Featured Slider

Syysloma ja tapaturma
















Viime viikolla saimme viettää muutaman päivän syyslomaa kauniissa saaristomaisemissa. Teki hyvää päästä hetkeksi pois kaupungista luonnon helmaan! Pidin pienen blogi- ja sometauonkin, ja siksi täälläkin oli hiljaista. 

Syksy on kyllä melkeinpä lempi vuodenaikani nykyään, varsinkin tämä upea alkusyksy. Väriloisto on mahtava, auringonvalo niin kaunista, ilma raikasta ja pimeys tunnelmallista. Pääsin syyslomalla vähän kuvailemaan, ja se oli kyllä niin nautinnollista. 

Mökkeily pienten lasten kanssa on hauskaa, joskin ei aina täysin rentouttavaa puuhaa. On se kyllä aina vaivannäön arvoista! Me yritämme myös järjestää molemmille meistä pieniä omia rentoutumisen mahdollisuuksia: mies pääsee kalaan, minä pääsen vähän kuvailemaan tai saan lukea. Tällä kertaa mukana oli Julia Thurenin Kaikki rahasta - kirja, mistä on tulossa tännekin juttua, jahka saan sen luettua. Sen verran voin kuitenkin kertoa, että se on saanut minut nyt jo toimimaan vähän eri tavalla!

Eilen sain kunnon säikähdyksen, kun kuopus putosi päin terävää kulmaa, ja jouduin kutsumaan ambulanssin meille. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, ja haava saatiin päivystyksessä nopeasti liimattua kiinni. Siinä kohtaa, kun ambulanssimiehet saapuivat meille, oli tyttö jo rauhoittunut, mutta minä puolestaan purskahdin itkuun. Niin se menee, eikö? Saatiin kyllä sekä ensihoidossa että päivystyksessä niin mukavaa, nopeaa ja ystävällistä palvelua, että olen kyllä kiitollinen. 

Nyt onkin sitten maanantai ja lokakuun viimeinen viikko pyörähtänyt käyntiin! Lokakuu on kyllä kiitänyt niin nopeasti ohi, että tuntuu suorastaan epätodelliselta! Miten aika voi mennä niin nopeasti?

Tämän kuun kruunaa tuleva tyttöjen viikonloppu Helsingissä, mitä ollaan ystävien kanssa odotettu kuin kuuta nousevaa! Olen tällä kertaa kaksi yötä poissa kotoa, mikä ei kyllä jännitä yhtään, kun tiedän, että mies kyllä pärjää. Täytyy vain muistaa pakata rintapumppu mukaan, muuten olo saattaisi olla melko tukala.

Tällaista eloa ja oloa täällä! Mitä sinne kuuluu? 

-Petra

P.S. Instagramin puolella voi seurailla arkista menoa videoiden muodossa tilini Storyssa. Parhaita paloja löytyy tallennettu kohokohtiin. 

Vauvakuume?! Lisää lapsia?! Lapsiluku?!


Sieltä se iski taas kuin salama kirkkaalta alkusyksyn taivaalta: vauvakuume. Vasta muutamaa viikkoa aiemmin ollessani väsähtänyt, äärimmilleni venytetty ja akuutin oman tilan ja ajan tarpeessa, huomasin, että mieleeni hiipi yllättävä kysymys: Haluanko sittenkään lisää lapsia? 

Kysymys pyöri mielessäni useimmiten silloin, kun jälleen kiristin hampaitani vaativassa vanhemmuustilanteessa raastavaa riittämättömyyden tunnetta ja tukahdutettua turhautuneisuutta tuntien: "Tähänkö vielä kolmas? Ei todellakaan!"

Yhtä nopeasti kuin se ajatus oli päähäni pälkähtänyt se kuitenkin häipyi vauvakuumeen vallatessa kehoni. Yhtäkkiä silmissäni alkoi vilistä raskausmahoja ja aloin tuntea vahvaa kaipuuta saada olla raskaana, synnyttää (#synnytyskuume) ja saada sitten pieni vauva syliini.

Mitä ihmettä? pohdin itsekseni. Vasta kun asiasta puhuessani joku kasuaalisti tokaisi, että "Aa, eikö sun tyttö hetki sitten täyttänyt vuoden? Kuuluu asiaan!" tajusin, että niinpä tietysti. Kuopukseni oli täyttänyt vuoden, eikä perheessämme ollut enää vauvaa. 


