Featured Slider

Tyttöjen viikonloppu ja ajatuksia ystävyydestä






len aina ollut ihmisenä sellainen, että minulla on muutamia, syviä ihmissuhteita sen sijaan, että minulla olisi paljon kaverisuhteita. Tällä hetkellä elämme ystävien kanssa kaikki melko kiireistä aikaa elämässä: on parisuhteet, häitä, lapsia, perheen perustamista, opiskelua, töitä ja niin edelleen. Lisäksi osan kanssa fyysinen välimatka on suuri: asumme eri kaupungeissa tai peräti eri mantereilla. Mahdollisuudet näkemiseen ovat harvassa. 

Silti ystävyytemme kukoistaa ja syvenee syvenemistään. Olemme tunteneet osan kanssa jo 13-vuotiaista asti - yhteistä historiaa on paljon. Nyt kaikkien kanssa navigoimme yhdessä läpi kolmen kympin kriisien ja aikuisuuden mullistusten. 

Nämä ystävyyssuhteet ovat selvinneet läpi monta elämänvaihetta ja ymmärrämme toinen toisiamme ja elämäntilanteitamme. Välillä ehdimme pitää yhteyttä monta kertaa päivässä, toisinaan arjen pyörteissä emme ehdi olla yhteyksissä. Jatkamme aina siitä, mihin viimeksi jäätiin.





Mahtuuko elämään enää uusia ystäviä?

Pitkät ihmissuhteet ovat kyllä kullanarvoisia. Mitä vanhemmaksi tulee, sen haastavampaa uusien ihmissuhteiden solmiminen ja ylläpitäminen on. Yksi keskeinen syy on aika. Kun aikaa ystävyyssuhteille on todella rajallisesti, niin on vaikea saada tarpeeksi aikaa tutustumiseen. Ennen lapsia oli niin paljon helpompaa, kun saattoi vaan hengailla uuden ystävän kanssa ilman aikatauluja ja perheellisen vastuita. Olemme muutaman ystävän kanssa puhuneet siitä, että mitä enemmän elämänhistoriaa on takana, sitä enemmän olisi asioita, joita pitäisi kertoa uudelle ihmiselle, jotta voisimme todella tuntea toisemme. 

Olen lähivuosien aikana kohdannut muutamankin kerran uuden ihmisen, jonka kanssa klikkaa heti. Uskon, että meistä voisi tulla sydänystäviä, mutta nyt tässä elämäntilanteessa aikaa ystävyyssuhteille on rajatusti. Välillä tuntuu ihan hullulta ajatella, että se aika, jota on käytettävissä ystävyyssuhteisiin, on ikään kuin jo varattu olemassa oleville ystäville. Vaikka jonkun kanssa olisi mahtavaa viettää aikaa ja ystävystyä, niin ei yksinkertaisesti ehdi sillä tavalla kuin haluaisi. Yritän ajatella niin, että tämä on vaihe elämässä, ja varmasti myöhemmin, kun intensiivisin pikkulapsivaihe on takana päin, on aikaa taas vähän eri tavalla.






Tyttöjen viikonlopun resepti

Viime viikon teemana oli ehdottomasti ystävyys. Sain jokaisena päivänä viettää aikaa rakkaimpien tyyppien kanssa, joista osaa tulee nähtyä vain muutaman kerran vuodessa (muina aikoina Whatsapp laulaa). Viikonlopuksi sain yläkouluaikaiset ystäväni meille tyttöjen viikonloppua viettämään, ja oli kyllä taas ihanaa aika.

Täydellisen tyttöjen viikonlopun resepti sisälsi tällä kertaa:

 Hyvää ruokaa ja juomaa.
 Pitkiä kävelylenkkejä, joiden aikana puhuttiin koko ajan ja kaikesta.
 Aarrekarttojen tekemistä ja yhdessä unelmointia.
 Ilojen ja surujen jakamista: "Jaettu ilo  on kaksinkertainen, jaettu murhe puolittuu."
 Saunomista ja kauneudenhoitoa.
 Puhumista, puhumista, puhumista

Onko siellä muita pikkulapsiarkea eläviä, joilla on kroonisesti liian vähän aikaa aikalailla kaikelle - myös ystävyyssuhteille?

