat varmaan 10 senttiä ja kuusi suorastaan kukoisti, mutta minulle alkoi riittää ja se sai mennä. 





Jouluvalmistelut on hyvällä mallilla, ja kaikki paitsi yksi joululahja on nyt hoidossa. Muutamat vielä matkaavat jossain Postin ihmeellisessä maailmassa, mutta luotan siihen, että ne saapuvat ajallaan meille. Tällä viikolla on tiedossa yksi joulukonsertti, piparien leivontaa sekä reissu Pohjanmaalle pikkujouluihin. 

Ensi viikolla onkin sitten the Jouluviikko. Viime viikonloppuna kävimme Joulumarkkinoilla, mutta ensi viikolla haluaisin käydä vielä tekemässä jotain jouluista. Katsotaan, mitä keksimme. 

Aion myös leipoa saaristolaisleipiä viemisiksi sekä anoppilaan että omien vanhempieni luokse. Se on nyt ollut useamman vuoden yksi jouluperinteistäni. Olen muuten käyttänyt tätä Hellapoliisin reseptiä, mutta myös tämä Aaltoja-blogin Sonjan piimätön resepti vaikuttaa tosi maukkaalta!




Pientä väsymystä on ollut ilmassa, kun pikku neiti on öisin herätellyt ilmavaivaisena. En siis taida sittenkään ottaa sipulia takaisin ruokavaliooni vielä... Kaamosaika tuppaa väkisin vaikuttamaan omaan vireystilaan ja mielialaan, ja näin joulun alla ja vuoden lopussa, kun kiirettä riittää ja kädet on täynnä niin olo on välillä hieman loppu ja riittämätönMutta nyt ollaan jo voiton puolella: Ei muuta kuin laskeudutaan joulua kohti, ja sitten koittaakin tammikuu ja alati valoisammat päivät!

Ihanaa joulunodotusta sinulle!

-Petra

*Kuvan kirjaintaulu saatu CoolStuff ja joulukortti saatu Kaverini.

100-vuotias Suomi: Itsenäisyyspäivän mietteitä ja viettoa


Metsän rauha, järvet ja meri. Kalliot, puut ja valkoinen lumi. 

Laku, suklaa, irtsarit. Mummot, papat ja veteraanit. 

Tuppisuut ja small talkin olemattomuus, niin kaunis ja riisuttu hiljaisuus. Saunojen lauteilla jaettu sydämen salaisuus.

Luotettavuus, rehellisyys, aitous ja rohkeus. Tasa-arvo ja yhtäläiset mahdollisuudet. 

Käsi kädessä kulkevat ylpeys ja nöyryys. Sitkeys, sitoutuminen ja ahkeruus. Vapaus, puhtaus, kunnioitus ja monimuotoisuus. 

Oi maani Suomi, synnyin maa! Huomasin Itsenäisyyspäivänä tuntevani aivan erityistä ylpeyttä ja isänmaallisuutta, ja silmänikin kostuivat useaan otteeseen. 


Ison osan elämääni olen kokenut olevani vähän niin kuin kahden maan kansalainen Yhdysvalloissa elettyjen lapsuusvuosien jälkeen; en ole ollut vain suomalainen, mutta en amerikkalainenkaan. Niin usein olen kokenut olevani jokin sekoitus näistä kahdesta, ehkä vähän juuretonkin: en ole tiennyt minne kuulun, ja olin siellä tai täällä niin aina on ollut ikävä jonnekin. Mutta on ihana huomata, että nykyään olen juurtunut ja kotoutunut Suomeen, Turkuun. Mun koti on täällä.

Lapsuuteni 4th of July -paraatien ja -grillibileiden jälkeen suomalainen vakava, hiljainen ja harmaa Itsenäisyyspäivä on tuntunut jotenkin vieraalta. Mutta nyt lähivuosien aikana olen oppinut ymmärtämään sitä, ja arvostan miten meidän ainutlaatuinen ja tuore historiamme sekä suomalaisuutemme vaikuttavat siihen. 

Maailman tulevaisuusnäkymät eivät ole kovinkaan toiveikkaat. Otsikot huutavat ilmastonmuutosta, pakolaisuutta, massasukupuuttoa. Hirmumyrskyjä, sotia, vihaa ja ahdinkoa. 



Kun Finlandia hymni kajahti Tuomiokirkossa Itsenäisyyspäivänä rintaani puristi, silmäni kostuivat ja tuntui siltä, että aika pysähtyi. Koin yhtäaikaisesti suurta ylpeyttä, kiitollisuutta ja samalla myös huolta tulevaisuudesta. 

Lähdimme kirkosta ulos ja laitoin pojalle takaisin päälle hänen heijastinliivinsä, jonka selässä lukee "Tulevaisuuden rakentaja". Pyyhin vaivihkaa kyyneleet silmäkulmastani, katsoin ylös ja rukoilin sydämestäni: "Isä, anna lapsilleni - kaikille lapsille - toiveikas, turvallinen ja rauhaisa elämä, anna heidän rakentaa itselleen hyvä tulevaisuus."



Suomi100-Itsenäisyyspäivä oli aivan ihana! Aurinko paistoi ja ilma oli mitä upein: Turun peitti hento lumi ja pieni pakkanen sai kaupungin säteilemään kauneuttaan. Vietimme päivän ulkoillen ja kävimme yhdessä saunassa. Illalla juhlimme sukulaisten kanssa, ja päivän kruunasi upeasti valaistu Turun linna. 

Miten sinä vietit päivän?

-Petra