Ei vauvaa sylissä eikä mahassa

Vuoden vanha taapero on toki vielä pieni, mutta hän kasvaa, kehittyy ja irtaantuu minusta valtavalla vauhdilla. Imetän yhä, mutta takaraivossani jyskyttää ymmärrys siitä, että sekään ei jatku ikuisesti. Tieto herättää minussa enemmän haikeutta kuin helpotusta.

Kohta olen uuden äärellä: Meillä ei ole vauvaa, en ole raskaana, enkä yritä tulla raskaaksi. Kuka sitten tarvitsee minua yhtä paljon? Kuka sitten olen, kun en kehollani kasvata elämää, joko sisälläni tai ulkopuolellani imettämällä? Pääsenkö vielä joskus kokemaan synnytyksen ihmeen tai ensi-imetyksen?

En ole yksin näiden tunteideni kanssa. Kyselin teiltä Instagramin puolella, kuinka monelle on iskenyt vauvakuume vauvavuoden loputtua ja kuinka moni samaistuu tunteeseen synnytyskuumeesta, ja moni yhtyi tuntemuksiini. Jollain tavalla tieto siitä, etten ole ainoa, helpottaa pahinta kuumeilua; tämä vahva, sisältäni kumpuava biologinen tarve lisääntyä on ihan tavallista, kenties hormonaalista ja luultavimmin myös laantuvaa sorttia. 


Lisää lapsia

Esikoisen jälkeen seuraava vauva oli tervetullut meille milloin vain, ja vihdoin odotuksemme täyttyivät, kun tulin raskaaksi esikoisen ollessa vajaa 1.5 -vuotias. Silloin tuntui siltä, että olimme odottaneet kauan, mutta nyt tuntuisi hurjalta olla siunatussa tilassa jo muutaman kuukauden päästä tästä hetkestä. 

Kaipaan tilaa ja aikaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaksi raskautta peräkanaa ja imetystä miltei putkeen jo 3.5 vuotta tuntuu kropassa. Haluan hetken hengähtää. Ja nukkua.


Lapsiluku

Koen kuitenkin hyvin vahvasti, että haluan saada vielä ainakin yhden pikkuisen tyypin perheeseemme, jos se vain meille suodaan. Ennen kuopuksen syntymää meillä oli mieheni kanssa vähän erimielisyyttä tästä aiheesta, mutta samantien tytön syntymän jälkeen puolisonikin koki, että tämä ei ollut viimeinen. 

Usein kuulee kysyttävän, kuinka monta lasta kukin haluaa. Vasta kun lastensaanti tuli ajankohtaiseksi omassa elämässäni ymmärsin, että tuo on tavallaan tökerö kysymys. Ikään kuin saisimme vain itse päättää sellaisesta asiasta. Toivoa toki saa.

Olen myös huomannut, että se on itseasiassa äärimmäisen vaikea kysymys. Etukäteen voi olla hyvin selkeä ajatus siitä, minkä kokoisen perheen haluaa, mutta entä jos myöhemmin ei olekaan asiasta varma? Jos järki sanoo yhtä ja tunteet toista? Miten päättää, että tämä oli nyt tässä? Ja entä jos sitä tunnetta ei koskaan tulekaan? Jos joutuu hautaamaan toiveet suuremmasta perheestä? Tai jos asiasta on suurta erimielisyyttä puolison kanssa, tai perheeseen kenties tulee lisää lapsia hieman yllättäen, kenties jopa vastoin omia toiveitaan?


Mistä tietää omalle perheelleen sopivan lapsiluvun?

Viestittelin useamman teidän kanssa Instagramissa lapsilukuaiheesta. Oli ihana kuulla niin esikoistaan odottavilta kuin kuuden lapsen äideiltä. Joillekin on tuntuvat päivänselvältä, miten monta lasta halutaan, ja kun se on täyttynyt, on huoletta siirrytty seuraavaan elämänvaiheeseen. Toisilla taas tuntemukset vaihtelevat paljonkin. 