-Petra

Aiemmat postaukset tyttöjen viikonlopusta löydät täältä, täältä ja täältä

Metatyön uuvuttama

Varaa vauvan neuvola. Siirrä pojan hammaslääkäriaika. Ripusta pyykit. Tarkista pojan kesävaatetilanne. Ilmoittaudu syksyn kerhoihin. Vastaa sähköposteihin. Etsi pojan lorupussi. Palauta pojan lorupussi puistoon. Osta pojalle uusi kypärä. Muistuta miestä, että pyörät täytyy huoltaa. Suunnittele ruokalista. Kirjoita kauppalista. Palauta nettikauppatilaus. Ai niin, lantionpohjalihasten jumppa... Pumppaa maidot vauvalle treffi-iltaa varten. Poimi lasten vaatekaapeista pieneksi jääneet vaatteet pois, lajittele ne ja tee inventaario jäljelle jääneistä. Leikkaa lasten kynnet. Vastaa kaverin viestiin. Aloita allergialääkekuuri. Anna D-vitamiinitipat. Järjestä synttärit. Osta äidille lahja. Askartele äitienpäiväkortit. Jne. Jne. Jne.

ykyisin päässäni pyörii jatkuvasti loputon lista tehtäviä asioita. Pienten, ärsyttävien ja pakollisten hoidettavien asioiden määrä on eksponentiaalisesti suurempi kuin ennen lapsia - ja niiden hoitamiseen käytettävissä oleva aika on miljoona kertaa pienempi. Koko ajan täytyy ennakoida, koordinoida, suunnitella, delegoida. Järjestää, hoitaa, varmistaa ja huoltaa. Tätä äitejä (ja joitain isejäkin) näännyttävää ilmiötä kutsutaan metatyöksi. 

Metatyö on jatkuvaa ja näkymätöntä arjen pyörittämiseen vaadittua ajatustyötä. Se on perheen projektipäällikkönä olemista. Se on sitä, että pitää jatkuvasti mielessä hirveän määrän sälää. Metatyö tuntuu välillä näännyttävän minut täysin. Jenny Lehtisen artikkelin otsikko kertoo kaiken: Metatyö räjäyttää äidin pään! (täällä).

Väsähtänyt projektipäällikkö

Lähiviikkoina minusta on tuntunut siltä, että tämä minun hommani - kotiäitiys - onnistuu juuri ja juuri. Koko ajan on jotenkin kuormittunut ja hengästynyt olo, vähän niin kuin pitäisi koko ajan juosta kiinni bussi, joka lähti jo pysäkiltä. Lastenhoitaminen haastaa jo ihan fyysisestikin: nostelen ja kannan lapsia kaiket päivät, imetän, puen, hoidan kotitöitä ja ravaan bussilla viemään ja hakemaan poikaa puistotoiminnasta. Hyssyttelen, rauhoittelen, tsemppaan ja rohkaisen, ja vastaan kaikkiin lasten fyysisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin. 

Sen lisäksi minulla pyörii - välillä 24/7 - jatkuva projektipäällikön työlista päässäni. Välillä tehtäviä tulee sellaisella pommituksella mieleen, etten ehdi niitä kaikkia edes kirjoittamaan ylös. Etsin kynän ja muistilistan ja alan kirjoittaa asioita ylös vain huomatakseni, että osa asioista on kadonnut päästäni taivaan tuuliin, enkä millään saa niitä enää muistumaan univelkaiseen mieleeni. Ja sitten, kun on mahdollisimman epäsopiva aika, kuten keskellä yötä tai aamulla matkallani viemään poikaa puistoon, muistan: "Ei hitsi, unohdin taas vastata siihen viestiin." Kaiken kaikkiaan on sellainen olo, että olen varmasti unohtanut jotain.

"Älä stressaa!"

Metatyön kuormittavuus on ihan todellinen juttu, ja metatyötä ei yksinkertaisesti voi jättää tekemättä. Asia nyt vain on niin, että arkea todella täytyy pyörittää ja asioita hoitaa. Toki sitä voi metatyöhön uupuneille tai ärsyyntyneille äideille tai iseille todeta, että "Älä stressaa!", "Relaa vaan," tai muuta yhtä epäavuliasta ja suorastaan ärsyttävää, mutta fakta on kuitenkin se, että metatyöstä ei voi päästä eroon: tietyt asiat on vain hoidettava, ja jotta asiat saadaan hoidettua, niin jonkun pitää ensin huomata, suunnitella ja aikatauluttaa ne.

Toki varsinaisia hommia voidaan yrittää jakaa tasaisemmin perheen aikuisille, jos perheessä on kaksi aikuista. Tutkimusten mukaan suuri osa ns. jokapäiväisistä arjen hommista on yhä naisten tehtävänä: perinteisiä naisten töitä on määrällisesti enemmän kuin perinteisiä miesten töitä (mm. täältä voit lukea aiheesta lisää). Lisäksi varsinaisen tekemisen lisäksi itse tekemisten suunnittelu - varsinkin lapsiin liittyvä suunnittelu - kuuluu usein perheen äidille. Välillä mies toteaa ahdistukseeni, että voin hyvin kirjoittaa hänelle listan, kyllä hän tekee pyytämäni asiat. Mutta ongelma onkin juuri se: listan tekeminen vaatii jo hurjasti hommaa: pitää huomata, havainnoida, miettiä, aikatauluttaa. Jos sen lisäksi pitää vielä muistutella jostain, niin metatyötaakkani ei kevene.

Aika on ollut lähiaikoina todella rajallista, ja sitä tunnetta vahvistaa varmasti myös univelka. Lapset ovat myös omalla tavallaan haastavassa iässä: vauva on täysin riippuvainen minusta ja liikkeelle lähdettyään tarvitsee erityistä silmällä pitämistä; isoveli taas ei ole vielä monessakaan asiassa omatoiminen - ainakaan niin, että asiat onnistuisivat ilman minun tukeani taikka täysin turvallisesti - ja omaa tahtoa, vauhtia ja totaalisen pöhköjä ideoita löytyy reilusti.

Tuntuu, ettei päivässä riitä tunnit niiden ihan perus kodinhoidollisten asioiden tekemiseen, kun välillä esikoisen mentyä unille meille aikuisille jää tasan yksi tunti aikaa ennen omaa nukkuma-aikaa. Siinä ajassa pitäisi sitten tehdä ne kotityöt, hoitaa parisuhdetta, etsiä netistä käytettyjä välikausivaatteita ja laittaa ne vanhat rytkyt myyntiin, saada hetki omaa aikaa ja kenties jopa yrittää palautua hetken. Metatyölista pörrää päässä ja huomaa, ettei taaskaan ole ehtinyt hoitaa oikeasti tärkeitä asioita. Puhumattakaan niistä lantionpohjanlihaksista tai vauvakirjoista.


Ruuhkavuodet ja tyhjän pesän syndrooma

Huomaan nyt jo ajattelevani välillä kauhulla töihin menoa: Miten siitä sitten ikinä selviää, jos tämä sama metatyön työnsarka on yhtä suuri silloinkin. Toki joitain hommia on vähemmän, sillä lapset viettävät ison osan päivästä hoidossa ja esimerkiksi syövät kolme ateriaa siellä. Mutta samalla tulee paljon uutta metatyötä vaativaa aina reppujen pakkaamisesta VASU-keskusteluihin. En yhtään ihmettele, että ihmiset hyödyntävät ulkopuolisia palveluita arjen pyörittämiseen, kuten kauppakassipalvelua, siivoojaa, shoppailuassistenttia ym, jos vain taloudellisesti siihen kykenevät. Aika on rahaa, ja ruuhkavuodet vääjäämätön kohtalo kaikille lapsiperheille.

Metatyötä ei voi paeta. Sen olen todennut. Se tulee osaksi elämää ainakin 18 vuodeksi ja sitten PUFF, yhtäkkiä tulee elämänmuutos, kun lapset itsenäistyvät ja pölähtävät pesästä maailmalle! Siksi moni poteekin tyhjän pesän sydroomaa ja pyörittelee iltaisin peukaloita tuskastuen tarpeettomuuden tunteeseensa.

Mutta eihän tässä sitä odoteta, että lapset kasvavat ja lähtevät kotoa. Nythän on juuri se paras aika, ja ajatuskin heidän kotoa lähdöstä ahdistaa. MUTTA. Metatyö. Huoh. Se kyllä voi välillä viedä liikaakin voimavaroja juuri tästä hetkestä ja tästä ihanasta vaiheesta, kun lapset ovat pieniä ja kotona.

Mikä avuksi?

Haluaisin nyt lähteä silti miettimään eri systeemejä, joilla tätä minun kokemaani metatyöväsähdystä saisi lievennettyä. Tavaroiden karsiminen? Parempi työnjako myös metatyön osalta? Mindfulness -harjoitukset? Listojen tekeminen? Unikoulu ja täten univelan vähentäminen? Aion raportoida tänne, keksinkö arkea helpottavia systeemejä. Kuulisin myös mielelläni teiltä, mikä on auttanut teitä? Mikä toimii?