Tässä muutamia teiltä saatuja ajatuksia: 

-Lapsilukuhaaveet muuttuvat elämän myötä: Joistain perheistä tulee suurperheitä ilman, että sitä olisi ennalta päätetty tai tavoiteltu, joku muu on taas kokenut yhden lapsen saamisen jälkeen, että se riittää, vaikka aiemmin ajatteli, että haluaa useamman lapsen. 

-Raskaus- ja synnytyskokemukset ja niistä palautuminen vaikuttavat monella siihen, miten monta lasta halutaan ja miten pian seuraavaa lasta aletaan yrittää. Jos on joutunut kokemaan haastavia asioita ja yllättäviä komplikaatioita, voi olla, ettei yksinkertaisesti uskalla tai halua kokea samaa uudestaan. 

-Toisaalta moni haaveilee siitä, että saisi jälleen kokea raskauden, synnytyksen tai imetyksen (tai nämä kaikki), ja siksi mielessä voi kutkuttaa halu saada vielä lisää lapsia. Nämä edellämainitut kokemukset voivat olla jopa niin merkittäviä ja voimallisia, että on vaikea edes ajatella, että jossain vaiheessa on viimeinen kerta.

-Taloudelliset ja järkisyyt painavat vaakakupissa melko paljon. Lasten kasvattaminen ei ole ilmaista, eikä auton takapenkille mahdu loputon määrä turvaistuimia. Kodin seinätkin tulevat jossain vaiheessa vastaan, ja moni ei koe jaksavansa tai kykenevänsä antamaan tarpeeksi huomiota useille lapsille. 

-Oma ikä. Jossain vaiheessa - varsinkin meillä naisilla - biologinen ikä tulee vastaan, eikä raskaaksi tuleminen ole enää niin helppoa tai järkevää. 

-Oma ura, parisuhde ja omat harrastukset ovat myös asioita, jotka tarvitsevat ja vaativat aikaa, mitä moni pohtii silloin, kun perhekokoa suunnitellaan. 


Kun aika on

Jossain vaiheessa tulen kenties kokemaan jälleen elämän ihmeen, mutta nyt ei ole sen aika, ei vaikka biologinen kello tikittää ja kolmenkympin kriisi pyyhkäisi ylitseni tänä vuonna. Jossain vaiheessa tulee myös olemaan se hetki, että joudun kenties vastoin tahtoani toteamaan, että tämä oli tässä, enempää lapsia en synnytä. Ehkä joudun käymään jonkinlaisen suruajan sitten läpi, mutta turvaudun siihen viisauteen, että kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.

Kuvien aivan ihana Tinja-collegepaita saatu Martinexilta! Pikku Myy siemailee juomaa puutarhassa paljettipuun alla. Love it! College on tyköistuva, joten jos haluaa väljemmän mallin, suosittelen ottamaan kokoa isomman. Minulla tässä M-koko. Tämä on muuten hitti lasten keskuudessa.

Mitä ajatuksia teissä herättää vauvakuume ja lapsilukuasiat?

-Petra

Muita aiheeseen liittyviä tekstejäni:

VOIKO KOTIÄITI UUPUA? (täällä)
METATYÖN UUVUTTAMA (täällä)
MIKÄ ON MUUTTUNUT, KUN LAPSIA ON KAKSI? (täällä)
OLLAANKO ME NYT SELLAINEN IKEAN LAPSIPERHE? (täällä)
KOLMENKYMPIN KRIISI VAI UNIVELKAISEN HORMOONIMYRSKY? (täällä)
ÄITIYS JA PELOT (täällä)
HUONOT NYKYAJAN VANHEMMAT (täällä)
LISÄÄ LAPSIA?! (täällä)
KATKERAN SULOINEN ÄITIYS (täällä)

Eroon Kasoista: Ärsyttävän Avohyllyn Organisointi + vinkit!


Yksi lähes jokaisen kodista löytyvä sisustuselementti on the Kasa. Joillain voi olla useampi tällainen kotonaan. Se koostuu useimmiten posteista, kuiteista, hiuspinneistä, kolikoista, kyniä, maksamattomista laskuista, aurinkolaseista, Hesen leluista, ponnareista, kupongeista sun muusta silmiä hivelevän kauniista asioista. 

Tyhjät pinnat ovat optimaalinen paikka Kasoille. Äkkiseltään voisi ajatella, että täytyy olla taitava muodostaakseen Kasan, mutta itseasiassa kokematonkin sisustaja huomaa, että ne syntyvät kuin itsestään.




Ärsyttävä avohylly

Meillä yksi jatkuva kasojen paikka on minua suunnattomasti ärsyttävä avokulmahylly olkkarin ja keittiön välissä. Jokaisen hyllyn kasa on itsestään kuin installaatio, joka risoo minua päivästä toiseen. Silmä ei todellakaan lepää tätä avohyllyä katsellessa. Jotain oli siis tehtävä.

Lopputulos miellyttää kyllä! Järjestely itsessään oli nopea prosessi, ja olin käyttänyt huomattavasti enemmän aikaa siihen, että tuhahtelin kasoille aina ne ohittaessani. Tästä avohyllystä tuli eräänlainen kodin command center, mistä löytyy monet tärkeät jutut nyt hieman paremmin järjesteltyinä.



Näin sinäkin saat Kasan kuriin: 

1. Pura Kasa.

Lajittele kaikki kasasta löytyvä tavara omiin pinoihin ja analysoi tilanne: Minkälaisia asioita tähän Kasaan tuppaa kertymään? Meidän avohyllyyn kertyi selkeästi: avaimet, postit, kolikot, arkistoitavat paperit, aurinkolasit, kupongit ja kanta-asiakkuuskortit, kamerani ja sen tarvikkeet, pastillirasiat ja purkkapussit ynnä muu taskujen ja laukkujen pohjalta löytyvä, kuitit. Ja roskia - ne vein samantien roskiin ja kierrätykseen.

2. Etsi kaikille asioille omat säilytysratkaisut. 

Tsekkaa ensin, mitä löydät valmiina kotoa, ja sen jälkeen etsi sopivat vaihtoehdot kaupoilta. Meillä oli ennestään esim. Ikean minilipasto, jolla ei ole ollut käyttötarkoitusta. Nyt valjastin sen käyttöön. Ostin Ikeasta myös valkoiset Kuggis -kannelliset laatikot, Sammanhang-teräskorit ja Dragan -puiset kylpyhuonesäilytykseen tarkoitetut laatikot. Mietin tarkkaan, millaiset ratkaisut toimivat käytännössä. Esim. halusin materiaaleja, jotka voi pyyhkiä kostealla, ja että tavaroiden laittaminen paikoilleen on nopeaa ja näppärää; muutenhan ne lasketaan jälleen vaan viereen vapaalle tasolle.





3. Lajittele tavarat paikoilleen. 

Pyyhi pinnoilta pölyt ja laita Kasasta puretut tavarat uusille paikoilleen. Laitoin lipastoon postit, arkistoon menevät paperit, säiytettävät kuitit, kynät ja epämääräisen sälän (let's face it, sitä on AINA, vaikka ei haluaisi), teräskoreihin avaimet ja kolikot, pieneen ruskeaan koriin kassinpohjajutut, kuten purkkapussit, isoon ruskeaan koriin kameran ja sen tarvikkeet. Puisiin laatikoihin laitoin aurinkolasit ja kupongit sekä kanttiskortit, ja näiden kansien päälle mies laskee mm. lompakkonsa ja korunsa. Valkoiset kannelliset laatikot ovat vielä tyhjiä.

4. Nimikoi.

Tein Dymolla tarrat, jotta on helppoa ja nopeaa laittaa asiat paikoilleen ja myös löytää ne.

5. Sisusta

Jos tilaa jää, kuten meillä, voit sisustaa sitä haluamallasi tavalla. Siirsin keittiöstä yhden viherkasvin
ylimmälle hyllylle.

6. Ylläpidä järjestys.

Tämä on kenties koko prosessin vaikein kohta! Järjestystä on jaksettava ylläpitää. Se on kumma, miten joskus voi tuntua niin vaivalloiselta kiireessä laittaa tavarat paikoilleen. Aion nyt itse pyrkiä siihen, että aina illalla katson, että tämä piste on kunnossa. Raportoin, miten käy!

Ahh, kyllä tekee hyvää, kun saa jonkun tällaisen ärsyttävän kohdan kodissa kuntoon. On nimittäin yllättävää, miten paljon omaan hyvinvointiin ja mielialaan voi vaikuttaa se, että ympärillä on epämääräisiä tavarakasoja, eikö?

-Petra