Olen myös oivaltanut, että juuri metatyö on sellainen, jonka puuttuminen taitaa tehdä isovanhemmuudesta aivan eri tavalla ihanaa. On huomattavasti helpompi olla läsnä ja nauttia lapsista, kun ei ole vastuussa heidän kaikista asioistaan ja heitä koskevista kasvatuspäätöksistä. Isovanhemmat eivät ole univelkaisia lasten vuoksi, heillä on enemmän aikaa arjessa itselleen ja kotityöt ehtii tehdä sitten, kun lastenlapset lähtevät takaisin koteihinsa.

Mutta nyt. Kohti ratkaisujen - tai ainakin helpotusten -keksimistä! Vinkit tulemaan N-Y-T -NYT!

-Petra

Muita aiheeseen liittyviä Mammailua -postauksia:
- Siivota ehtii myöhemminkin - ja muita epärealistisia heittoja siisteydestä (täällä)
-Ajatuksia ajasta: Onko kaikilla muka samat 24 tuntia päivässä? (täällä)
-Äiti 1.5v kokemuksella (täällä)

Kevään Bucket List


evät on pikku hiljaa hiipinyt ilmaan ja talvi on väistynyt. Kevään saapumisen huomaa monesta asiasta: lämmin, pehmeä ja pölyinen kevätilma syleilee poskien ihoa ja talven pureva viima on poissa, talvitakin vetoketju on pakko avata, kun jo muutaman kymmenen metrin jälkeen alkaa tulla ahdistavan kuuma, lokit kiljuvat ja linnut laulavat täynnä elinvoimaa, kurki- ja joutsenauroja lentää taivaalla ja lumi on tehnyt jokavuotisen katoamistemppunsa jättäen jälkeensä vain kasoittain sepeliä (ja koirankakkaa), mitä ympärillä rymisevät harjakoneet putsaavat ripeästi pois. Ahh, kevät, olet täällä!

Tänään päästiin jo serkkuni kanssa nauttimaan aamukahvista ja pullasta ihanan Café Artin terassilla,  ja kotimatkalla riisuin takin pois päältä, ihan mahtavaa! Minulla on ollut tapana tehdä bucket listoja aina, kun uusi vuodenaika koittaa. Jokaiseen vuodenaikaan kun liittyy tietynlaisia ihania hetkiä, rutiineja ja fiiliksiä, jotka tekevät juuri siitä ajasta ihanan.

Kevään Bucket List

Siivous- ja huoltoprojektit

- Talvitamineiden siirtäminen pois eteisestä ja kevätvaatteiden esille ottaminen.
- Parvekkeen siivoaminen kevätkuntoon.
- Ikkunoiden peseminen - mieheni on luvannut hoitaa tämän!
- Mattojen tamppaus (ja -pesu?)
- Petivaatteiden pesu
- Verhojen pesu
- Häkkikellarin järjestäminen.
- Pyörien huoltaminen kevätkuntoon.

Aktiviteetit

- Ensimmäinen pyöräily niin, että lapset ovat peräkärryssä.
- Mökkikauden aloittaminen.
- Keväinen kirpparikierros ystävien kanssa.
- Kevään tyttöjen viikonloppu - se koittaa ihan just!
- Kevättreffit miehen kanssa.
- Vauvaviikkoon osallistuminen Turussa ystäväni kanssa (täällä).
- Kevään eka piknik.
- Parvekeruokailujen aloittaminen.
- Perheen kevätretki luontoon.
- Eka keväinen grillaushetki.
- Kukkien poimiminen.
- Katuliitutaiteilu ja muut keväiset ulkotouhut.
- Koko perheen siianongintareissu.
- Ekat terassi-istuskelut (terassikausi korkattu tänään!)
- Keväinen museoretki.
- Ulkona oleminen ilman takkia (check!)
- Vappuhulinat lasten kanssa!
- Äitienpäivän juhliminen - jo 3. kertaa itse äitinä.
- 6. hääpäivän juhlinta!
- Pojan synttäreiden suunnittelu-, järjestäminen ja juhliminen. 

Kevät-minä

- Jonkun ihanan kevätvaatteen ostaminen.
- Kevätkenkien ostaminen.
- Kevät- /kesätukan laittaminen kampaajalla.
- Keväisen kynsilakan ostaminen.
- Kevätkävelyt ja -lenkkeilyt.
-Vaatekaapin kevät- ja kesäinventaarion tekeminen.
- Jonkun ihanan kirjan lukeminen.

Mitä asioita sinun kevään bucket listalla on? Olenko unohtanut jotain olennaista?

-Petra